Kun näkee pienen lapsen pitävän yksin pihalla huolta nuoremmasta sisaruksestaan, on vaikea ymmärtää mitä vanhempien mielessä liikkuu. Mitä tapahtuu vanhemman päässä, joka tietoisesti jättää pienet lapset yksin ulos tai kotiin tuntikausiksi?
Kun olin lapsi, viereisessä kerrostalossa asui pieni tyttö, joka hoiti päivittäin pikkusiskoaan. Muistan kuinka isosisko työsi pikkusiskoa vaunuissa ympäri asuinaluettamme ilman, että kukaan puuttui asiaan. Maailma oli tuolloin erilainen ja tällaisia asioita katsottiin läpi sormien. Tänä päivänä vaikuttaa itsestään selvältä, että tilanteeseen olisi pitänyt puuttua.
Vaikka nykyään ollaankin vastuullisempia, suljettujen ovien takana kodeissa tapahtuu yhä ikäviä asioita. Pikkusisarusta ei välttämättä enää työnnetä julkisesti vaunuissa isosisaruksen toimesta, mutta kotona saattaa lasten ja vanhempien sijasta monina iltoina olla vain kaksi pientä lasta kahdestaan.
Vastuuttomuus ei synny hetkessä
Vastuuttomien vanhempien kohdalla voi olla kyse pohjimmiltaan samasta asiasta, joka havaitaan lemmikkien hoidossa. Liian usein lehdissä kerrotaan tarinoita siitä, kuinka asunnosta on löytynyt eläimiä järkyttävässä kunnossa. Eläinten omistaja ei koe toimineensa mitenkään väärin.
Kukaan tuskin päättää lemmikin ottaessaan, että kohtelee sitä huonosti. Lemmikkien kaltoinkohtelu pääsee kehittymään pikkuhiljaa, kuukausien tai jopa vuosien aikana. Kun eläintä jatkuvasti kohdellaan hivenen aiempaa huonommin, ihminen menettää suhteellisuudentajunsa siitä, kuinka huonosti eläimen asiat itse asiassa ovat. Vanha eläin, jolla on paljon kipuja ja sairauksia, saattaa olla omistajalleen niin rakas, ettei hän kykene näkemään, että eläin on aika päästä kivuistaan.
Mikään ei oikeuta eläinten huonoa kohtelua, mutta pohdinta voi auttaa ymmärtämään, miksi jotkut ajautuvat toimimaan julmasti ilman tarkoitusta vahingoittaa.
Lapsensa yksin jättävä vanhempikin on luultavasti alkuvaiheessa aloittanut “pienin askelin”. Hän on ehkä aluksi uskaltautunut viemään roskat niin, että lapset jäävät kahdestaan. Tämän jälkeen hän uskaltautuu käymään lähikaupassa nopeasti, minä aikana lapset ovat kahdestaan. Kun hän näkee, ettei lapsille tapahtunut “mitään pahaa” vaan he “pärjäsivät”, seuraavalla kerralla poissaolo voi venyä hieman pidemmäksi. Pikkuhiljaa vanhempi pidentää poissaoloja entisestään. Lopulta vanhempi voi olla tunteja poissa ajatellen, että lapset selviävät, koska ovat aiemminkin selvinneet. Joskus vanhempi järkyttyy itsekin jälkeenpäin ymmärtäessään, kuinka vastuuttomasti hän on toiminut.
Julmuus harvoin syntyy hetkessä. Useimmiten ihminen venyttää omaa oikeuskäsitystään ja käytännössä aivopesee pikkuhiljaa itseään niin, että hänen on mahdollista toimia julmia tavoilla ja kuitenkin katsoa itseään peiliin ajatellen olevansa hyvä ihminen, vaikka totuus on toinen.
Ei vielä kommentteja