Sisarusten lapsuus voi olla hyvin erilainen – tästä se johtuu

Kuva: Pexels/Ron Lach

Vaikka sisarukset kasvaisivat saman katon alla, voi heidän lapsuuskokemuksensa olla hyvin erilaisia. Sisarusten välillä voi olla myös erilaiset käsitykset ja mielikuvat heidän vanhemmistaan. Kuulostaako erikoiselta? Se on kuitenkin täysin normaalia!

Sisarukset saattavat kuvailla lapsuuttaan ja vanhempiaan hyvin erilaisin tavoin. Lapsuuskokemuksia kuunnellessa voi jopa alkaa pohtia, että ovatko sisarukset edes kasvaneet samassa perheessä, jos kokemukset eroavat toisistaan kuin päivä ja yö.

Psykologi Genevieve von Lobin mukaan ei ole lainkaan tavatonta, että sisarukset ovat kokeneet lapsuutensa eri tavoin, vaikka ovat kasvaneet yhdessä. Tähän on kuitenkin olemassa hyvä selitys.

Erilaiset olosuhteet

Perhe-elämän olosuhteet voivat olla erilaiset esikoisen ja hänen sisarustensa syntymien aikaan. Muutokset perheen taloustilanteessa voivat saada sisarukset kokemaan, että heidän lapsuutensa olivat erilaiset. Yhdellä sisaruksella on ollut mahdollisuus harrastaa, kun taas toisella ei, koska perheen taloustilanne ei sitä mahdollistanut. Vanhemmat saattavat kohdella sisaruksia eri tavoin, koska vanhempien oma elämäntilanne on ollut erilainen lasten syntymien aikaan. Vanhemman hyvinvointi, stressin määrä, työtilanne ja parisuhteen tilanne ovat voineet heijastua siihen, miten hän on ollut läsnä lapsien elämässä.

Syntymäjärjestys

Ihmiset muuttuvat läpi elämänsä ja tämä pätee myös vanhempiin. Jos sisarusten välillä on isompi ikäero, ovat heidän vanhempansa ehtineet muuttua ja kasvaa ihmisinä syntymien välissä, mikä heijastuu perhe-elämään ja kasvatukseen. Vanhempien kasvatustavat voivat olla erilaiset etenkin esikoisen ja tämän sisarusten kohdalla. Kun vanhemmat saavat enemmän kokemusta lastenkasvatuksesta, voivat he muuttaa kasvatustapojaan nuorempien lasten kohdalla. Esikoisen kanssa on voitu olla paljon tiukempia ja varovaisempia. Esikoisen odotetaan auttavan sisarusten hoidossa, minkä vuoksi hän voi kokea lapsuutensa eri tavoin.

Erilaiset persoonat

Jokainen ihminen on yksilö jolla on omat arvot, kiinnostuksen kohteet, luonteenpiirteet, uskomukset ja asenne. Tämä vaikuttaa siihen, miksi sisarukset voivat kokea samat tilanteet tai samanlaisen kasvatuksen eri tavoin; he ovat erilaisia persoonia ja näkevät maailman omalla tavallaan. Lasten luonteenpiirteet voivat vaikuttaa siihen, miten vanhemmat kasvattavat lapsiaan ja millaiset välit vanhemman ja lapsen välille muodostuvat. Jos yhdellä lapsella on toisen vanhemman kanssa enemmän yhteistä, voi heidän välilleen muodostua erityisempi yhteys, jota muilla sisaruksilla ei ole.

Ei syytä huoleen

Se, että sisarukset kokevat lapsuutensa eri tavoin, ei ole merkki ongelmasta. Psykologi Keneisha Sinclair-McBriden mukaan tasa-arvoinen kohtelu ei tarkoita sitä, että lapsia täytyy kohdella täysin samalla tavalla koko ajan. Koska jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö, on jokaisella myös ainutlaatuiset tarpeet ja kokemukset. Jos nuo tarpeet on kohdattu rakkaudella, ei kasvatustapojen eroavaisuuksissa ole syytä huoleen.

Sisarusten on hyvä tunnistaa eroavaisuutensa siinä, miten näkevät lapsuutensa ja vanhempansa. Se ei johda mihinkään, jos sisarukset koettavat muuttaa toistensa näkemyksiä kokemuksistaan. Tarvittaessa eroavaisuuksia voi käsitellä yhdessä, jos yksi sisaruksista kokee oman kohtelunsa epätasa-arvoisena.

Lähde: HuffPost

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.