Kannusta lasta leikkimään! Leikkiminen loppuu yhä nuorempana

Olipa maailmantilanne minkälainen tahansa, lapset eivät lopeta leikkimistä. Leikin merkitys korostui koronapandemian aikaan, kun perheissä keräännyttiin aiempaa enemmän yhteisten leikki- ja pelihetkien pariin.
Sanotaan, että leikki on lasten työtä. Leikkiminen on lapselle luontaista toimintaa, joka vaikuttaa monin tavoin lapsen kehitykseen. Leikkiessä lapsi oppii uusia tapoja, käyttämään mielikuvitustaan ja vuorovaikutukseen muiden kanssa.
Lelualalla on kuitenkin havaittu ikävä trendi. Suomalaisten lasten leikkiminen loppuu yhä nuorempana, kertoo Suomen Leluyhdistys. Aikuisten kannattaisikin kannustaa ja tukea lapsia leikkimisen jatkamisessa maailmassa, jossa askel aikuisuutta kohti otetaan usein jo liian varhain.
“Meillä aikuisilla ei saisi koskaan olla liian kiire olla läsnä ja kuunnella lapsen huolia, joita esimerkiksi sota nostaa. Yksi keino selittää lapselle vaikeitakin asioita on tehdä se leikin lomassa”, Leluyhdistyksen tuore puheenjohtaja Seidi Ailus kertoo tiedotteessa.
Tokmannin leluostajana toimiva Ailus valittiin maaliskuussa Leluyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi tehtävässä 20 vuotta toimineen Riia Sandströmin tilalle. Ailus on toiminut yhdistyksessä aiemmin Vuoden Peli -kilpailua järjestävän pelitoimikunnan puheenjohtajana.
“Lapsen turvallisuutta ei voi mitata hinnassa”
Vastuullisuus on alkanut näkyä yhä enemmän lelualalla, ja se onkin yksi alan kasvavista trendeistä. Ailuksen mukaan tarjolla on paljon siihen liittyviä innovaatioita, ja erityisesti kierrätettävistä materiaaleista tehtyjen lelujen kysyntä on jo jonkin aikaa kasvanut.
“Toistaiseksi niiden hintataso on ollut kalliimpi korkeiden raaka-ainekustannusten takia. Kestävän kehityksen yleistymisen ansiosta ekologisiin leluihin ja peleihin tullaan panostamaan lisää ja niiden tarjonta laajenee, jolloin myös hintatasosta tulee kuluttajaystävällisempi”, hän toteaa.
Leluyhdistys muistuttaa, että vaikean taloustilanteen keskelläkin on muistettava lapsen etu. Tämän takia on tärkeää kiinnittää huomiota lelujen laatuun ja turvallisuuteen eikä esimerkiksi tilata halpatuotteita ulkomaisista verkkokaupoista. Varsinkin EU:n ulkopuolella toimivissa nettikaupoissa liikkuu paljon väärennettyjä ja turvallisuudeltaan puutteellisia leluja.
“Lapsen turvallisuutta ei voi mitata hinnassa. Siksi on parempi panostaa laadukkaisiin leluihin ja peleihin kuin ostaa paljon halpoja tuotteita, joiden turvallisuudesta ei ole varmuutta”, Ailus sanoo.
Yli 50 vuotta lelujen asialla
Uudessa roolissaan Leluyhdistyksen puheenjohtajana Ailus haluaa edistää alan yhtenäisyyttä ja yhteistyötä. Kuluttajien luottamus Leluyhdistykseen on Ailuksen mukaan keskeistä, ja sitä rakentavat yhdistyksen jäsenyritykset yhdessä laadukkailla ja turvallisilla leluillaan ja peleillään.
“Tuotteita käyttävät pääasiassa lapset, joten on ehdottoman tärkeää, että me alana yhdessä teemme parhaamme turvallisen leikkimisen puolesta. Silloin kuluttajat luottavat meihin”, hän kommentoi.
Suomen Leluyhdistykseen kuuluu 30 vastuullista lelujen valmistuksen, tukkukaupan, kaupan, maahantuonnin ja agentuurin yritystä. Jäsenet ovat sitoutuneet siihen, että leikkeihin tarjottavat lelut ja pelit täyttävät niille asetetut kansalliset ja EU:n laatimat säädökset.
Leluyhdistys myös kouluttaa ja pitää jäsenistön ajan tasalla alan mahdollisista muutoksista. Yhdistys on ollut toiminnassa jo yli 50 vuotta.
Teksti: Miia