Vanhemmat kuulevat yhä näitä vanhentuneita neuvoja!

Toisinaan kaikki muut ympärillä tuntuvat tietävän, mikä on parasta sinulle ja vauvallesi. Monet hyvässä tarkoituksessa annetut neuvot voivat olla tänä päivänä jo auttamattoman vanhentuneita.
Siitä hetkestä alkaen, kun ilmoitat raskaudesta, alkaa loputtomalta tuntuva neuvojen ja ohjeiden tulva ihmisiltä, jotka ovat saaneet omat lapsensa jo jonkin aikaa sitten. Millaisia vanhentuneita neuvoja uudet vanhemmat vielä kuulevat?
“Vauva täytyy kylvettää joka päivä”
Vauvan hiki ei haise samalla tavalla kuin aikuisten, joten vauvaa ei tarvitse kylvettää kuin joka toinen tai kolmas päivä. Toki järkyttävän niskakakan jälkeinen kylpy on tarpeen. Jos vanhempi kokee tarpeelliseksi jokapäiväisen kylvettämisen, ei tämä lasta vahingoita. Jos joku sen sijaan neuvoo, että päivittäinen kylvetys on välttämätöntä ja lapsi kärsii jos näin ei tee, tämä neuvo ei enää nykypäivänä pidä paikkaansa.
“Vauvat nukkuvat parhaiten hiljaisessa ja pimeässä huoneessa”
Toiset vauvat nukkuvat kevyesti ja saattavat häiriintyä helposti. Useimmat vauvat eivät kuitenkaan häiriinny pienestä taustamelusta tai vähäisestä valosta. Vauvalle voi olla jopa hyötyä siitä, jos hän oppii nukkumaan hivenen meluisassa ympäristössä. Tällöin hänet voi onnistua nukuttamaan helpommin myös kodin ulkopuolella erilaisissa tilanteissa.
“Vauvaa ei pidä ottaa syliin aina, kun hän itkee”
Pienet vauvat eivät hallitse monia tapoja itsensä rauhoittamiseksi. Kun itkevän vauvan ottaa syliin, vauva oppii, että vanhempi on lähellä auttamassa ja pitämässä huolta. Syliin ottaminen siis ehdottomasti kannattaa.
“Vauva pitää herättää yöllä, jotta märän vaipan voi vaihtaa”
Nykyään vaipat ovat niin tehokkaita imemään nestettä, että vauvan voi antaa nukkua märän vaipan kanssa yön yli, jos märkyyden havaitsee hänen nukkuessaan. Sen sijaan kakkavaippa on hyvä vaihtaa.
“Alle puolivuotiaalle lapselle ei saa laittaa aurinkorasvaa”
Pieni vauva on parasta pitää poissa haitallisen UV-säteilyn ulottuvilta, mutta jos vauva oleilee auringossa, hänelle pitää laittaa aurinkosuojaa. Vauvan riski saada ihosyöpä on suurempi kuin riski saada haitallinen reaktio aurinkosuojasta. Vauvalle tulee laittaa hyvin vähän aurinkosuojaa sellaisille alueille, joita ei voi suojata vaatteilla.
“Vauvalle turvallisin tapa nukkua on vatsallaan”
Vauvalle turvallisin tapa nukkua on selällään. Aiemmin lääkärit olivat huolissaan, että vauva saattaa tukehtua, jos hän nukkuu vatsallaan ja kuolaa, mutta nykytutkimukset ovat osoittaneet, että vatsallaan nukkuminen voi lisätä riskiä kätkytkuolemaan.
Parents- sivustolta voi lukea lisää vanhentuneita lapsenhoitoneuvoja, joita tuoreet äidit kuulevat yhä jatkuvasti.
Teksti: Sonja