Tietyt asiat toistuvat usein vanhempien puheessa, jos heiltä kysytään, mikä vanhemmuudessa on kaikkein parasta. Parhaimpia asioita ovat usein pienet, yllättäen vastaan tulevat onnen hetket.
Tuoreesta vanhemmasta tuntuu ihmeelliseltä vain katsella vastasyntynyttä lastaan. Vanhempi laskee lapsen sormet ja varpaat, tuijottelee silmiin ja etsii sukulaisten piirteitä lapsen kasvoista. Ajatus siitä, että tämä pieni olento on oma lapsi tuntuu päätä huimaavalta ja vie ajatukset usein elämän perusasioiden äärelle.
Kun lapsi kasvaa, vanhempi tuntee suurta nautintoa seuratessaan, kuinka hän oppii uusia asioita. Lapsen kehitystä seuratessa vanhempi muistaa myös oman lapsuusaikansa. Kun peilaa omaa lapsuuttaan lapsensa elämään, aikuinen näkee lapsuusaikansa tapahtumat uudessa valossa. Merkkitapahtumat, kuten uimaan oppiminen ja pyörällä ajo ilman apupyöriä näyttäytyvät uudessa valossa, kun ne nyt tapahtuvat omalle lapselle.
Pienen lapsen käytöstä seuraamalla aikuinen voi oppia paljon myös aikuisten välisestä kanssakäymisestä
Lasten keskinäistä kanssakäymistä havainnoimalla voi oppia paljon myös aikuisten käyttäytymisestä. Lasten välisissä kahnauksissa on kyse samanlaisista tunteista kuin aikuisten välisissä riidoissa. Kateus on tunne, joka saa lapsen käyttäytymään huonosti omaa sisarustaan kohtaan. Lapsi saattaa töniä sisarustaan, ottaa häneltä lelun tai sanoa, ettei sisarus saa olla äidin sylissä. Pieni lapsi ei vielä pysty peittämään tunteitaan yhtä hyvin kuin aikuinen.
Vanhemmalla iällä ihminen ei enää näytä kateuden tunnetaan yhtä avoimesti, mutta kateus saattaa kuitenkin olla voimakkaana myös aikuisen mielessä. Tämä on luonnollista, sillä ihminen ei muutu kasvaessaan täysin toiseksi olennoksi. Samantyyppiset tunteet ovat läsnä niin lapsen kuin aikuisenkin elämässä.
Eräs kasvamisen haasteista onkin tunteiden hallinnan opettelu. Tässä prosessissa vanhempi voi auttaa lasta oman esimerkkinsä avulla. Eräs vanhemmuuden antoisimmista kokemuksista on seurata, kuinka lapsi oppii hallitsemaan omia tunteitaan ja oppii taitoja, joita vanhempi hänelle opettaa. Usein vanhempi kokee tämän nähdessään voimakasta mielihyvän tunnetta.
Empatiataidot ovat eräitä tärkeimmistä asioista, joita lapsen tulee oppia, jotta hän voi toimia yhteiskunnassa siten, että hänellä itsellään ja muilla on hyvä olla. Kun lapsi osoittaa empatiaa eläintä tai toista lasta kohtaan, vanhempi kokee mielihyvää ja usein myös ylpeyttä. Myös ne hetket, jolloin lapsi sanoo vanhemmalle rakastavansa tätä, saavat onnen läikähtämään vanhemman sydämessä. Tällaiset pienet onnen hetket usein kantavat myös vaikeiden aikojen ylitse, jotka niinikään ovat osa vanhemmuutta.
Lähde: Today’s Parent
Teksti: Sonja