Yliherkkä introvertti suurperheessä 

Onko se edes mahdollista? Voiko introvertti yliherkkyyksien kera olla viiden lapsen kotiäiti? Silloin kun viisi lasta huutaa korvan juuressa vaatien huomiota, saatan miettiä sitä hiljaa mielessäni. 

Olen oivaltanut vasta äitiyden myötä, miten ääniherkkä ihminen olenkaan. Vaikuttaako siihen vuosien unettomat yöt ja vähäinen oma aika vai kenties iän tuomat uudet ulottuvuudet? Ken tietää. Vierastan myös tilanteita, jossa joudun kommunikoimaan paljon ihmisten kanssa, varsinkin jos ihmiset ovat tuntemattomia minulle. Se saattaakin tulla monelle yllätyksenä, koska yleensä olen se, joka saattaa jutustella ja kysellä kuulumisia. Juhlien sun muiden kissanristiäisten jälkeen takkini onkin usein aivan tyhjä ja tarvitsen aikaa latautua ja hengähtää tovin, jos toisenkin. Valitettavasti se on välillä hieman haastavaa viiden lapsen kanssa.

Kotona yritän minimoida mahdollisemman paljon ääniä. Televisiota voi laittaa aina muutaman asteen hiljemmalle ja ilmalämpöpumpun pois päältä, jos humina yltyy liian kovaksi. Saatan myös poistua vähin äänin ruokapöydästä, jos syömisestä kuuluvat äänet saavat pääni humisemaan. 

Viidentenä vauvavuonna huomaan olevani hieman (ehkä vähän enemmänkin) ylirasittunut/yliherkkä. Vauvan kirjaimellisesti korvia koskeva itku mm. autoillessa, lasten höpöttäessä päivän kuulumiset ja huolet korvan juuressa yhtä aikaan ja lasten ollessa iholla saavat välillä korvat soimaan, jolloin saatan ahdistua ja kurkkua alkaa puristaa. Välillä itkuisen ja syliä kaipaavan lapsen syliin ottaminen tai vauvan imettäminen saattaa olla pahin painajainen juuri sillä mahdollisella huonolla hetkellä.   

Olen miettinyt usein heikkoina hetkinä, että olenko kaivanut itselleni vain syvää kuoppaa olemalla suurperheen äiti? Ja varsinkin vielä pahempaa, saanko tällä tavalla edes ajatella? Mutta uskon syvästi, että moni äiti ja isä ajattelee vanhemmuuden syvimpinä ja harmaampina hetkinä samankaltaisia asioita, omaa vanhemmuuttaan, syyllistyen omista ajatuksistaan “Olenko minä ainoa, joka ajattelee näin?” Haluan vain sanoa juuri sinulle, ettet ole.  

Mutta sitten tärkeimpään, eli mitkä asiat saavat minut voimaan paremmin. Kestämään kovia ääniä ja ahdistavia tilanteita, tilanteita kun tahtoisit olla Pina Colada kädessä etelän lämmössä YKSIN tai mieleisessä aikuisessa seurassa mutta todellisuudessa huomaat muutaman lapsen roikkuvan jaloissasi vaatien telkkarista vielä yhden Pipsa Possu- jakson kun toisella kädellä yrität pitää toisistaan erossa kahta väsynyttä koululaista. 

• Illat ovat hyvin tärkeitä minulle ja silloin viimeistään pääsen latautumaan, omien ajatuksien äärelle eli kaikkein parhaiten rentoudun olemalla yksin, hiljaisuudessa. Okei, monesti illat saattavat mennä rauhoittaen yhtä lasta mm. Katti Matikaisen olemassaolosta tai toisen unissakävelijän taluttamista takasin pehkuihin mutta yritys hyvä kymmenen! 
• Energiatasoni huomioiden joko kävely luonnon keskellä tai kunnon juoksulenkki helpottaa aina oloani. Juoksulenkit ja lenkkeily ylipäänsä tämän sairastelutuvan keskellä on kuitenkin tällä hetkellä pelkkä haave mutta jälleen yritys hyvä kymmenen! 
• Näin kevään korvilla mietin jo kovasti kesää! Parasta ja rentouttavinta puuhaa kesällä on mm. mullan möyhiminen ja kesäkukkien kastelu, mieli rentoutuu hetkessä! Enpä tätä olisi uskonut sanovani parikymppisenä! Ihanne tilanteessahan tekisin kyllä tämän yksin mutta muutama pieni apukäsi saattaapi mullan seasta löytyä. 
• Hetkessä oleminen. Unohtaen likaiset astiat, valtavan pyykkivuoren, somen ja tekemättömät asiat. Mennä lapsen tasolle, hengähtää ja olla läsnä. Tiedän että se on pirun vaikeaa mutta mahdottoman palkitsevaa! 

• Välillä helpointa ja parasta on mennä sieltä mistä aita on matalin! Lapsille viihdykettä telkkarista toviksi, jos toiseksikin ja itse lataamaan akkuja hiljaisuuteen tai jonkun kivan tekemisen pariin.  
• Kirjaimellisesti turvapaikkani on oma rakas kotimme! Vaikka kovia ääniä siellä kuuluukin melkein 24/7 niin siellä on aina hyvä ja turvallinen olla. Kyllä ne lapset lopulta menevät nukkumaan ja hiljaisuus laskeutuu, ainakin hetkeksi. 
• Jooga ja meditaatio ylipäänsä, siihen tiettyyn hetkeen keskittyminen. Minun selkäni ja ihan aivotkin tarvitsevat liikettä ja happea. Kun keho voi paremmin ei tule hampaitakaan purettua niin paljon yhteen eikä särje mm. päätä! 
• Tunne ja luotto itseeni, ettei minun tarvitse olla täydellinen. Ei haittaa jos mokaa, päivä se on huomennakin. Minä rakastan lapsiani yli kaiken ja hekin taitavat minua. 
• Tilanteesta poistuminen. Välillä on parempi vain poistua tilanteesta. Lukittautua hetkeksi vaikka vessaan vähin äänin, hengittää syvään ja rentouttamaan mm. Suun purentalihakset. 
• Se kuuluisa oma aika! On hassua, että olen oivaltanut vasta lähiaikoina, miten tarvitsenkaan omaa aikaa. Tässä piilee myös pieni itsensä syyllistäminen myös oman ajan tarpeeseen ja yritänkin tehdä asian eteen kovasti töitä. Suurperheen äidilläkin on oikeus sitä haluta, eikä se te minusta yhtään sen huonompaa äitiä tai ihmistä ylipäänsä. 

Onko sinulla yliherkkyyksiä? Millä keinoilla sinä pärjäät yliherkkyyksiesi kanssa varsinkin pienten lasten kanssa? Mikä saa sinut voimaan hyvin kaiken härdellin keskellä? 

Ihanaa huhtikuuta, nyt on kirjaimellisesti kevät!