Jokainen vanhempi toivoo lapsensa saavan elää pitkän elämän vanhuuteen saakka. Aina näin ei kuitenkaan tapahdu. Toisinaan äkillinen onnettomuus tai vakava sairaus saattaa katkaista nuoren elämän lyhyeen. On tärkeää pitää mielessä surunkin keskellä, että myös lyhyt elämä on ollut korvaamattoman arvokas.
Joskus nuori elämä katkeaa vaikean sairauden tai yllättävän onnettomuuden seurauksena. Vanhemman tuska lapsen menetyksen johdosta on aina sanoinkuvaamaton. Tunnetta ei voi koskaan täysin ymmärtää, ellei ole itse kokenut vastaavaa. Vanhemman henkisen selviytymisen kannalta on tärkeää muistuttaa itseään siitä, että lyhytkin elämä on aina merkityksellinen ja arvokas.
Toiset saavat lohtua ajatuksesta, että rakkaansa voi kohdata myöhemmin, jos olemassaolo jatkuu jossain muodossa kuoleman jälkeen. Tämä ei tietenkään vie tuskaa pois tilanteessa, jossa oma lapsi on vaarassa menehtyä. Tämänkaltaiset ajatukset saattavat kuitenkin ainakin jollakin tavalla lohduttaa suuren surun keskellä. Toiset löytävät lohtua ajatuksesta, että sairastuneen kannalta lopulta tärkeintä on elämän laatu niin kauan kuin elämää on jäljellä. Läheiset jatkavat suremista pitkään kuoleman jälkeen, mutta menehtynyt itse ei enää kuoleman jälkeen kärsi. Sairastuneen kannalta tärkeintä on se, minkälaista elämä on sen päättymiseen asti.
Jokainen elämä jättää ainutlaatuisen arvokkaan jäljen
Kun lapsi on lähtenyt, suru on raastavaa. Ajan kuluessa suru alkaa muuttaa muotoaan, vaikka se ei koskaan täysin häviäkään. Tässä vaiheessa vanhempi voi saada paljon lohtua ajatuksesta, että vaikka lapsen elämä jäikin keskimääräistä lyhyemmäksi, se piti silti sisällään paljon ainutlaatuisia onnen hetkiä ja kosketti lähtemättömästi kaikkia, jotka lapsen tunsivat. Elämä ei ole koskaan “mennyt hukkaan”.
Surun keskellä vanhemman on tärkeää muistaa myös olla itselleen armollinen. Mieleen saattaa helposti muistua tilanteita, joissa on käyttäytynyt lasta kohtaan tavalla, joka jälkeenpäin saattaa tuntua pahalta. Jos lapsen kanssa on ollut riitatilanteita, vanhempi voi tuntea pahaa mieltä näitä hetkiä muistellessa ja hän saattaa toivoa, ettei näitä tilanteita olisi koskaan tapahtunut. Lapsi on kuitenkin varmasti kyennyt tuntemaan vanhemman rakkauden, vaikka hetkellisesti olisikin tapahtunut maltin menetyksiä. Lapsi ei myöskään varmasti toivoisi vanhemman piinaavan itseään ahdistavilla ajatuksilla. Jos tämänkaltaisia ajatuksia tulee mieleen, vanhemman kannattaa muistuttaa itseään siitä, että hän on tehnyt parhaansa äärimmäisen haastavassa tilanteessa. Enempää ei keneltäkään voi odottaa.
Vaikka elämä olisi lyhyt ja täynnä rakkautta, se on ollut aivan yhtä arvokas kuin hiukan pidempi elämä. Eräänä päivänä jokaisen meistä on täältä lähdettävä. Tuolla hetkellä viimeistään ihminen ymmärtää, että elämän pituutta tärkeämpää on se, millainen elämä on ollut.
Teksti: Sonja
