Älä kasvata liian kilttiä lasta- se kostautuu aikuisena

Lapsi voi oppia jo lapsuudessaan olemaan liian kiltti. Psykologi ja psykoterapeutti Johanna Mäki-Petäjän mukaan lapset ottavat kiltteydessä mallia esimerkiksi vanhemmiltaan. Jos vanhempi on liian kiltti ja epävarma itsestään, oppii lapsi reagoimaan tilanteisiin samalla tavalla.
“Aikuisen tulisi opettaa lapselle esimerkillään, miten omia rajoja asetetaan. Samoin hänen pitäisi opettaa, että jokainen yksilö on arvokas – myös minä itse, eivät vain muut,” ohjeistaa Johanna Mäki-Petäjä.
Tärkeintä kasvatuksessa on nähdä lapsen tarpeet ja opettaa myös lasta itseään huolehtimaan niistä. Omista tarpeista huolehtimista tulisi opetella pikkuhiljaa siten, että lapsi ottaa yhä enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Kiltti ihminen on näkymätön
Monet suomalaiset kärsivät siitä, että kotona ja omassa elämässä ei ole saanut näyttää varsinkaan kielteisiä tunteita.
“Silloin ihminen joutuu sulkemaan itsestään valtavan tärkeän osan, tunnemaailman. Jos ihminen uskoo saavansa kokea vain positiivisia tunteita ja luulee, että hänen tulee olla olemukseltaan mahdollisimman neutraali, jopa näkymätön, se on liiallisen kiltteyden merkki”, Johanna Mäki-Petäjä sanoo.
“Vihan tunne on tärkeä omien rajojen asettamisen kannalta. Jos sitä ei ole saanut lapsuudessa aidosti kokea ja näyttää, voi aikuisuudessakin olla vaikea sanoa ei”, hän jatkaa.
Liiallisen kiltteyden aiheuttamia seuraamuksia
Mikäli lapsi ei saa koskaan tilaa hankalien tunteiden ilmaisemiselle, alkaa lapsen sisälle kertyä iso, negatiivisten tunteiden möykky. Omat rajat voivat olla lapselle täysin hukassa ja hänelle voi olla hankalaa tunnistaa omia tunteitaan ja tarpeitaan myös tulevaisuudessa. Liian kiltistä lapsesta kasvaa helposti, kuin huomaamattaan toisten ihmisten miellyttäjä ja liian kiltti aikuinen, joka itsensä unohtaen kantaa vastuuta toisista ja ratkaisee pyytämättä muidenkin ihmisten ongelmat.
On kuitenkin selvää, ettei ihminen jaksa kauaa elää tällä tavalla. Usein tapahtuu jotain, mikä katkaisee kierteen ja liian kiltti ihminen alkaa oireilemaan. Oireina voivat olla uupumus, masennus, alakulo, sairastelukierre, selittämättömät kivut, ihmissuhdeongelmat sekä alentunut itseluottamus.
Opettele eroon liiallisesta kiltteydestä
Onneksi liiallisesta kiltteydestä voi opetella eroon: lapsuudessa opitut mallit ja omat uskomukset voi muuttaa omaa hyvinvointiaan tukeviksi.
Elämän varrella sisään suljetut, kuormittavat asiat ja tunteet voidaan käsitellä sekä niiden aiheuttamasta taakasta voi vapautua. Usein kuitenkin ammattiapu tilanteen käsittelyssä on tarpeen.
Ammattiapua on nykyään saatavilla hyvin monenlaista ja lisäksi ihmisen on helppo löytää aiheesta tietoa, sillä henkisestä hyvinvoinnista puhutaan nykyisin aiempaa enemmän. On lohduttava tieto, että ylikiltistä lapsesta voi kasvaa oman arvonsa tunteva ja toiset huomioonottava sekä hyvinvoiva aikuinen.
Oletteko sinä tai lapsesi liian kilttejä? Kuinka voisitte opetella eroon liiallisesta kiltteydestä?
Lähteet: Hidasta elämää ja Kodinkuvalehti
Teksi: Anne-Mari Valta