Miksi jotkut vanhemmat antavat lastensa rääkätä eläimiä?

Surettaa nähdä joidenkin lasten repivän leikeissään perhosten tai muiden hyönteisten siipiä ja jalkoja irti. Joskus vanhemmat ovat vieressä, mutta eivät sano mitään. Eivätkö vanhemmat vain välitä, vai eivätkö he ymmärrä, että pienetkin olennot kärsivät, kun niitä satutetaan?

Emme varmasti voi tietää, miltä hyönteisistä tuntuu, kun niiden siivet tai jalat revitään irti. Uskon kuitenkin, että mikä tahansa elollinen olento kokee epämukavuutta tai suoranaista kärsimystä, jos sen kehoa hajotetaan. Vaikkei uskoisikaan, että hyönteiset tuntevat epämukavuutta tai kipua, on aina kyseenalaista vahingoittaa elävää olentoa vain huvin vuoksi. Jos lapsi oppii pienenä, että elävälle olennolle saa tehdä näin, hänen rimansa saattaa aikuisuudessa olla alhaisempi kohdella eläimiä ja myös muita ihmisiä huonosti.

Vanhemmat voivat opettaa lapsilleen empatiaa

Jos ihminen koskettaa vahingossa kuumaa levyä kädellään, on vaistomainen reaktio vetää käsi pois, jottei tule palovammaa. Kipu toimii triggerinä, joka aikaansaa käden poisvetämisen. Tuntuisi omituiselta, että evoluutio olisi kehittänyt olennon, joka ei välittäisi mitä sen ruumiille tapahtuu. Tällainen olento ei luultavasti säilyisi kovin pitkään maailmassa. Jopa yksinkertaiset eliöt pyrkivät pois ympäristöstä, joka on niille haitallinen.

Kastemadot ovat tästä hyvä esimerkki. Moni ei tiedä, että kastemato voi elää jopa kymmenvuotiaaksi. Kun näemme pitkän kastemadon, se on voinut olla elossa kenties kauemmin kuin alakouluikäinen lapsi. Kastemato oppii nopeasti, mikä on hyvä ympäristö ja mikä huono. Muistan lukeneeni tutkimuksesta, jossa kastemadolle tarjottiin ryömittäväksi kahta tunnelia. Toisen reitin päässä odotti mukava multainen tila, joka oli madolle mieluisa. Toisen reitin päässä odotti polttavaa happoa. Mato oppi jo parin toiston jälkeen, kumpaa reittiä pääsee miellyttävään paikkaan eikä ryöminyt sen jälkeen enää koskaan happokäytävään. Niinkin yksinkertaiselta vaikuttava organismi kuin kastemato kykenee siis erottamaan, minkälainen ympäristö on sille epämiellyttävä ja minkälainen on miellyttävä.

Tämä asettaa uuteen valoon myös matojen käyttämisen onkimisessa. Jos mato kykenee tunnistamaan epämiellyttävän happoalueen ja välttämään sitä, on todennäköistä, että siitä tuntuu pahalta myös silloin, kun ongenkoukku tunkeutuu sen kehoon. Tulee surullinen olo, kun ajattelee, että pieniä lapsia opetetaan käsittelemään elollisia olentoja tällä lailla. Lapsi seuraa vanhemman esimerkkiä ja vie usein oppimansa mukanaan aikuisuuteen.

Jos tuntuu pahalta, että perhoselta revitään siivet, tulisi samalla tavalla suhtautua myös muihin pieniin olentoihin. Jos vanhempi opettaa lapselleen jo pienestä pitäen, että myös kaikkien pienimpien olentojen tulisi antaa elää elämäänsä rauhassa ilman, että niihin kohdistetaan turhaa julmuutta, tämä ajattelutapa tulee todennäköisesti pysymään lapsen mukana läpi elämän. Tämä auttaa lasta kasvamaan empaattiseksi ja hyväsydämiseksi ihmiseksi, mistä on hänelle monenlaista muutakin hyötyä elämässä.