Antaisitko lapsesi osallistua lasten missikisoihin?

Antaisitko lapsesi osallistua lasten missikisoihin?
Kuva: Mike Cox

Lasten missikilpailut herättävät huolestuneita tunteita ja vaikuttavat joskus jopa täysin surrealistisilta.

Televisiossa näytetään joskus dokumentteja, joissa kerrotaan lapsille suunnatuista kauneuskilpailuista. Ohjelmissa näytetään, kuinka perheenäidit käyttävät suunnattomia summia rahaa ja aikaa, että oman lapsen mahdollisuudet voittaa kauneuskisoissa maksimoituisivat. Tällaisia kisoja järjestetään paljon esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Kauneuskilpailuihin osallistuvien lasten äidit ovat sitä mieltä, että lapset nauttivat kisoihin osallistumisesta. Kuitenkin nähdessään lapsen pettymyksen, kun häntä ei valittu voittajaksi, väistämättä mieleen nousee ajatus, ovatko kisat hyväksi lapsen kehitykselle.

Pienen lapsen kannalta tilanne näyttää hyvin erilaiselta, kuin aikuisen silmissä. Lapsi on innoissaan valmistautunut vanhempansa kanssa kilpailuun, hän on sovitellut kisavaatteita ja kuullut vanhemmalta kehuja, kuinka kaunis hän on. Lapsi tietää osallistuvansa kilpailuun, jossa valitaan kaikkein kaunein lapsi. Jos kisaan osallistuu esimerkiksi parikymmentä lasta, suurin osa lapsista tulee kokemaan pettymyksen, koska ei yllä voittoon tai edes kärkisijoille.

Muistan erityisen hyvin erään lasten missikisoista kertovan dokumentin. Dokumentissa 3-4 vuotiaat ja tätäkin nuoremmat lapset kävelivät lavalla juhlavaatteissaan. Kun palkinnot jaettiin ja voittaja julistettiin, kamera kuvasi lähikuvaa osallistujien kasvoista. Lasten kasvoilta paistoi selvä pettymys, kun he ymmärsivät, ettei heitä valittu kisojen kauneimmaksi. Monille pienille poskille vieri myös kyyneleitä. Kamera näytti, kuinka äidit kisan jälkeen lohduttivat itkeviä lapsiaan.

Dokumenttia katsoessa mietin, onko mitään järkeä, että näin pieniä lapsia asetetaan tilanteeseen, jossa he joutuvat väistämättä kokemaan voimakkaita pettymyksen tunteita. Mitä muuta lapsi voi tilanteessa ajatella, kuin ettei ole riittävän kaunis. Ajatukset tulevat hyvin suurella todennäköisyydellä johtamaan siihen, että lapsi kasvaessaan kohtaa itsetunto-ongelmia ja epävarmuutta liittyen ulkonäköön.

Äitien oma unelma?

Missikisa-dokumenttia katsoessa tuli tunne, että harrastus oli itseasiassa tärkeämpää lasten vanhemmille, useimmiten äideille, kuin lapsille itselleen. Toki jos lapsi pienestä pitäen on kasvanut missikisamaailmassa ja äiti on häntä aina kisoihin vienyt, hän ei tunne muunlaista elämää ja pitää missikisoja osana täysin normaalia elämää.

Lapsi ei voi tehdä omaa valintaansa siitä, haluaako hän osallistua tällaisiin kisoihin vai ei. Onkin aikuisen vastuulla miettiä, minkälaiseen maailmaan hän lapsensa haluaa tuoda. Tuntuu itsestään selvältä, että pienten lasten kauneuskilpailut eivät ole sellainen ympäristö, joka on terveellinen kasvavalle lapselle.

Mitä mieltä sinä olet lasten kauneuskilpailuista?

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *