Miksi ihmisillä on toisinaan outoja ja pelottavia ajatuksia?

Miksi ihmisillä on toisinaan outoja ja pelottavia ajatuksia?
Kuva: Fa Barboza

Kun vanhempi tulee kotiin vauvan kanssa sairaalasta, monet pelottavat ajatukset saattavat täyttää mielen. Ajatuksiaan ei tarvitse pelästyä tai hävetä. Pelottavat ja joskus outoihinkin asioihin liittyvät ajatukset ovat yleisempiä kuin moni uskoisi.

Kun vauva on pieni, vanhemmalla voi olla pakonomaisia ajatuksia siitä, että hän tiputtaa vauvan. Hän saattaa pelätä törmäävänsä kävellessään johonkin, jolloin vauva tipahtaa ja satuttaa itsensä. Tällaiset ajatukset voivat olla pahimmillaan äärimmäisen ahdistavia. Vanhempi voi hävetä ajatuksiaan, eikä ehkä uskalla kertoa niistä muille.

Tällaiset ajatukset eivät ole epätavallisia. Ihmisillä voi olla erilaisia pakonomaisia ajatuksia, jotka saattavat saada hänet jopa epäilemään omaa mielenterveyttään. Esimerkiksi metroasemalla seisoessa saattaa joskus metron lähestyessä miettiä, mitä tapahtuisi, jos hyppäisi metron eteen. Joskus ihmisellä saattaa olla tunne, että hän pelkää toteuttavansa ajatuksen. Tällainen hetkellinen tunne voi olla hyvin voimakas ja jos sellaista ei ole aiemmin kokenut, se voi pelästyttää. Samalla tavalla ihmiselle saattaa joskus tulla autolla ajaessaan pelottavalta tuntuva ajatus siitä, mitä tapahtuisi, jos hän kääntäisi rattia siten, että ajautuu vastaantulevan liikenteen kaistalle.

On ymmärrettävästi pelottavaa miettiä, mitä tapahtuisi, jos antaisi impulssinomaiselle ajatukselle vallan ja tekisi kuten ajattelee. Tämän tyyppiset ajatukset saattavat saada ihmisen pelkäämään, että hän kärsii jonkinlaisesta mielenterveyden ongelmasta. Varsinkin, jos ajatukset liittyvät toisten ihmisten satuttamiseen, voimakas huoli saattaa painaa mieltä.

Tällaiset ajatukset eivät kuitenkaan merkitse sitä, että ihminen todellisuudessa olisi valmis tekoihin. Tällaiset ajatukset ovat itseasiassa yleisempiä kuin monet uskovat. Tieto siitä, että muillakin on tällaisia ajatuksia helpottaa usein vanhemman oloa huomattavasti.

Häpeään ei ole syytä

Ihmiset häpeävät kertoa kummallisista ajatuksistaan muille, minkä seurauksena moni luulee olevansa yksin ajatuksineen. Avoimuus olisi kuitenkin hyväksi, sillä se hälventää stigman tuntua ja vähentää häpeää.

Jos tämänkaltaiset ajatukset valtavat mielen usein ja häiritsevät arkielämää, kannattaa hakeutua puhumaan psykologin tai muun ammattiauttajan kanssa. Ammattilainen pystyy antamaan hyviä käytännön neuvoja, kuinka tällaisista ahdistavista ajatuksista voi irtaantua.

Tuoreen vanhemman pelot liittyvät usein vauvaan ja hänen kykyynsä toimia vanhempana. On selvää, että alkuvaiheessa vanhempi kokee monenlaista epävarmuutta. Kun aika kuluu ja itsevarmuus lisääntyy, pelottavat ajatuksetkin saattavat vähentyä. Lapsiarjen kiireet pitävät huolen siitä, ettei ahdistavia ajatuksia niin usein enää pulpahtele mieleen.

Today’s Parent- sivustolta voi lukea lisää siitä, miksi tuoreilla vanhemmilla on välillä pelottavia ajatuksia liittyen vauvaan.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *