Uskonto herättää ihmisissä erilaisia mielikuvia. Henkisyydellä taas viitataan kiinnostukseen elämän tarkoitusta ja ihmisyyttä kohtaan. Jos ihminen suhtautuu uskonnollisuuteen negatiivisesti, hän saattaa ajatella, että kaikenlainen hengellisyys ja henkisyys on negatiivista. On kuitenkin mahdollista uskoa erilaisiin asioihin ilman, että kokee itsensä uskovaiseksi. Myös lasten kanssa voi yhdessä pohtia näitä asioita avoimin mielin ja antaa mielikuvituksen lentää.
Moni ei halua tai kehtaa kertoa omasta maailmankatsomuksestaan ystäville tai kollegoille, koska pelkäävät leimaantuvansa negatiivisesti. On sääli, että ihmiset eivät tällaisista syistä uskalla jakaa ajatuksiaan, sillä todennäköisesti monet pohtivat täsmälleen samoja asioita, eivätkä uskalla puhua niistä leimaantumisen pelossa. Jos ihmiset puhuisivat keskenään enemmän maailmankatsomuksestaan, kenties uskontoon, hengellisyyteen ja henkisyyteen liittyvät ennakkoluulotkin väistyisivät.
Ehkä kyse on pohjimmiltaan siitä, ettei ihminen halua erottua massasta negatiivisella tavalla. Jos omat sosiaaliset ympyrät koostuvat uskonnollisista tai hengellisistä ihmisistä, on helppoa puhua ajatuksistaan avoimesti. Mutta jos oma suku ei ole uskonnollista eivätkä henkiset asiat kiinnosta läheisiä , voi helposti tulla tunne, että ei halua vaikuttaa omituiselta paljastamalla ajatuksiaan.
On ylimielistä ajatella, että ihmisellä olisi kaikki tieto maailmasta
Maailmassa on niin paljon selittämättömiä asioita, että olisi jopa ylimielistä ajatella, että pieni ihminen pystyisi ymmärtämään ne kaikki tässä kehityksensä vaiheessa. Tutkijat ja tiedemiehet myöntävät avoimesti, että kenelläkään ei tällä hetkellä ole sataprosenttisen varmaa selitystä sille, minkälainen paikka tämä maailmamme ylipäätään on. On erilaisia teorioita, mutta toistaiseksi yhtäkään niistä ei ole pystytty aukottomasti todistamaan. Tämä jättää oven avoimeksi myös kaikkein uskomattomimmille mahdollisuuksille.
Ihminen on tottunut ajattelemaan, että maailma on se, minkä näemme. Meidän aistimme ovat kuitenkin auttamattoman rajoittuneet ja pystymme havaitsemaan vain pienen murto-osan fysikaalisesta maailmasta. Kaikki se, mikä jää aistiemme ulottumattomiin, voi hyvinkin pitää sisällään asioita, joita hengellisyydestä ja henkisyydestä kiinnostuneet ihmiset pohtivat. Kenties tulevaisuudessa saamme enemmän selkoa maailman olemuksesta tieteen kehittyessä. Tällä hetkellä kuitenkin ainoa varma asia on, että emme voi tietää varmasti. Tästä syystä viisas ihminen pitää mielensä avoinna kaikille vaihtoehdoille.
Lasten kanssa voi yhdessä miettiä maailman mysteerejä
Kannattaa rohkaista itseään avaamaan suu erilaisissa tilanteissa, joissa on mahdollista paljastaa jotain omasta ajattelustaan ja kuulla, mitä toiset ajattelevat samoista asioista. Parhaimmillaan tilanteet voivat olla kaikille osapuolille opettavaisia ja valaisevia keskusteluhetkiä. Myös kotona lasten kanssa voi jutella avoimesti hengellisistä ja henkisistä asioista. Maailman mysteerit kiehtovat aikuisten lisäksi myös lapsen uteliasta mieltä ja mikä sen hauskempaa, kuin pohtia näitä jännittäviä asioita yhdessä oman vanhemman kanssa. Millaisiin asioihin sinä uskot?