Harmittaa, että en ollut riittävästi läsnä
Elämä ei aina suju, miten sen on etukäteen kuvitellut menevän. On monia asioita joita tekisin toisin, jos suinkin voisin. Antaisin mitä vain, että voisin elää viimeisimmän vuosikymmenen uudelleen ja tehdä asiat paremmin. Olla enemmän läsnä. Se poistaisi kokemani syyllisyyden tunteen, jota todennäköisesti kannan mukana loppuelämäni ajan.
Elämäni suurin virhe on, että en ollut riittävästi läsnä perheelleni. Elin liian huolettomasti omaa elämääni sinkun lailla ja suunnittelin menoni muiden mielipiteitä kysymättä. En ymmärtänyt, että puolisoni kokee pohjatonta tuskaa ja yksinäisyyttä sisimmässään. En pysähtynyt huomaamaan kuinka perheeni voi. En antanut puolisolle ja lapsille heidän tarvitsemaansa aikaa ja apua. Nyt kun minulla ei heitä enää ole samalla tavalla elämässäni, ymmärrän liiankin hyvin aikaisemman arvostuksen puutteeni heitä kohtaan.
Elämäni oli kiireistä urani ja valintojeni takia. Harmittaa, että herkästi valitsin mielummin illanvietot kavereiden kesken kuin koti-illan oman perheeni kanssa. Harmittaa, että en ollut riittävän kiinnostunut, mitä perheenjäsenilleni kuuluu. Hävettää todella paljon kertoa tämä, etten oikeastaan edes tuntenut kunnolla omia lapsiani.
En käyttänyt riittävästi omaa ”kallisarvoista” aikaani siihen, että tutustuisin heihin ja viettäisin aikaa heidän kanssaan. Oli helpompaa palkata lapsenvahti kuin vahtia heitä itse. Tai antaa puolisoni hoitaa lapsia yksin päivästä toiseen omien töidensä jälkeen, kuin olisin itse osallistunut ja tehnyt osuuteni.
Elämäni oli liian kiireistä vuosina, jolloin luodaan lapsuuden tärkeimmät muistot. Vetää hiljaiseksi, kun mietin, millaisena lapseni minut muistavat. Todennäköisesti ainut mielikuva on etäinen ja kiireinen vanhempi, jolle kaikki muu oli tärkeämpää kuin oma perhe.
Jälkikäteen toimintani ymmärtäneenä en enää ihmettele, että puolisoni ei lopulta jaksanut tätä kuvioita. Erotieto iski kipeästi, mutta sai minut huomaamaan millaista elämää elin. Jos voisin menneen muuttaa, tekisin sen mieluummin kuin mitään muuta.
Jälkiviisaana ymmärrän, että olisi pitänyt pysähtyä jo aiemmin. Olisi pitänyt olla läsnä ja keskittyä hetkessä kaikkein tärkeimpiin eli omaan puolisoon ja lapsiin. Nyt se on valitettavasti liian myöhäistä ja mahdotonta. Päivittäin toivon ihmettä, sitä että saisin mahdollisuuden korjata tekemäni virheet ja aloittaa uudelleen. Enää en käyttäisi kaikkea vapaa-aikaani illasta toiseen tietokoneen ääressä tai kavereiden seurassa.
Toivon, että kukaan muu ei tekisi samoja virheitä eikä muiden tarvitsisi vetää perässään samanlaista tuskallisen painavaa syyllisyyden kivirekeä kuin minä vedän. Kannattaa pysähtyä ajoissa miettimään omaa ajankäyttöä ja sitä, mikä on elämässä tärkeintä.
