Vatsahalkio eli gastroskiisi on vatsanpeitepuutos, jossa sikiön suolta ja usein myös muita sisäelimiä on työntyneenä vatsaontelon ulkopuolelle lapsiveteen. Vatsahalkion ilmaantuneisuudesta, ennusteesta ja hoitotavoista on tehty väitöstutkimus Itä-Suomen yliopistossa.
Vatsahalkio on synnynnäinen kehityshäiriö, joka on viime vuosikymmeninä yleistynyt maailmanlaajuisesti. Ilmaantuvuus on lisääntynyt Suomessakin: 10 000 elävänä syntynyttä kohden vatsahalkiotapauksia oli 1,73 vuosien 1993-2014 aikana, osoittaa Asta Tauriainen väitöstutkimuksessaan.
Vatsanpeitteiden puutos vaatii kirurgista hoitoa heti syntymän jälkeen ja yleensä alkuvaiheen sairaalahoito kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Nykyään ennuste on länsimaissa hyvä ja yli 90 prosenttia lapsista selviytyy.
Vatsahalkioon liittyy kuitenkin myös kuolleisuutta. Tutkimuksessa ilmeni, että maksan työntyminen vatsaontelon ulkopuolelle, keuhkojen sikiöaikainen vajaakehitys, vatsaontelon aitiopaineoireyhtymä, uusintaleikkaus suoli-iskemian tai nekroosin vuoksi ja keskuslaskimokatetriin liittyvä verenmyrkytys olivat kuolleisuutta itsenäisesti ennustavia tekijöitä.
”Keskuslaskimokatetriin liittyvä verenmyrkytys ja vatsanontelon aitiopaineoireyhtymä lisäävät kuolleisuutta, joten niiden ehkäisyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota potilaiden hoidossa”, Tauriainen kommentoi tiedotteessa.
Vatsahalkio voidaan havaita jo raskauden aikana. Vaikka potilaiden ennuste on hyvä, on Suomessa melko korkeat keskeytysluvut vatsahalkioraskauksissa (22%). Vanhemmille tulisikin tarjota riittävästi tietoa gastroskiisistä ja sen hoidosta jo raskausaikana.
Hoitokäytänteitä yhtenäiseksi
Vatsahalkioon liittyy merkittävää sairastavuutta, kuten uusintaleikkauksien ja pitkään jatkuvan suonensisäisen ravitsemuksen tarvetta. Tauriainen kertoo, että on tärkeää selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat potilaiden sairastavuuteen ja kuolleisuuteen sekä kuinka hoitoa voitaisiin parantaa.
Vatsahalkiopotilaiden hoito on Suomessa keskitetty yliopistosairaaloihin, joista tutkimuksessa olivat mukana Kuopion, Oulun, Tampereen sekä Turun sairaalat. Tutkimuksessa ilmeni, että yliopistosairaaloiden välillä oli joitakin eroja hoitokäytänteissä ja -tuloksissa.
”Tutkimuksessa havaittiin eroja sairaaloiden hoitotavoissa, joten hoitokäytänteet olisi hyvä yhtenäistää”, Tauriainen sanoo tuloksista.
Hoitavalla yliopistosairaalalla ei kuitenkaan ollut yhteyttä vatsahalkiopotilaiden kuolleisuuteen ja potilaiden hoito on Suomessa korkealla tasolla. Vatsanpeitteiden suoran sulkumenetelmän ja siilohoidon välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa vatsahalkiopotilaiden kuolleisuuden suhteen.
Syntymäpaino pienempi, ylipainoa teini-iässä
Tutkimuksessa havaittiin, että vatsahalkiolapset olivat syntymäpainoltaan keskimääräistä pienempiä: noin 21 prosenttia syntyi pienikokoisina raskausviikkoihin nähden. Lisäksi ensimmäisinä elinkuukausina havaittiin selkeä kasvuhäiriö, eli painon nousu ja pituuskasvu oli huonoa, mutta kasvu normaalistui kouluikään mennessä.
Teini-iässä potilaiden paino oli ikävakioidun keskiarvon yläpuolella ja ylipainoisten osuus oli noin 30 prosenttia.
”Gastroskiisivauvoilla painon nousu oli usein hidasta ensimmäisien elinkuukausien aikana, mikä voi olla yhteydessä teini-iän ylipainoisuuteen. Sairaalahoidon aikana tulisi sen vuoksi tavoitella mahdollisimman hyvää ravitsemustilaa”, Tauriainen sanoo.
Lähde: Itä-Suomen yliopisto
Teksti: Miia
