Kaltoinkohtelu: Pitääkö vanhemmalle edes antaa anteeksi?

Päihteet, väkivalta, poissaolevat vanhemmat: miten voisin koskaan unohtaa sen, kuinka oma vanhempani, se henkilö jonka piti olla minulle se kaikista rakkain, kohteli minua huonosti? Pitääkö omalle vanhemmalle edes antaa anteeksi? 

Sanotaan, että lapsuus on ihmisen parasta aikaa: huoletonta, onnellista ja vapaata. Mutta ei aina. Lapsuuteen voi liittyä myös hyvin kipeitä muistoja. Erityisen vaikeita ovat negatiiviset muistot, joihin liittyvät omat vanhemmat.

Onko pakko antaa anteeksi?

Kun itselle rakas henkilö kohtelee huonosti, on epäreilu tai satuttaa, koko maailma järkkyy. Ikävistä muistoista voi helposti syntyä valtava möykky, joka kulkee matkassamme ja pahimmassa tapauksessa määrittelee sen, kuinka näemme itsemme tai kuinka toimimme. Vihan ja pettymyksen tunteet voivat olla niin voimakkaat, että anteeksi antaminen tuntuu melkein mahdottomalta ajatukselta.

Usein anteeksi antamisessa ei ole niinkään kyse siitä, että haluaisi “vapauttaa toisen ihmisen synneistään”, vaan pikemminkin omasta vapaudesta. Anteeksiantaminen on kuin pudottaisi harteiltaan valtavan taakan, jota kannatellessa on ollut vaikeaa liikkua eteenpäin. Mejorconsalud-sivuston mukaan anteeksi antaminen on tästä syystä tärkeää juuri oman itsemme vuoksi. Jotta voisimme kasvaa ihmisenä ja jättää ikävät muistot taaksepäin, on päästettävä irti menneisyydestä. Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että menneisyys lakaistaan maton alle, vaan sitä, että hyväksyt menneisyyden, mutta päätät tietoisesti keskittyä tähän hetkeen.

Omat lapset

Varsinkin oma vanhemmuus voi herättää tunteita tai muistoja, joita ei edes tiennyt olemassaoleviksi. Oma lapsi voi toimia kuin laastarina, jolla paikata omat lapsuuden haavat. “Minä aion olla sinulle maailman paras vanhempi. Sellainen, jota minulla itselläni ei koskaan ollut.”

Toisaalta vanhemmuus opettaa myös armollisuutta. Vasta sitten, kun itse on itse kokenut vanhemmuuden, voi tajuta sen haasteet. Ehkä oma isä tai äiti teki parhaansa niillä eväillä, mitä heillä siinä hetkessä oli? Ehkä kaiken sen kiireen, huolen, väsymyksen ja stressin keskellä he eivät edes tajunneet tekevänsä väärin? Ehkä vanhempasi eivät kyenneet työstämään omaa traumaansa ja heijastivat sen vuoksi omaa vaikeaa lapsuuttaan sinuun?

Älä jää odottamaan anteeksipyyntöä

Joskus ongelma on siinä, että jäämme odottamaan anteeksipyyntöä henkilöltä, joka ei ehkä edes käsitä toimineensa väärin. Vanhemman ja lapsen kohdalla kyse saattaa myös olla vanhanaikaisesta valta-asetelmasta: vanhempi saattaa kokea, ettei ole velvoitettu pyytämään anteeksi lapseltaan. Joskus myös loukattu voi ottaa ensimmäisen askeleen ja kertoa avoimesti omista tunteistaan.

Joskus anteeksi voi antaa, vaikka toinen ei edes tajuaisi pyytää. Jos menneisyys hiertää ja vaikuttaa elämään negatiivisesti, mutta anteeksipyyntöä ei kuulu, voi oman mielenrauhan vuoksi olla hyvä päättää valita ymmärrys kaunan sijasta. Jokaisella, jota on satutettu henkisesti tai fyysisesti on oikeus olla vihainen, pettynyt, katkera ja surullinen. Negatiivisissa tunteissa vellominen ei kuitenkaan poista jo tapahtuneita vääryyksiä. Muista, että anteeksi antaminen ei tarkoita väkivaltaisen tai muuten loukkaavan käytöksen hyväksymistä vaan sitä, että olet valmis luopumaan negatiivisista muistoista ja jättämään ne taaksesi lopullisesti.

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla jatkuvasti antamassa anteeksi. Jos omien vanhempien haitallinen käytös on jatkuvaa, eikä ainoastaan ikävä muisto lapsuudesta, on oman hyvinvoinnin vuoksi hyvä miettiä, olisiko pienen välimatkan ottaminen anteeksiannon ohella tarpeen.