Näin erotat alkavan flunssan ja siitepölyallergian toisistaan!

person blowing white dandelion flower
Kuva: Artem Beliaikin

Kun siitepölyä on ilmassa erityisen paljon, moni sellainenkin ihminen, joka ei normaalisti ole allerginen siitepölylle, voi reagoida siihen. Ihminen ei välttämättä tiedosta oireiden johtuvan nimenomaan siitepölystä, varsinkin jos hän ei ole aiemmin ollut sille allerginen. Toisinaan oireet vaikuttavat siltä kuin flunssa olisi tulossa. Joskus voi olla vaikeaa erottaa, onko kyseessä alkava flunssa vai siitepölyallergia.

Aamulla herätessä kurkku on kipeä ja olo tukkoinen. Olo tuntuu kuumeiselta. Mielessä käy, voiko kyseessä olla alkava flunssa ja pitäisikö jäädä lepäämään, ettei tila pahene. Kun olo on samanlainen useana päivänä peräkkäin, mutta varsinainen flunssa ei kuitenkaan ala, voi alkaa ihmetyttämään, mistä ihmeestä on kyse. Joskus mielessä saattaa käydä jopa sellainenkin mahdollisuus, onko kotitalossa jotain vialla, esimerkiksi hometta. Kyseessä saattaa kuitenkin olla siitepölyallergia.

Siitepölyallergisia on aiempaa enemmän

Viime aikoina siitepölyallergisten ihmisten määrä on ollut kasvussa. Usein oireet alkavat jo lapsuusiässä, mutta toisinaan ihminen alkaa oireilla vasta aikuisena. Joskus oireet saattavat myös hävitä itsestään.

Siitepölyä alkaa olla ilmassa jo aikaisin keväällä. Jos maassa vielä on samaan aikaan lunta, ihmisen saattaa olla vaikeaa yhdistää oireita siitepölyyn. Siitepöly voi aiheuttaa sille herkistyneille ihmisille voimakkaita reaktioita. Jos ei ole aiemmin reagoinut siitepölyyn juuri mitenkään, nämä reaktiot saattavat aluksi tuntua jopa pelottavilta. Jos oireet jatkuvat pitkään, ihminen voi huolestua ja miettiä, onko sairaus mahdollisesti vaarallista laatua, koska se ei tunnu hellittävän. Heikko ja voimaton olo voi saada epäilemään vakaviakin sairauksia.

Jos olo tuntuu heikolta pidemmän aikaa, kannattaa olla yhteydessä lääkäriin. Mikäli oireet tuntuvat olevan vakavia ja itseä asia huolettaa, kannattaa matalalla kynnyksellä soittaa terveydenhuollon ammattilaiselle jatkoarviointia varten. Jos itseään ei kuitenkaan tunne vakavasti sairaaksi ja mielessä käy, voisiko kyseessä olla siitepölyallergia, voi jäädä seurailemaan tilannetta. Näin voi tehdä varsinkin silloin, jos havaitsee siitepölyallergialle tyypillisiä oireita.

Siitepölyallergia voi oirehtia muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • Nenä voi olla tukkoinen ja vuotaa
  • Silmät voivat kirvellä ja vuotaa
  • Aivastelua
  • Iho-oireita

Siitepölyallergia voi oireilla myös muilla kuin yllä luetelluilla tavoilla. Hoitamattomana siitepölyallergia voi heikentää merkittävästi elämänlaatua. Lapsilla ja nuorilla vaikutus voi ilmetä esimerkiksi heikentyneenä unenlaatuna ja yleisenä vireystilan laskuna. Lisäksi nuorilla on havaittu hoitamattoman siitepölyallergian vaikuttavan mielialaan, koulumenestykseen ja nuoren ihmissuhteisiin.

Jos silmät jatkuvasti kutisevat ja olo on tukkoinen, ei ole ihme, että vaikutus elämänlaatuun on kokonaisvaltainen. Sellaisena vuosina, jolloin siitepölyä on ilmassa erityisen paljon, sellaisetkin ihmiset voivat oireilla, jotka eivät normaalisti reagoi siitepölyyn. Jos oireita ei aiemmin ole ollut, niiden tunnistaminen voi välillä olla haastavaa.

Lähde: Terveyskirjasto

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.