Korona-aikana ei etätöiden myötä tarvinnut poistua kotoa pitkään aikaan ja niinpä päätin kokeilla monien kehumaa asiaa, eli hiusten pesua pelkällä vedellä. Jätin tietoisesti hiukseni pesemättä shampoolla useiden kuukausien ajaksi ja pesin hiukset vain lämpimällä vedellä. Lopputulos oli varsin yllättävä.
Jotkut samanlaisen kokeen tekijät ovat raportoineet hiusten tuntuvan rasvaisilta ja inhottavilta. Siksi heidän oli pakko pestä hiukset pian shampoolla. Toiset raportoivat rasvaisuuden kestäneen jonkun aikaa, minkä jälkeen hiukset muuttuivat itseasiassa tuuheammiksi kuin shampoopesujen aikana.
Oma kokemukseni testistä oli hyvin positiivinen. Huomasin pientä rasvaisuuden lisääntymistä alkuvaiheessa. Koska osasin odottaa sitä, jätin sen huomiotta. Jos päänahka pääsi hikoilemaan, huuhtelin hiukset vedellä. Talvisaikaan kun ei tule niin paljon hikoiltua, saatoin pitää pesuväliä jopa viikon tai kaksi ilman, että hiuksissa alkoi olla epämiellyttävää tunnetta tai hajua. Kuumemmalla ilmalla noin kerran viikossa tapahtuva hiustenpesu vedellä tuntui vallan riittävältä.
Kokeilun jatkuessa huomasin, kuinka hiukset alkoivat pikkuhiljaa tuntua erilaiselta. Shampoolla pestessä hiukset ovat pesun jälkeen liukkaan tuntuiset ja joskus sähköiset. Nyt vedellä pestäessä liukkaus jäi pois ja hiukset tuntuivat pehmeämmiltä, paksummilta ja jollakin lailla luonnollisemmilta.
Alkuvaiheessa hiukset tuntuivat rasvoittuvan hiukan nopeammin
Tätä rasvoittumisvaihetta kesti jonkin aikaa, minkä jälkeen saattoi havaita selkeän eron aiempaan. Shampoota säännöllisesti käytettäessä hiukset rasvoittuvat jo muutamissa päivissä paljon. Mielessä kävi, voiko rasvoittuminen itseasiassa johtua shampoosta, joka on kuitenkin varsin vahva kemikaali. Jos näin on, silloin shampoon käyttö käytännössä “pakottaa” ihmisen kierteeseen, jossa shampoota on pakko käyttää jatkuvasti, jotteivät hiukset rasvoitu.
Tämä oli vain henkilökohtainen koe. Voi hyvin olla, että toisten ihmisten hiukset ja päänahka reagoivat shampoolla pesemättömyyteen eri tavalla. Asia ei luultavasti selviä muutoin kuin itse kokeilemalla. Asiaan vaikuttaa myös käyttääkö hiusmuotoilutuotteita. Tällöin on välttämätöntä pestä aineiden jäämät pois shampoolla. Itse en käytä muotoilutuotteita, joten vesipesu toimi minulla hyvin myös siitä syystä.
Tällaiset kokeilut voivat olla hyvin mielenkiintoisia ja silmiä avaavia. Esimerkiksi kesälomalla voi olla hyvä tilaisuus kokeilla, kuinka omat hiukset reagoivat muutamien viikkojen vesipesuun.
Oletko sinä koskaan kokeillut pestä hiuksiasi pelkällä vedellä?