Ihminen ei voi saavuttaa elämässään mitään, ellei mene välillä epämukavuusalueelle ja ylitä itseään. Se vaatii rohkeutta pelon, jännityksen ja epämukavuuden tunteen takia. Jokaiselle itsensä ylittäminen tarkoittaa eri asioita. Toiselle se voi olla puheen pitäminen ison yleisön edessä ja toiselle uskaltautuminen juttelemaan uusille ihmisille juhlissa.
Itsensä ylittäminen voi tarkoittaa periaatteensa ihan mitä tahansa. Kaikki ihmiset eivät ole asian suhteen samalla lähtöviivalla, vaan jokaiselle itsensä ylittäminen tarkoittaa eri asioita. Se vaatii jonkin tavoitteen asettamista.
Ihminen tarvitsee itsensä ylittämistä, jotta voi kasvaa ja kehittyä, saada lisää itseluottamusta ja mennä elämässä eteenpäin. Ilman sitä ihminen jumiutuu ja jää paikoilleen.
Itsensä ylittämisen esteitä tai hidasteita voivat olla, pelko, jännitys, epämukavuuden kokeminen ja epäonnistumisen pelko. Rohkeutta ei ole se, että uskaltaa tehdä ison asian, koska on niin itsevarma, vaan se, että ylittää itsensä jonkin asian suhteen, vaikka se tuntuisi pelottavalta ja epämukavalta.
Omalle epämukavuusalueelle meneminen
Henkilökohtainen kasvu ja itsetuntemus kulkevat käsi kädessä. Kun tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet voi lähteä kehittämään itseään kohti parempaa versiota itsestään. Se voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että joutuu menemään omalle epämukavuusalueelle.
Epämukavuusalueella henkilö joutuu tekemään jotain, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Se voi tarkoittaa esimerkiksi uuden taidon oppimista, esiintymistä julkisesti tai uusien ihmisten tapaamista. Pelosta huolimatta epämukavuusalueelle meneminen voi olla erittäin palkitsevaa.
Jokaisen epämukavuusalue on erilainen. Siihen vaikuttavat henkilön aiemmat kokemukset sekä persoona. Epämukavuusalue tarkoittaa asioita, jotka koemme epämiellyttäviksi. Se synnyttää meissä negatiivisia tunteita. Sinne menemistä kuitenkin vaaditaan, jotta ihminen voisi oppia uutta.
Omalle epämukavuusalueelle kannattaa hakeutua välillä, vaikka ei olisi pakkokaan, koska näin ihminen voi kehittyä. Joskus tulee vastaan sen sijaan tilanteita, joissa epämukavuusalueelle on pakko mennä. Jos sitä on harjoitellut etukäteen, se ei tunnu yhtä pelottavalta.
Kun haastaa itsensä menemään epämukavuusalueelle, se voi auttaa kehittämään luottamusta itseensä ja omiin kykyihinsä. Jos selviytyy haastavista tilanteista, se voi antaa rohkeutta ottaa vastaan uusia haasteita tulevaisuudessa. Usein ne asiat, joita pelkäämme eniten, ovat niitä, jotka voivat auttaa meitä kasvamaan henkisesti.
Epämukavuusalueella viipyminen voi kuitenkin alkaa stressata ihmistä liikaa, joten siellä ei kannata olla liian pitkiä aikoja kerrallaan. Useimmiten lopputulos kuitenkin palkitsee. Onnistumisen kokemuksia voi saada vain, jos yrittää. Lisäksi epäonnistumisen kokemuksia voi oppia sietämään ja sulattelemaan paremmin ajan myötä. Näin ollen ihminen uskaltaa yrittää aina uudestaan ja uudestaan.
Itsensä ylittämistä ja epämukavuusalueelle menemistä voi harjoitella etukäteen esimerkiksi rentoutus- ja mielikuvaharjoitusten avulla. Näitä voi löytää muun muassa internetistä tai Youtubesta.
Milloin viimeksi olet ollut epämukavuusalueellasi tai ylittänyt itsesi? Kuinka voisit lisätä rohkeutta asian suhteen?
Lähteet: Hyvä Terveys
Teksti: Anne-Mari Valta