“Halusin itse teininä laitokseen, onneksi lastensuojelu auttoi!”
Näin kertoo Fanny tarinaansa Seuralle. Murrosikä oli haastavaa aikaa. Kun Fanny oli 11-vuotias esiteini, hän kertoi toiveestaan päästä kotoaan pois ja asettua laitokseen asumaan. Syynä tälle oli jatkuva karkailu, koulusta lintsaaminen, ainainen väsymys sekä riittämättömyyden tunne.
Fanny vietti päivänsä ostarilla hengaillen, vaikka hyvin tiesi tekevänsä väärin. Huolimatta lukuisista poissaoloista, sai hän koulun hoidettua olosuhteisiin nähden hyvin. Siltikään mikään ei tuntunut riittävän. Hyvä koulumenestys oli syy sille, miksi Fannyn tilannetta ei heti huomioitu tai otettu tosissaan.
Hyvä ja tasapainoinen koti, mutta jotain puuttui
Fannyn kasvoi yhdessä äitinsä kanssa. Isä oli muuttanut pois perheen yhteisestä kodista jo Fannyn elämän alkumetreillä. Vaikka kaikki oli kotona mallillaan, tyttö ei voinut hyvin.
– Kumpikin vanhemmistani on työssäkäyviä ihmisiä, joilla toki on omat murheensa sekä kuormituksensa. Vaikka kotioloissa ei ollut huomauttamista, koin että minua ei kuultu, eikä pahoinvointiani nähty, kertoo Fanny Seuralle.
Masennusdiagnoosin jälkeen avohuollon kautta ryhtiä elämään – tuloksetta
Lopulta Fanny sai masennusdiagnoosin. Avohuolto pyrki saamaan tytön elämään ryhtiä sekä täsmällisyyttä ja tuki koulunkäyntiä parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä ei kuitenkaan Fannyn kohdalla tuottanut haluttua lopputulosta.
Kun Fanny oli 13-vuotias, hänet vietiin katsomaan erästä laitospaikkaa, johon hän ihastui ikihyväkseen ja vihdoin hänen toiveensa toteutui. Hän sai toiveensa mukaan paikan kodinomaisesta laitoksesta, jossa hänen kanssaan arkea jakoivat kahdeksan muuta nuorta. Uusi elämä laitoksessa johti siihen, että poissaolot koulussa vähenivät paljon. Hän suoritti uudelleen yläkoulun kahdeksannen luokan ja loisti arvosanoillaan.
Normaalisti henkilökunnan vaihtuvuus sijaislaitoksissa on melko suurta, mutta Fannylla kävi tuuri. Hänen matkaansa nuoreksi aikuiseksi jakoivat alusta asti samat ohjaajat sekä sosiaalityöntekijät.
Fanny kertoo olevansa kiitollinen ohjaajille, joista huokui aito välittäminen ja empatia. Yhdessä arkisia asioita tehden tyttö alkoi jälleen sopeutumaan normaaliin arkeen ja sai kasvatettua itseluottamustaan.
Äidiksi 16-vuotiaana tullut entinen laitosnuori auttaa nyt ammattilaisia parantamaan lastensuojelua
Fanny työskentelee kokemusasiantuntijana lastensuojelun kehittämisyhteisössä ja jakaa ammattilaisille vinkkejä nuorten kohtaamiseen omien kokemuksiensa perusteella. Kokemusasiantuntijan roolia ei pidä vähätellä, sillä kuka muu olisi paras kehittämään toimintaa paremmaksi, kuin ihminen, joka on itse ponnistanut samasta tilanteesta. Sillä hän, jos kuka tietää mistä puhuu.
Myös epäkohdat on helpompi tuoda ilmi. Lastensuojeluun on tullut viime vuosina muutoksia, joista suurimpana päätös jälkihuollon yläikärajan korotuksesta. Aiemmin jälkihuollon yläikäraja on ollut 21 vuotta, mutta vuonna 2020 yläikäraja nostettiin 25 vuoteen.
– Monille vanhemmille lastensuojelu on paha mörkö. Koetaan epäonnistumista vanhempana, ja avun hakeminen venyy usein viime hetkille, sillä jo yhteiskunnan oletus vanhempien jaksamisesta estää monia ihmisiä hakemasta apua. Ei uskalleta myöntää edes itselleen, että voimat ovat vähissä, eikä enää pärjää. Asia pitäisi ennenkaikkea muuttaa toiseen suuntaan, pitäisi olla ylpeä myöntäessään tarvitsevansa apua ja ottaessaan apua vastaan. Itse voin tällä hetkellä erinomaisesti, mutta mikähän olisi tilanne ilman lastensuojelun asiakkuutta, pohtii Fanny haastattelussa.
Lähde: Seura
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 9.6.2021.
