Tällaisia muutoksia on luvassa, kun vauvasta kasvaa taapero

Kuva: Unsplash / Troy T

Kun lapsi viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä, jää samalla vauvaikä taakse ja alkaa uusi ikäkausi; vauvasta on tullut taapero. Lapsi on taaperoiässä 1-vuotiaasta 3-vuotiaaksi, jonka jälkeen alkaa leikki-ikä.

Taaperoiässä lapsen liikunnalliset taidot kehittyvät ja hän on utelias ympäröivästä maailmasta. Taaperoiässä lapsi oppii myös puhumaan ja hänelle alkaa kehittyä luonnetta ja omaa tahtoa. Taaperon kanssa arki muuttuu ja päiviin tulee uusia rutiineja.

Tällaisia muutoksia on luvassa, kun vauvasta kasvaa taapero:

Aamut

Vauvan kanssa vanhempi päättää, mitä vaatetta puetaan, mutta taaperolla voi ollakin jo omia mielipiteitä eikä vanhemman valinnat kelpaa. Taaperolle ei pidä antaa vapaata pääsyä vaatekaappiin, mutta osittaisen kontrollin valintoihin voi sallia. Toisin sanoen vanhempi voi valita kaksi asuvaihtoehtoa edeltävänä iltana ja kun taapero aamulla herää, antaa hänen valita vaihtoehdoista mieleisensä. Illalla lapsen voi antaa laittaa vaatteet pyykkikoriin, jotta hän tietää, että saa sen käyttöönsä uudelleen, kun ne ovat puhtaat.

Ruokailut

Vauva on syönyt kiltisti monenlaisia kiinteitä ruokia ja vanhemman kokkailutkin maistuivat hyvin. Taaperoiässä tilanne voi olla toinen. Lusikka lähestyy suuta, mutta suu pysy supussa ja ruokia voi lentää lattiallekin, kun ne eivät kelpaa. Taapero haluaisi mieluummin jotain herkullisempaa kuin mitä vanhempi tarjoaa. Jotta ruokailut sujuisivat paremmin, kannattaa aterialla tarjoilla eri syötäviä pieninä annoksina yksitellen kuin laittaa lautaselle vaikkapa parsakaalia, nuggetteja ja perunoita yhtä aikaa. Aloita vähiten mieluisimmasta ja viimeisenä tarjoa lapsen mielestä herkullisinta syötävää.

Vanhemman suosiminen

Vauvan kanssa ei ollut väliä, kumpi vanhemmista luki iltasadun tai hoiti kylpyhetken. Taapero taas saattaa haluta tietyn vanhemman seurakseen tiettyihin rutiineihin. Tästä ei pidä loukkaantua ja vanhempien on tärkeä pitää sovitusta rutiinistaan kiinni. Jos vanhemmat ovat sopineet, että vuoroiltoina lukevat iltasadun, mutta lapsi kiukuttelee, koska haluaakin juuri toisen vanhemman, ei tälle pidä antaa periksi. Muuten lapsi oppii, että tällaisella käytöksellä voi saada tahtonsa läpi. Jos lapsen kiukuttelua ja itkua on vaikea kuunnella, voi ”vapaavuorossa” oleva vanhempi hyödyntää tilanteen ja käydä vaikkapa lenkillä tai hoitamassa kauppaostoksia.

Nukkumaanmenoaika

Vauvan kanssa nukkumaanmenoaika on vanhempien hallinnassa ja tietty toistuva rutiini helpottaa vauvankin nukahtamista. Kun lapsi taaperoiässä huomaa, että hän voi ilmaista tahtoaan unille menon suhteen, voi iltarutiineista tulla taistelua. Johdonmukaisuus ja rutiineista kiinni pitäminen on olennaista, vaikka lapsi alkaisikin kiukutella tai haluta jotain lisää. Taapero testaa vanhempiaan, mutta kiukuttelulle ei pitäisi antaa periksi, vaikka se vaikealta tuntuukin. Tarvittaessa lapselle voi antaa yhden ”vapaakortin” joka ilta. Näin taapero tuntee, että hänelläkin on jotain valtaa tilanteessa. Tällä ”vapaakortilla” lapsi voi pyytää jotain asiaa, kuten iltasatua tai lasillista juotavaa, vielä kerran ennen kuin on alettava nukkumaan. Tämä voi rauhoittaa nukkumaanmenoaikaa kiukuttelulta ja huutamiselta.

Lähde: Parents

Teksti: Miia

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)