Mitä kaikkea äiti voisi harrastaa kotona? 30 kokeilemisen arvoista ideaa

Kuva: Pexels/ Surene Palvie

Äidillä täytyy olla omaa aikaa kodin ulkopuolella, mutta on hyvä että on äidillä on harrastuksia, joita voi tehdä myös kotona lasten ollessa pieniä. Tällöin harrastukseen lähtemiseen ei tarvitse varata erikseen aikaa, vaan voi harrastaa aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

1. Somettaminen

Somettaminen on nykyään todella suosittu harrastus. Sitä voi tehdä ihan kuka tahansa ja missä tahansa, kunhan sinulla on älylaite ja netti. Jokainen päättää itse, mitä jakaa someen omasta elämästään. Jotkut eivät esimerkiksi näytä lapsiaan somessa.

2. Meikkaaminen

Vaikka et olisi koskaan ennen meikannut, voit silti kokeilla aloittaa meikkaamista ihan vain omaksi iloksesi. Se on nimittäin hyvin luovaa puuhaa!

3. Kahvakuulailu

Kahvakuulailu on oiva liikuntamuoto kotona. Se ei vie paljon tilaa.

4. Sisustaminen

Sisustamistakin voi harrastaa! Minkä idean voisit toteuttaa seuraavaksi?

5. Ompeleminen

Ompeleminen on hieno ja tärkeä taito: sen avulla voit korjata, tuunata tai ommella kokonaan uusia vaatteita, verhoja ja niin edelleen.

6. Ristikoiden täyttäminen

Aivotkin tarvitsevat treenaamista, johon ristikoiden täyttäminen sopii mainiosti.

7. Kirjoittaminen

Kirjoittaminen on hyvä ja luova harrastus monelle: voit kirjoittaa esimerkiksi omaksi iloksesi, romaanin käsikirjoitusta, päiväkirjaa tai pitää blogia.

8. Neulominen

Suomessa on talvisin kylmä, joten villasukkia tarvitaan. Itseneulotut sukat lämmittävät jalkojen lisäksi mieltä.

9. Jumppaaminen

Netistä löytyy kaikki maailman eri jumppaamisen muodot ja lajit, joten ei kun jumppamatto esiin ja hommiin.

10. Maalaaminen

Maalaaminen on rentouttavaa puuhaa, vaikka kokisi, ettei siihen ole erityisiä lahjoja.

11. Jooga

Jooga ei hyödytä pelkästään kehoa, vaan myös mieli ja hermosto nauttivat siitä.

12. Tanssiminen

Tanssia voi vaikka yksin kotona. Tanssiessa kunto kohenee ja mieli virkistyy.

13. Bloggaaminen

Bloggaamista voi harrastaa kuka tahansa ja se on paljon monipuolisempi harrastus kuin luulisi. Siihen sisältyy niin kirjoittamista kuin valokuvaamistakin.

14. Puutarhanhoito

Puutarhanhoito on terapeuttista puuhaa.

15. Kuntopyöräily

Television katselu ja kuntopyöräily ovat lyömätön yhdistelmä: samalla kunto nousee kohisten, kun seuraat jännityksellä lempisarjasi juonenkäänteitä.

16. Palapelin kokoaminen

Suurien palapelien kokoaminen vaatii kärsivällisyyttä ja keskittymistä, mutta on siten myös mieltä rauhoittavaa.

17. Huonekalujen tuunaaminen ja nikkarominen

Onko sinulla senkki, johon kaipaisit uutta ilmettä? Tai haluaisitko nikkaroida itsellesi seinätelineen valokuvia ja koristeita varten?

18. Opiskeleminen

Opiskella voi myös harrastusmielessä. Verkon avulla voit opiskella kotoa käsin lähes, mitä tahansa. Uuden oppiminen innostaa ja kehittää.

19. Bullet journal

Bullet journal eli bujoilu tarkoittaa askartelemista, jossa käytetään kalenterin, päiväkirjan ja muistikirjan yhdistelmää.

20. Aloita sukututkimus

Suvun historian tutkiminen on mielenkiintoista ajanvietettä.

21. Kansalaisopiston verkkokurssit

Kansalaisopiston verkkokursseilla voit opetella uusia taitoja, jumpata tai tehdä lähes mitä tahansa.

22. Leipominen

Leipominen on luovaa puuhaa. Etsi siinä sinua eniten kiinnostava juttu ja ala kehittää taitoa. Se voi olla esimerkiksi uusien reseptien keksiminen tai kakun koristelu.

23. Scrapbooking

Scrapbooking tarkoittaa leikekirjan tekemistä, missä tallennetaan ylös persoonallisella tavalla koristellen valokuvia ja muistoja. ”Skräppäämistä” voi tehdä perinteisesti leikekirjaa askarrellen tai digitaalisesti.

24. Asahi

Asahi on terveysliikuntamuoto, joka on kehitetty Suomessa. Se sopii hyvin kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. Se on yksinkertaista, mutta kokonaisvaltaista ja tehokasta liikuntaa. Se auttaa niin fyysiseen kuin henkiseen hyvinvointiin.

25. Musiikki

Musiikkia voi harrastaa monella tavalla: kuunnella, laulaa tai soittaa. Olisiko nyt aika ostaa se kitara?

26. Virkkaaminen

Virkatessa näkee heti kädenjälkensä.

27. Viherkasvien ja kukkien hoito

Viherkasvit ja kukat tuovat kotiin viihtyvyyttä. Niiden kasvua on mukava seurata.

28. Valokuvaaminen

Valokuvaamista voi harrastaa myös kotona.

29. Päiväkirjan kirjoittaminen

Perinteisen päiväkirjan kirjoittamisen lisäksi, kirjoita ylös lasten puuhia, kasvua ja kehitystä, sekä heidän suustaan kuultuja hauskoja juttuja. Lapset voivat myös välillä piirtää päiväkirjaan.

30. Askartele koruja

Koruja voit tehdä itsesi lisäksi muille, antaen niitä lahjaksi. Jos innostut, voit laittaa koruja myyntiin.

Mikä näistä harrastuksista voisi kiinnostaa sinua? Oliko joukossa uusia tuttavuuksia?

Lähteet: Iltalehti, Kansalaisopisto

Teksti: Anne-mari Valta

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.