Lapsi voi tuntea surua pitkään päiväkotiarjen alettua
Jokainen ihminen tuntee surua elämänsä aikana. Surusta on tehty tutkimuksia, mutta lasten surua on kuitenkin tutkittu vain vähän. Suomalaistutkimus pureutuu aiheeseen selvittämällä, miten lapset pääsevät surusta yli.
Vanhempi vie lapsensa päiväkotiin, minne pienokainen jää itkemään töihin lähtevän vanhemman perään, koska ei haluaisi olla vanhemmistaan erossa. Tilanne on tuttu hyvin monessa lapsiperheessä. Päiväkodin aloittaminen onkin monelle lapselle vaikea paikka ja suru saattaa kalvaa lapsen mieltä useiden kuukausien ajan.
Kasvatustieteen professori Lasse Lipposen mukaan lapsen suru liitetään usein suuriin menetyksiin. Tällainen voi olla esimerkiksi isovanhemman kuolema. Päiväkodin eteisessä ilmenevä lapsen suruero voi kuitenkin olla lapselle aivan yhtä koskettava kuin läheisen kuolema.
“Tällaisen surun mieltäminen pelkäksi ikäväksi on lapsen surun aliarvioimista tai vähättelyä”, Lipponen sanoo Ylellä.
Lipponen johtaa uutta tutkimusta, jossa selvitetään miten suremisen mallit siirtyvät aikuisilta lapsille ja miten lapset oppivat pääsemään surujensa yli. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia.
Läsnäolo auttaa
Pieni lapsi voi kokea päiväkotiin jäämisen vanhemman tai huoltajan menettämisenä. Kun tätä tapahtuu päivittäin, on lapsen suru ikään kuin vastaus tälle menetykselle.
“Sen surun kanssa kanssa meidän pitäisi oppia jollain tavalla elämään”, Lipponen kertoo.
Vielä ei tiedetä, miten lapsi oppii näyttämään surun tunteensa muiden hyväksymällä tavalla. Suru on kehollinenkin ilmiö, ja jo lapsi oppii jostain, miltä surevan kuuluisi näyttää. Aikuinen ihminen saattaa surun voimasta mennä kyyryyn ja muuttua hitaaksi, mitä myös lapset tekevät.
“Kun suru saa pienen lapsen valtaansa, hän vaeltelee ympäriinsä katse alas luotuna hartiat lysyssä. Mutta vielä ei tiedetä, miten lapsi oppii kulttuuriset tavat surra”, Lipponen kertoo.
Jotta lapsi (tai vähän isompikin ihminen) pääsee surusta yli, on läsnäololla iso merkitys.
“Tutkimus osoittaa sen, että hirvittävän tärkeää siinä on toisten ihmisten läsnäolo. Pelkästään jo sen tunnustaminen, että toisella on oikeus olla surullinen, eikä odoteta sitä että suru menee ohi juuri tietyssä ajassa”, Lipponen päättää.
Lähde: Yle
Teksti: Miia
