Voiko yksi lapsista olla vanhemmalle muita rakkaampi?

Voiko yksi lapsista olla vanhemmalle muita rakkaampi?
Kuva: Gabe Pierce

Vanhemmat eivät mielellään sano ääneen, että yksi tietty lapsi tuntuu heistä läheisemmältä kuin muut. Kuitenkin tällainen tunne on varsin yleinen vanhempien keskuudessa. On luonnollista, että jos taloudessa asuu useampia ihmisiä, toisten kanssa tuntee voimakkaampaa läheisyyttä kuin toisten.

Vaikka jokaista lastaan rakastaa, ovat lapset kuitenkin yksilöitä, joilla on erilaiset persoonallisuudet. Siksi on luonnollista, että joidenkin kanssa esimerkiksi henkinen yhteys tuntuu voimakkaammalta kuin toisten kanssa.

Joskus vanhempi kokee hyvin voimakkaasti, että hänen rakkautensa yhtä lasta kohtaan on selvästi suurempaa kuin muita kohtaan. Vanhempi voi kokea asiasta huonoa omaatuntoa. Hän saattaa ajatella, että tunne on väärä, koska se merkitsee, että hän ei välitä muista lapsistaan yhtä paljon kuin “lempilapsesta”. Usein vanhempi ei kehtaa kertoa kenellekään tuntemuksistaan.

Itselleen kannattaa olla rehellinen

On selvää ettei vanhempi voi sanoa suoraan yhdelle lapselle, ettei rakasta tätä yhtä paljon kuin toista lasta. Pahan mielen aiheuttaminen muille silloin, kun asian voi välttää, ei koskaan ole toivottavaa. Rehellinen kuitenkin saa ja pitää olla ainakin itselleen. Jos vanhempi kokee yhden lapsistaan läheisimmäksi itselleen, tässä tunteessa ei ole mitään väärää. Jos vanhempi tiedostaa, että tunne on normaali eikä sitä tarvitse hävetä, hänen harteiltaan putoaa suuri taakka.

Tunteelle on täysin luonnollinen selitys

Joskus lapsissa on selkeästi havaittavissa tiettyjen sukulaisten luonteenpiirteitä. Luonteenpiirteet usein määrittelevät myös sitä, minkälaisista asioista ihminen on kiinnostunut. Jos lapsen luonteenpiirteet muistuttavat vanhemman omia luonteenpiirteitä enemmän kuin muiden lasten luonteenpiirteet, on todennäköistä, että esimerkiksi yhteisiä harrastuksia löytyy helpommin “lempilapsen” kanssa. Jos vanhemmalla on yhteinen intohimon kohde lapsen kanssa, esimerkiksi taiteellinen tai muu harrastus, on ymmärrettävää, että tämä lähentää vanhempaa ja lasta.

Kaikille lapsille tulee pyrkiä ilmaisemaan tunteita tasapuolisesti

Vaikka vanhempi itse kokee rakastavansa kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, mutta kokee kuitenkin voimakkaampaa yhteenkuuluvuutta tietyn lapsen kanssa, huomaavat muut lapset usein tällaisen helposti. Tämä voi aiheuttaa mustasukkaisuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta muissa lapsissa.

Vaikka vanhemmasta tuntuu, että hän on samalla aaltopituudella tietyn lapsen kanssa enemmän kun muiden, hän myös osoittaa välittämistä ja rakkautta muille lapsilleen tasapuolisesti. Näin hän varmistaa, että muillekin lapsille kehittyy terve ja vahva itsetunto. Jos lapsi ajattelee, ettei vanhempi rakasta häntä, tai että vanhempi rakastaa hänen sisarustaan enemmän, aiheuttaa se pahaa mieltä ja heikentää lapsen itsetuntoa.

Avatar photo

Anonyymi perhe

Anonyymi perhe koostuu monimuotoisten perheiden lisäksi myös ihanan kamalista isovanhemmista sekä niistä ainaisista mammakerhojen kaikkitietävistä äideistä - lapsettomia karvalasten vanhempia kuitenkaan unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *