Näistä merkeistä tunnistat poikkeuksellisen lahjakkaan lapsen!

On hyvin tavallista, että vanhemmat löytävät lapsistaan poikkeuksellisia lahjoja. Yksi laulaa kuin enkeli, toinen saa pelkkiä kymppejä kokeista lukematta ja kolmas maalaa taitavasti kuin Picasso. Vaikka lapsen älyllisten kykyjen selvittämiseksi tarvitaan asiantuntijan kokonaisvaltainen arvio, on kuitenkin olemassa joitain merkkejä, jotka voivat auttaa vanhempaa tunnistamaan lapsen erityisen lahjakkuuden. Asuuko kotonasi lahjakas lapsi?
Jotkut saattavat pitää omaa lastaan poikkeuksellisen lahjakkaana, kun hän suoriutuu hyvin koulussa tai oppii asioita ikätovereitaan aiemmin. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Se, että lapsi oppii puhumaan varhaisessa iässä, suoriutuu hyvin koulussa tai on erittäin taitava taideaineissa tai urheilussa, ei välttämättä tarkoita, että hän on poikkeuksellisen lahjakas.
Suuret älylliset kyvyt käsittävät poikkeuksellisen lahjakkuuden, taidot sekä varhaisen älykkyyden. Yleisesti poikkeuksellisen lahjakkaan lapsen älykkyysosamääräksi määritellään vähintään 130.
Vanhemmilla on tärkeä rooli lahjakkaan lapsen kasvatuksessa. Kun vanhemmat tunnistavat lapsensa poikkeuksellisen lahjakkuuden, lapsi voi saavuttaa täyden potentiaalinsa. Joissain tapauksissa poikkeukselliset kyvyt ja taidot saattavat vaatia asianmukaista koulutusta.
Suuret älylliset kyvyt: lahja vai taakka?
Monet vanhemmat myös kokevat hankalaksi sen, että oma lapsi on erilainen kuin muut. Välillä voi olla turhauttavaa, kun oma lapsi ei yrityksistä huolimatta reagoi tai käyttäydy kuin samanikäiset lapset keskimäärin. Lahjakkaan lapsen lapsuus voi olla hyvin vaikea. Lapsi näkee ympärillään liikaa tietoa ja ärsykkeitä, eikä pysty käsittelemään kaikkea.
Poikkeuksellisen älykäs lapsi ymmärtää ja käsittelee todellisuutta eri tavalla kuin muut. Tämä voi valitettavasti johtaa myös siihen, että muu maailma ymmärtää hänet väärin. Vaikka lahjakkaan lapsen kasvattaminen voi olla haastavaa, on lapsen lahjakkuus aina lahja, ei taakka.
Asuuko meillä lahjakas lapsi?
Ensimmäiset merkit poikkeuksellisesta lahjakkuudesta saattavat ilmetä jo vauvana. Lapsi saattaa olla varsin vaativa vauva, sillä ärsykkeet vaikuttavat häneen helposti liikaa. Vanhemmat saattavat olla hämillään, kun vauva tuntuu koko ajan tyytymättömältä.
Poikkeuksellisen lahjakas lapsi saattaa myös saavuttaa virstanpylväitä normaalia aiemmin. Hän saattaa esimerkiksi nostaa päätään jo elämän ensimmäisenä kuukautena tai sanoa ensimmäiset sanansa ennen ensimmäistä ikävuottaan. Lapsi saattaa puhua ja oppia kirjoittamaan ennen muita ikätovereitaan.
Lapsi oppii asioita hyvin nopeasti ja on kiinnostunut oppimaan lisää. Lahjakkaalla lapsella on ikäisekseen hyvin laaja sanavarasto ja usein myös loistava muisti.
Tunteiden ja aistien yliherkkyys
Poikkeuksellisen lahjakkaalle lapselle on ominaista tunteiden ja aistien yliherkkyys. Vanhemmalle voi olla vaikeaa ymmärtää lasta, sillä hän ei kykene ymmärtämään lapsen liian tunteikkaita reaktioita. Lapsen tunteiden voimakkuus saattaa tuntua hämmentävältä. Vanhempi ei voi ymmärtää, miksi lapsi reagoin niin voimakkaasti.
Monet poikkeuksellisen lahjakkaat lapset ovat hyvin empaattisia ja voivat ylireagoida katsoessaan surullista tai pelottavaa elokuvaa.
Poikkeuksellisen lahjakkailla lapsilla on monesti alhainen turhautumisen sietokyky. Lapsen älyllinen kehitys ei välttämättä vastaa hänen muuta kehitystään ja lapsi saattaa haluta tehdä sellaisia asioita, joita heidän motoriset taitonsa eivät vielä mahdollista heidän ikänsä huomioiden. Tämä voi aiheuttaa suurta turhautumista ja rajuja kiukkukohtauksia.
Lapsen kehitys tuntuu monesti olevan “epätasapainossa”. Lapsi saattaa tuntua hyvin kypsältä ikäisekseen ja kysyä haastavia kysymyksiä, mutta toisaalta raivostua pienestäkin asiasta turhautuessaan.
Luova ja haastava
Poikkeuksellisen lahjakas lapsi on usein hyvin luova ja hänellä on hyvä mielikuvitus.
Hän saattaa hämmentää vanhempiaan kyseenalaistamalla auktoriteettejä ja sääntöjä, jos niissä ei ole hänen mielestään ole järkeä tai jos niitä ei selitetä hänelle hyvin. Lahjakkaat lapset ovat hyvin taitavia kysymään kysymyksiä, joihin heidän vanhempansa eivät osaa vastata. He ovat monesti hyvin kiinnostuneita olemassaoloa koskevista asioista, kuten elämästä, kuolemasta, tai Jumalan olemassaolosta jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Lahjakas lapsi on aina liikkeessä
Lahjakkaat lapset ovat energisiä ja heillä diagnosoidaan monesti virheellisesti ADHD. Tällaisten lasten innostuneisuus ja fyysisen aktiivisuuden tarve yhdistettynä tylsyyteen, jota he monesti kokevat, saa heidät käyttämään ylimääräisen energian jatkuvaan liikkeeseen.
Lapsen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää erottaa lahjakkuus keskittymisongelmasta. Lahjakkaat lapset kykenevät keskittymään erittäin hyvin tehdessään jotain heille mieleistä. Jos taas kyseessä on epäkiinnostava asia, heidän tarkkaavaisuutensa voi herpaantua helpostikin.
Kuinka poikkeuksellisen lahjakas lapsi kasvatetaan?
Lahjakkaan lapsen kasvattaminen voi olla haastavaa, sillä hänen temperamenttinsa voi olla vaikea.
Tällainen lapsi on monesti itsekriittinen ja perfektionisti. Hän voi olla hyvin kilpailuhenkinen lapsi ja tuntea itsensä kovin itsenäiseksi. Lahjakkaan lapsen perheen ja opettajien tehtävä on yrittää tarjota lapselle oikeanlaisia ärsykkeitä lapsen kehityksen tukemiseksi.
Tukemalla lasta oikealla tavalla ja tarjoamalla hänelle mieleisiä aktiviteettejä ja haasteita, vanhemmat voivat taata lahjakkaalle lapselleen onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden.
Lähteet: Askel Terveyteen, Lahjakkaat Lapset
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran 14.8.2021.