Vanhemman shokki – Lapsi kokee syntyneensä väärään kehoon

Vanhemman shokki – Lapsi kokee syntyneensä väärään kehoon
Kuva: Katherine Hanlon

Jos lapsi kokee olevansa väärää sukupuolta, tämä voi olla vanhemmalle shokki. Jos ilmapiiri kotona on suvaitsematon ja lapsi on pienestä pitäen kuullut sivusta vanhempiensa arvostelevan transsukupuolisia ihmisiä negatiivisesti, voi kynnys kertoa vanhemmille olla varsin korkea. Mikäli lapsi uskaltaa puhua asiasta, se kertoo, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja luottaa vanhempiinsa. Vanhemman kannattaa suhtautua lapsen paljastukseen siten, että lapsi uskaltaa jatkossakin puhua vanhemmille vaikeista asioista.

Yhä edelleen joissakin perheissä elää vanhoja käsityksiä siitä, että sukupuoli-identiteetti on asia, joka olisi jollakin lailla ihmisen itsensä päätettävissä. Transsukupuolisia ihmisiä on ollut aina, kyseessä ei ole uusi ilmiö, joka olisi ilmaantunut jonkinlaisena tasa-arvon sivutuotteena. Aiemmin yhteiskunta oli nykyistä tiukempi eikä moni uskaltanut paljastaa transsukupuolisuuttaan. Pahimmassa tapauksessa paljastuminen olisi voinut merkitä kuolemaa. Yhä tänäkin päivänä on maita, joissa homoseksuaalisuus voi johtaa pitkään vankilatuomioon tai jopa kuolemantuomioon.

Jos ihminen joutuu elämään niin sanotusti “kaapissa” eikä voi paljastaa kenellekään todellista identiteettiään, tämä alkaa väistämättä jäytämään mieltä. Seurauksena voi olla masennusta tai mielenterveyden häiriöitä. Entisaikaan lapsilla ja nuorilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin piilottaa ajatuksensa jopa omilta vanhemmiltaan. Tänä päivänä lapset uskaltavat helpommin uskoutua vanhemmilleen myös vaikeissa asioissa, mikä vähentää henkistä taakkaa merkittävästi.

Negatiivisen suhtautumisen taustalla on usein pelko

Kaikki vanhemmat toivovat lapselleen parasta. Vaikka vanhempaa ahdistaisi kuulla, että lapsi kokee syntyneensä “väärään kehoon”, samaan aikaan kukaan vanhempi tuskin toivoo lapselleen ahdistavaa ja piilossa elettyä elämää. Myös sellaiset vanhemmat, jotka eivät halua asiasta puhua lapsen kanssa ja suhtautuvat negatiivisesti, luultavasti pohjimmiltaan ajattelevat lapsen parasta. He saattavat pelätä, että lapsen elämä tulee olemaan hirvittävän vaikeaa, jos tämä päätyy vaihtamaan sukupuoltaan. He saattavat pelätä, että lasta tullaan kiusaamaan ja syrjimään asian takia. Negatiivisesti suhtautuvat vanhemmat eivät kuitenkaan ymmärrä, että elämä “kaapissa” on usein merkittävästi ahdistavampaa kuin mahdollinen ympäristön epäilevä suhtautuminen.

Lapsuus ja nuoruus ovat voimakkaan muutoksen aikaa. Moni pieni poikatyttö haluaa pukeutua poikien vaatteisiin, mutta ei kuitenkaan lopulta oikeasti haluaisi olla poika. Toisaalta jotkut lapset tuntevat hyvin selkeästi jo pienenä, että ovat “väärässä kehossa”, eikä heidän mielipiteensä muutu aikuisena. Lapselle pitäisi antaa aikaa rauhassa tutkia omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan ilman ulkoista painostusta. Ajan kanssa oma sukupuoli-identiteetti kyllä väistämättä selviää jokaiselle ihmiselle.

Avatar photo

Anonyymi perhe

Anonyymi perhe koostuu monimuotoisten perheiden lisäksi myös ihanan kamalista isovanhemmista sekä niistä ainaisista mammakerhojen kaikkitietävistä äideistä - lapsettomia karvalasten vanhempia kuitenkaan unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *