Älä sääli minua siksi, että olen yksinhuoltaja

”Saan usein kauhisteluja siitä, kuinka oikein jaksan ja pärjään. Huomaan säälin ihmisten puheissa sekä katseissa. Ei minua tarvitse sääliä siksi, että olen yksinhuoltaja. Olen varsin onnellinen juuri näin.”

Eevi 32, on kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hänellä ei ole ikinä ollut toista ihmistä osallistumassa arkeen, ei taloudellisesti tai auttamassa lasten kasvatuksessa. Eevin lapset ovat 11-, 10- ja alle 1- vuotiaat. 

Eevi oli kahden vanhemman lapsensa isän kanssa yhdessä viisi vuotta, eikä suhde koskaan ollut erityisen toimiva. Mies käytti päihteitä ja oli paljon poissa kotoa. Suhde päättyi eroon Eevin odottaessa toista lastaan. Pari kuitenkin päätti vielä yrittää yhdessä, mutta miehen railakas elämäntyyli jatkui ja kuvioihin tuli mukaan myös pettäminen. Tällöin Eevi teki lopullisen eropäätöksen, nyt hänelle riitti.

Eevi oli tehnyt päätöksen kolmannen lapsen hankkimisesta itsenäisesti, kunhan taloudellinen tilanne sen sallisi. Kohtalo puuttui peliin ja kolmas lapsi sai alkunsa Eevin syntymäpäiväjuhlista, josta hän lähti jatkamaan iltaa erään miehen kanssa. Eevi tuli raskaaksi, mutta mies ilmoitti, ettei halunnut olla osallisena vauvan elämään. Mies kuitenkin toivoi pelkkää hyvää Eeville ja syntyvälle vauvalle.

Eevi saa välillä ihmisiltä tökeröjäkin kommentteja ja kehotuksia, kuinka hänen tulisi löytää uusi mies rinnalleen. Ei ehkä kuitenkaan siksi, että puoliso olisi apuna perheen arjessa, vaan siksi, että ihmisellä oletetaan olevan parisuhde voidakseen elää onnellista elämää.

Stressiä arjessa riittämättömyydestä

”Minun yh-elämäni on sitä, että huolehdin kaikesta yksin. Minun kaksi vanhempaa lasta ovat aina olleet hieman haasteellisempia. Keskimmäinen lapsista on erityislapsi, tutkimukset ovat hänen kohdallaan vielä kesken. Hänen kanssaan on ollut paljon tutkimuksia sekä kuntoutuksia. Päiväkodeilla ja kouluilla on ollut ongelmia pärjätä hänen kanssaan ja siitä olen joutunut kantamaan kovaa stressiä.”

Eevi on opiskellut ja käynyt töissä samanaikaisesti sekä hoitanut kaikki lapsiin liittyvät asiat. Hän on vienyt ja hakenut lapset aina itse päiväkodeista, hoitanut hammaslääkärit, neuvolat, lääkärit sekä lasten sairastumiset. Eevi koki vuodet, jolloin vanhimmat lapset olivat pieniä todella raskaiksi. Tilannetta ei helpottanut sisarusten välinen pieni ikäero. Kun lapset kasvoivat, arki alkoi helpottaa. Nyt hän on pienimmän lapsen kanssa kotona, kun isommat ovat jo koulussa. 

”Olen nyt kotona ja nautin. Olen miettinyt opiskeluja tulevaisuudessa, mutta yksinhuoltaja ajetaan todella ahtaalle taloudellisesti, koska on mahdoton opiskella lähiopetuksessa ja käydä töissä sekä hoitaa samalla lapset. Ainoa vaihtoehto olisi lainan ottaminen ja siksi mietin, että mitä teen.”

Arjen tekee ajoittain hankalaksi, kun pitää olla läsnä henkisesti ja fyysisesti kaikille. Ei ole toista ihmistä auttamassa ja täyttämässä lasten tarpeita. Eevi pohtii itse tehneensä virheen lasten ollessa pieniä, kun teki paljon asioita heidän puolestaan. Nyt perheessä opetellaankin olemaan omatoimisempia, joka helpottaa arjen sujumista. 

Omaa aikaa ei ole -eikä sitä enää osaa edes kaivata

”Mulla on itselläni vielä lisäksi ADHD, joka tuo oman lisämausteensa ja haasteensa tähän meidän arkeen. Käydään vielä pienimmän kanssa tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kerhossa ja torstaisin muskarissa, joten ohjelmaa kyllä piisaa.

Olen kuitenkin tottunut elämään niin, että hoidan kaiken yksin. Synttärit, joululahjat, pääsiäisen munajahdit ja kaikki juhlat. Minulla ei ole ollut ikinä säännöllisesti lapsivapaita viikonloppuja tai mitään muitakaan lomia. Lapset eivät ole ikinä käyneet isänsä luona. Äitini ja mummini on hoitanut lapsia aina ajoittain.” 

Eevi ei nykyisin edes koe tarvetta lapsivapaalle, toisin kun isompien lasten ollessa pieniä, kun apua olisi tarvinnut paljon. Raskaimmaksi Eevi kokee sairastamisen, tai pelon siitä jos tulee kipeäksi. Ei ole väliä kuinka kipeä on, on lapset hoidettava yksin silloinkin.

Lapset eivät ole ikinä olleet isällään, välillä vanhimmat lapset ovat isän äidillä.

”Ja sitten kun tästä palaan joskus töihin, niin tulen varmasti aina kokemaan köyhyyttä, kun kantaa yksin myös taloudellisen vastuun kaikesta. Todennäköisesti joudunkin hakemaan toimeentulotukea, kun ei millään tulla pelkästään minun palkallani toimeen. Joskus olisi tietysti ollut myös kiva kokea, millaista olisi jakaa arki jonkun toisen ihmisen kanssa tai yhteisvanhemmuus.”

Vaikka yksinhuoltajan arki on väistämättäkin raskasta ajoittain, Eevi ei vaihtaisi päivääkään pois. Enemmän kuin mitään, hän rakastaa olla äiti. Hän kertoo nauttivansa arjesta ja elämästään juuri näin. Tilaa voisi olla myös miehelle, sen oikean osuessa kohdalle.

”Törmään todella usein parisuhteisiin, missä väännetään siitä, kuka ei hoida ja kuka hoitaa milloinkin. Joka kerta totean itselleni silloin, että onneksi olen sinkku. En jaksaisi kuluttaa voimavarojani siihen, että ärsyyntyy kun toinen ei hoida oma-aloitteisesti tai vaikka pyytäisi. Kun olen yksin, tiedän että se olen minä eikä kukaan muu, joka kaiken hoitaa. Lisäksi saan tehdä kaikki päätökset itse.”

Näet videon hyväksymällä evästeet: statistics, marketing

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.