Kesän tulo merkitsee myös hyönteisten heräämistä. Niitä riittää niin pihalla kuin myös sisällä asunnoissa. Jotkut tappavat hyönteisiä miettimättä kahta kertaa. Minusta niiden tappaminen on tuntunut pahalta ja olen siksi yrittänyt selvitä tilanteista muilla keinoilla. Sydäntä lämmitti huomata eräällä keskustelupalstalla, etten ole ainoa, joka näin ajattelee.
Kesän saapuessa kotona kohtaa jos jonkinlaista vipeltäjää. Tavallinen tilanne on ampiainen tai mehiläinen, joka on eksynyt sisälle eikä löydä tietään ulos. Näin suurta pörriäistä ei halua jättää törmäilemään valtoimenaan, pahimmassa tapauksessa se voi pistää jotakuta. Kun otuksen saa lasin alle, väliin voi ujuttaa paperin ja eksyneen voi viedä takaisin pihalle.
Usein sisälle eksyy myös pienempiä pörisijöitä, kuten kärpäsiä. Näitä onkin jo huomattavasti vaikeampaa saada napattua lasilla. Joskus joku totesi, että kannattaa vain lätkäistä kärpänen kuoliaaksi kärpäslätkällä. Ajatus kärpäsen tappamisesta “turhaan” tuntuu kuitenkin surulliselta, sillä sehän voisi aivan hyvin jatkaa elämäänsä ulos päästyään. Joten olen mieluumin valinnut työkaluksi lasin ja paperin kärpäslätkän sijasta.
Muutamia kertoja olen jäänyt miettimään joidenkin sisällä asustavien pienten hyönteisten, kuten esimerkiksi sokeritoukkien kohdalla, kuinka ne pärjäävät, jos ne siirtää ulos. Sokeritoukkahan ei ole ihmiselle vaarallinen, vaikka joidenkin mielestä se onkin ehkä inhottava kanssa-asuja. Sokeritoukka voi elää monia vuosia, mutta lisääntyy harvakseltaan verrattuna moniin muihin hyönteisiin, minkä takia populaatio ei pääse kasvamaan kovin suureksi, ellei asunnossa ole jotain poikkeuksellista, kuten kosteusvaurio.
Menin nettiin etsimään tietoa, kuinka kodin pienet hyönteiset selviävät luonnossa, jos ne siirtää ulos. Huomasin, että kaikki sisäasukit eivät pärjää kovinkaan hyvin varsinkin jos ulkona on kylmä, vaan luultavasti menehtyvät. Tuli hyvä mieli, kun eräällä keskustelupalstalla huomasin, että moni muukin on etsinyt tietoa täsmälleen samasta asiasta, eikä halua viedä pieniä harmittomia otuksia ulos kuolemaan, ellei se ole välttämätöntä.
Sokeritoukankin kohdalla ajattelin, että voin mainiosti jakaa kodin sen kanssa, kunhan se ei ala hullun lailla lisääntymään, jolloin toki pitää jotain tehdä. Mutta niin kauan kun toukkia näkyy vain pari kappaletta silloin tällöin nurkassa vilahtamassa, ei ole syytä ryhtyä esimerkiksi suurimittaiseen myrkytysoperaatioon. Tuli onnellinen olo, kun huomasin monen muunkin ajattelevan samoin.
Lapsiakin voi opettaa arvostamaan elämää pienestä pitäen. Jos ei ole pakottavaa tarvetta tappaa elollista olentoa, on aina parempi olla tappamatta. Pienet olennot ovat erilaisia kuin suuret, mutta nekin vipeltävät täällä maailmassa samalla oikeudella kuin suuremmat olennot. Jos lasta opettaa arvostamaan elämää pienten olentojen hyvän kohtelun avulla, sama taito säilyy hänellä aikuisuudessa ja myös suurempien olentojen kohdalla. Tällä lailla kenties saisimme tulevaisuudessa vähennettyä niiden surullisten tarinoiden määrää, joissa kerrotaan ihmisen jälleen kerran kohdelleen huonosti vastuullaan ollutta eläintä.
Teksti: Sonja
Ei vielä kommentteja