Lapsi on vanhemmalleen aina lapsi. Mutta entäpä kun lapsi kasvaa aikuiseksi? Pystyykö vanhempi helposti muuttamaan ajattelutapaansa siten, että hän ei ajattelisi aikuista lastaan samalla tavalla apua ja huolenpitoa tarvitsevana ihmisenä kuin tämän ollessa nuorempi?
Sanotaan, ettei vanhempi koskaan voi lopettaa huolehtimista lapsestaan. Tämä pitää varmasti paikkansa. Vaikka lapset kasvavat aikuisiksi, vanhemman rakkaus ei muutu ja rakkauteen kuuluu huoli siitä, ettei rakkaalle ihmiselle tapahdu mitään pahaa. On luonnollista, että vanhempi jatkaa lapsistaan huolehtimista koko elämänsä ajan. Muuttuuko vanhemman asennoituminen kuitenkin jollakin lailla siinä vaiheessa, kun lapsi saavuttaa täysi-ikäisyyden?
Asiaan vaikuttaa paljon se, minkälainen suhde lapsella ja vanhemmalla on ollut ennen täysi-ikäistymistä. Jos suhde on ollut läheinen, se luultavasti säilyy läheisenä myös lapsen aikuistuttua. Ei lapsi yhdessä yössä muutu niin paljon, että hän ei enää kaipaisi vanhemman tukea ja neuvoja. Päinvastoin, usein aikuisuus tuo mukanaan uusia asioita, joita opetellessa lapsi mielellään tukeutuu vanhempaan.
Toisaalta jos suhde on ollut etäinen pienestä pitäen, aikuistuminen saattaa etäännyttää lasta ja vanhempaa entisestään toisistaan. Aikuisena ei ole pakko pitää yhteyttä vanhempiin tai nähdä heitä, jos ei itse halua. Jos kotona on ollut paljon konflikteja ennen lapsen poismuuttoa, voi olla, ettei lapsi halua aikuistuttuaan käydä kotona tai nähdä vanhempiaan. Tällainen tilanne ei ole miellyttävä kummallekaan osapuolelle.
Vanhempi saattaa joskus olla henkisesti liian riippuvainen lapsestaan
Toisinaan vanhempi saattaa kokea tietynlaista läheisriippuvuutta lastaan kohtaan. Läheisriippuvuus on eri asia kuin rakkaus. Läheisriippuvaisen vanhemman on hyvin vaikeaa irtautua lapsestaan ja päästää tätä kokeilemaan omia siipiään aikuisena.
Vanhemman on haastavaa havaita olevansa läheisriippuvainen lapsensa suhteen. Eräs hyvä indikaattori on muiden läheisten kommentit. Jos läheiset sanovat vanhemmalle, että tämän käytös lasta kohtaan vaikuttaa läheisriippuvuudelta, tällöin kannattaa pysähtyä miettimään, voiko läheisten puheissa olla perää.
Jos vanhemman koko elämä käytännössä pyörii lapsen ympärillä ja vanhempi voi tuntea onnen tunteita vain lapseen liittyvistä asioista, tällöin kyseessä voi olla läheisriippuvuus. Jotkut vanhemmat ovat niin keskittyneitä lapseen, tämän harrastuksiin ja koulunkäyntiin sekä lapsen elämään yleisesti, että heidän omassa elämässään ei käytännössä ole muuta sisältöä.
Kun lapsi aikuistuu ja muuttaa pois kotoa, vanhempi saattaa kokea henkisiä vieroitusoireita, kun aiemmin säännöllisiä onnentunteita tuonut asia katoaa päivittäisestä elämästä. Onkin tärkeää, että vanhempi opettaisi itseään hyvissä ajoin ennen lapsen poismuuttoa asennoitumaan lapseen edelleen rakkaana, mutta nyt itsenäisenä aikuisena, jota ei tarvitse hoivata aivan samalla intensiteetillä kuin pientä lasta.
Lähde ja lisätietoa: Psychology Today
Teksti: Sonja
