Lapsettomat joutuvat joustamaan töissä perheellisiä enemmän

Kun työpaikoilla suunnitellaan työvuoroja sekä lomien ajankohtia, ovat lapsiperheellisten toiveet usein ensisijaisina. Työhyvinvoinnin pitäisi kuitenkin olla kaikkien oikeus perhemuodoista riippumatta, toteavat lapsettomuusyhdistykset.
Tahattomasti ja vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat työelämässä loma-aikojen suunnitteluun liittyvää syrjintää, ilmenee Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n ja Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry:n teettämistä kyselyistä. Lapsettomat kokevat työelämäsyrjintää myös liittyen työvuorojen suunnitteluun, työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen, työelämän joustoihin, yhdenvertaiseen kohteluun ja uralla etenemiseen.
Kolmasosa vastanneista kertoi kokeneensa viimeisen viiden vuoden aikana työelämässä lapsettomuuteen tai lapsettomuushoitoihin liittyvää syrjintää. Tahattomasti lapsettomista 61 prosenttia ja vapaaehtoisesti lapsettomista 39 prosenttia on kokenut syrjintää vuosilomien tai työvuorojen järjestelyissä. Vuorotöitä tekevistä vastaajista 80 prosenttia kertoi kohdanneensa työvuorosyrjintää.
Lisäksi tahattomasti lapsettomista joka kolmas ja vapaaehtoisesti lapsettomista joka neljäs on kokenut työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen liittyvää syrjintää. Kyselyihin vastasi yhteensä noin 570 vapaaehtoisesti ja tahattomasti lapsetonta.
Kyselyyn vastanneet kokevat, että loma-aikojen ja työvuorojen suunnittelussa pidetään lapsiperheellisten toiveita ensisijaisina. Esihenkilöt ja kollegat saattavat myös odottaa, että lapseton on lapsiperheellistä useammin valmis joustoihin.
Työhyvinvointi kaikkien oikeus
Yhdistysten mukaan olisi merkittävämpää puhua työn ja vapaa-ajan yhdistämisestä kuin työn ja perheen yhdistämisestä. Myös lapsettoman vapaa-aika voi täyttyä kuormittavista tehtävistä, vastuista ja velvollisuuksista.
“Työelämässä on usein stereotyyppiset asenteet lapsiperheellisiä ja lapsettomia kohtaan. Työhyvinvointi, joustot työtehtävissä ja työajoissa sekä palauttava vapaa-aika tulee olla kaikkien oikeus riippumatta perhe- tai lähisuhdemuodoista”, Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry:n puheenjohtaja Soile Rajamäki muistuttaa tiedotteessa.
“Syrjintään on totuttu eikä osata välttämättä kyseenalaistaa epäoikeudenmukaisesti suunniteltuja työvuorolistoja. Lapsettomuus ei saa olla syynä siihen, että joutuu joustamaan lapsiperheellistä enemmän”, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Piia Savio sanoo.
Lapsettomat toivovat, että esimiehet ja muu työyhteisö eivät tee perhesuhteista oletuksia, kuten että hedelmällisessä iässä oleva työntekijä jäisi lähiaikoina perhevapaalle. Oletukset eivät saa vaikuttaa vastuista ja koulutuksista päätettäessä.
Kyselyyn vastanneet saivat kertoa kokemuksistaan myös omin sanoin. Alla kolme poimintaa vastauksista:
“Loma-ajankohtia sovittaessa olen aina jäänyt viimeiseksi. En monesti ole saanut lomaa siihen mihin olen halunnut koska olen ollut lapseton.”
“Lapsettomana vuosilomia on mahdoton saada peruskoulujen lomien aikaan, ne viikot menee perheellisille. Ajatellaan, että minulla ei ole ongelmaa olla jouluaattona töissä, kun ei ole omia lapsia. Lisäksi oletetaan, että pääsen tuuraamaan lyhyelläkin varoitusajalla, kun ei tarvitse järjestää jälkikasvun hoitoa.”
“Vuosien ajan työpaikalla lomat jaettiin ensisijaisesti perheellisten toiveiden mukaan. Lapsettomat saivat sitten jäljelle jäävät loma-ajankohdat. Myös työvuorosuunnittelussa on ollut epäkohtia, äärivuorot on jaettu lapsettomalle ja on myös velvoitettu jäämään ylitöihin, sillä ei ole ollut tarvetta hakea lasta päiväkodista.”
Teksti: Miia