Tällainen tutti on vauvalle paras!

tutti pacifier
Kuvituskuva: Pixabay/ Franco_A_Guaraldo

Asiantuntijat suosittelevat vauvan täysi-imetystä kuuden kuukauden ikään asti. Imetys vaikuttaa myönteisesti lapsen suun alueen lihaksistoon sekä leukojen alueen ja purennan kehittymiseen. Lapsen imemisvietti voi kuitenkin olla niin kova, ettei se täyty äidin rinnan imemisellä. Tällöin voidaan tarvita tuttia. Millainen tutti on vauvalle paras?

Äidin poissaollessa tutti antaa turvaa ja rauhoittaa lasta. Imemisvietti vähenee 6-8 kuukauden iässä, jonka jälkeen tutin ja mahdollisen tuttipullon käyttöä voi pikkuhiljaa alkaa vähentämään. Tutista tulisi luopua viimeistään toisen ikävuoden loppupuolella.

Tutin ja sormen imemisen vaikutukset suuhun ja hampaisiin

Monien tutkimusten mukaan tutti voi aiheuttaa hampaiden ja leuan poikkeavuuksia. Erityisesti pyöreä tutti voi saada aikaan purentavirheitä, kuten avopurentaa. Se kuitenkin korjaantuu, mikäli tutista luovutaan varhaisessa vaiheessa.

Sen sijaan tutin aiheuttama ylähammaskaaren kaventuminen ei parane itsestään, vaan siihen tarvitaan myöhemmin oikomishoitoa. Samaa ongelmaa aiheuttaa peukalon imeminen, mutta peukalon aiheuttamat purentavirheet on vaikeampi hoitoisia. Tutin imemisestä on helpompi päästä irti kuin peukalon imemisestä.

Kuinka valita paras tutti vauvalleen?

Vauvan tutin valintaan vaikuttaa muun muassa lapsen ikä ja onko hänen kanssaan ollut imetysvaikeuksia.

1. Tutin muoto

Tutin tulisi olla helposti puhdistettavissa. Varmista ettei tutissa ole aukkoja, jotka keräävät kosteutta ja edistävät näin homeen syntymistä. Tutissa ei saa myöskään olla irtoavia osia, jotka voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran vauvalle.

2. Materiaali

Tutin imuosa on valmistettu joko silikonista tai luonnonkumista. Silikonitutit ovat luonnonkumiallergikoille ja aivan pienille vauvoille suositelluin vaihtoehto. Silikonituttien pinta ei kerää helposti mikrobeja.

Jos lapsella on jo hampaita, suositellaan käyttämään luonnonkumista valmistettua tuttia. Tämä siitä syystä, että luonnonkumiset tutit ovat pehmeämpiä ja joustavampia kuin silikoniset. Ne eivät mene yhtä helposti rikki puremalla kuin silikoniset tutit.

3. Ota huomioon erityistarpeet

Tuttia valittaessa kannattaa ottaa huomioon lapsen erityistarpeet. Kaikkiin erityistilanteisiin on olemassa omanlaisensa tutit: keskosille ja oikomishoitoon on tarkoitettu eri tutit.

4. Tutin anatomia

Paras tutti on anatominen tutti, joka on taipuisa ja muodoltaan litteä, sekä matkii äidin rinnanpäätä imetyksessä. Jos tutti on paksu ja pallomainen, se voi aiheuttaa hammaskaarille vahinkoa, pitäessään hammasvallit kaukana toisistaan.

Tiesitkö, että eri tilanteisiin on sopivat tutit? Millainen tutti teillä on käytössä?

Lähteet: Askel terveyteen ja Terveyskirjasto

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.