Kesän alettua nuorella on takana pitkä koulurupeama, joten lomailu saattaa houkuttaa. On kuitenkin monia syitä, jotka puhuvat sen puolesta, että kesätöitä kannattaa hakea.
Kesästä voi tulla tylsä, mikäli nuoren muut kaverit ovat kesätöissä ja hän ei. Sekin voi harmittaa, jos nuoren muilla kavereilla on rahaa tehdä asioita, koska ovat olleet kesätöissä. Vanhemmilla voi olla tiukkaa, joten he eivät välttämättä pysty rahoittamaan nuoren kaikkia menoja.
Nuoren kanssa olisikin hyvä puhua siitä, minkä verran hän arvioi tarvitsevansa rahaa kesällä ja tulevana syksynä ja miten aikoo menonsa rahoittaa. Onko nuori mahdollisesti kuvitellut, että vanhemmat pystyvät maksamaan kaikki hänelle tärkeät asiat?
Kesätyö on tärkeä polku kohti nuoren tulevaa työuraa. Kesätöiden avulla nuori kykenee paremmin hahmottamaan millaisista töistä pitää ja millaisista ei. Joskus käy niin hyvä tuuri, että kesätöistä poikiikin nuorelle pidempi työpesti. Nuori oppii myös hahmottamaan omia taitojaan ja vahvuuksiaan. Kesätöistä nuori saa tärkeää kokemusta, oppii uutta ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Lisäksi hän saa lisätä työkokemuksen omaan CV:hen. Nuoren on hyvä hakea kokemusta erilaisista työhaastatteluista tulevaisuuttaan varten.
Luppoaika kesällä ei välttämättä kannata
Vaikka voisi äkkiseltään kuvitella, että nuori tarvitsee pitkän kesäloman rankan koulutyön jälkeen, on asiassa kuitenḱin myös toinen puoli: liika vapaa-aika saattaa olla joidenkin nuorten kohdalla syrjäytymisriski. Lisäksi tylsistyneet nuorisoporukat saattavat keksiä mitä hölmömpiä ideoita saadakseen lisää jännitystä vapaa-aikaansa. Vaikka nuori olisi kesätöissä, jää hänelle myös vapaa-aikaa nauttia kesästä. Nuori voi jättää pari viikkoa lomaa ennen jatko-opintoja tai peruskoulun jatkumista.
Kannattaako nuoren hakea kesätöitä, riippuu täysin nuoresta. Kaikki nuoret ovat erilaisia ja heillä on eri elämäntilanteet. Mikäli nuorella on paljon kuormitustekijöitä elämässään ja kouluvuosi on ollut erittäin raskas, ei kesätyö välttämättä tule kysymykseen. Tällöin nuori tarvitsee oikeasti lomaa ja aikaa itselleen. Joissakin tapauksissa ammattiapu on myös tarpeen, jota tosin on kesäaikana vaikeampaa saada.
Jos kesätyö on koulukiireiden lomassa jäänyt alkuvuodesta hakematta, ei silti kannata lannistua. Aktiivisesti kyselemällä, nuori voi vielä hyvinkin saada kesäksi töitä. Jos käy niin ikävästi, että paikat kertakaikkiaan on jo täytetty, nuori saa kartutettua kassaansa marjojen poiminnalla, ikkunoita pesemällä ja lapsia hoitamalla.
Onko nuoresi hakenut kesätöitä? Miksi nuoren mielestäsi tulisi tai ei tulisi hakea kesätöitä?
Teksti: Anne-Mari Valta