Asiantuntija: Nämä 3 tapaa auttavat lasta luopumaan tutista

Lapsiperheessä tulee jossain vaiheessa eteen vaihe, että lapsen pitäisi luopua tutista. Tutti on lapselle tärkeä lohduke, joka tuo hyvää ja turvallista oloa. Tämä voi tehdä tutista luopumisen vaikeaksi.
Jokaisen lapsen lohdukkeiden tarve on yksilöllinen, kuten on myös imemisen tarve. Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) kertoo, että usein imemisen tarve vähenee ensimmäisen ikävuoden lopulla, minkä takia se on hyvä ikä tutista ja tuttipullosta luopumiseen.
Jos tutti on lapselle todella tärkeä, ei luopumisen kanssa ole vielä pakko kiiruhtaa tässä vaiheessa. Viimeistään 2-3-vuotiaana on kuitenkin hyvä alkaa auttaa lasta eroon tutista ja tuttipullosta. MLL:n mukaan niiden pitkittynyt käyttö voi aiheuttaa hampaistossa purentavirheitä ja ohjata leukojen kasvua epäedulliseen suuntaan.
Kun luopumisen aloittaa, on tärkeä huomioida ajoitus. Vanhemmuusasiantuntija Sue Welbyn mukaan ajankohdan pitäisi olla stressitön eikä lapsen elämässä pitäisi olla meneillään juuri mitään muita isoja muutoksia. Lapselle on myös hyvä antaa aikaa.
“Ensimmäiset kolme päivää voivat olla vaikeita ja lapsi kyselee paljon tuttia. Tämän jälkeen monet lapset pääsevät siitä yli. Joissakin tapauksissa voi viedä kaksikin viikkoa ennen kuin lapsi lopettaa tutin perään kyselemisen”, Welby sanoi The Sunille.
Jotta tutista luopumisen voisi tehdä lapselle helpommaksi, on Welby paljastanut vuosien työkokemukseensa pohjautuvat kolme neuvoa, joista on apua.
Jäähyväiset tutille -päivä
Valitse päivä, jolloin lapsi luopuu tutista ja varmista, että lapsikin tietää tämän ajankohdan. Seuratkaa yhdessä päivän lähestymistä hauskan kalenterin avulla, mikä auttaa henkisesti valmistautumaan tähän muutokseen. Lisäksi lapsi kokee, että itse kontrolloi prosessia.
“Tutista luopumisen suunnitteleminen yhdessä lapsen kanssa on tärkeää, jotta hän tietää, että se on tapahtumassa”, Welby neuvoi.
Tuttipuutarinat
Tarinat tutista luopumisesta voivat auttaa lasta luopumaan omastaan. Welby nosti The Sunin haastattelussa esiin Leo and the Magic Dummy Tree -kirjan, jonka on tehnyt Angela Yip. Suomeksi tuttipuutarinan voi löytää esimerkiksi Dorte Roholten Hassisen perhe ja tuttipuu -kirjasta. Lapsen huoneeseen voi myös tehdä tuttipuun, jonka oksalle tutit ripustetaan ja voit itse kehittää siihen liittyen sopivan tarinan, joka auttaa lasta luopumaan tutistaan.
Vaiheittainen luopuminen
Jos lapsi käyttää tuttia säännöllisesti pitkin päivää, voi vaiheittainen luopuminen olla silloin paras vaihtoehto. Aloita luopuminen päiväsaikaan. Kerää pieneen laatikkoon lapselle sopivia leluja, joita hän voi kosketella ja käyttää jopa suussaan. Kun otat tutin lapselta pois, anna lelut hänelle. Kehu lasta, miten hienosti hän on pärjännyt ilman tuttiaan. Pidennä asteittain aikaa, jonka lapsi on ilman tuttia päivällä niin, että lopulta se on käytössä vain öisin. Sen jälkeen voit käyttää toisenlaista lähestymistapaa saadaksesi lapsen luopumaan tutista nukkumaan mennessä.
Teksti: Miia