Yhden lapsen vanhemmatkin voivat uupua

Kuva: Pexels/ Tatiana Syrikova

Yhden lapsen vanhemmilla aikaa kuluu enemmän lapsen kanssa leikkimiseen ja viihdykkeiden keksimiseen. Kun perheessä on useampia lapsia, lapset leikkivät keskenään ja keksivät tekemistä yhdessä. Tällöin vanhemmille jää enemmän omaa aikaa.

Monilapsisen perheen vanhemmilla on yleensä muodostunut arkeen selkeät rutiinit, joiden mukaan päivät kulkevat. Toisten lasten kohdalla eri ikä- ja kehitysvaiheet ovat jo tuttuja. Yhden lapsen vanhemmalle kaikki asiat tulevat uutena ja arki voi siksi tuntua raskaammalta.

Kun koko elämä pyörii yhden lapsen ympärillä

Ainokaisesta lapsesta kasvaa helpommin perheen silmäterä, jonka ympärillä koko muu elämä pyörii. Näin on siksi, että vanhempien ei tarvitse jakaa aikaa, huomiota ja rakkautta useamman lapsen kesken.

Tällöin käy kuitenkin usein niin, että vanhempi unohtaa itsensä ja oman ajan. Asetelma voi käydä lapselle raskaaksi, jota kohtaan vanhemmilla voi olla liian suuret odotukset. Vanhempien unohtaessa itsensä, lapsi voi kokea olevansa vastuussa heidän onnellisuudestaan. Vanhemmat voivat väsyä ja uupua herkemmin keskittyessään ainokaiseen lapseensa.

Jokaisella vanhemmalla on oikeus kokea olevansa uupunut

Vanhemmilla on oikeus kokea olevansa uupuneita, koska niin ihanaa kuin onkin olla vanhempi, on etenkin pikkulapsivaihe rankkaa aikaa yövalvomisineen ja lapsen ollessa täysin kiinni vanhemmissaan. Ei ole väliä sillä, onko lapsia yksi tai useampi: yksi lapsi voi myös olla erityisen vaativa. Syynä voi olla lapsen nepsy-haasteet tai sairaus. Tällöin ainoa lapsi voi vaatia aikaa ja huomiota kahden lapsen edestä.

Tilanne voi olla myös niin, että vanhempi on yksinhuoltaja ja uupuu, koska hänellä ei ole toista vanhempaa jakamassa vastuuta lapsen hoidosta.

Parisuhteessa olevat voivat turhautua, jos kumppania kiinnostaa enemmän omat menot kuin lapsen hoitaminen. Silloin tilanne voi olla todella uuvuttavaa aktiivisemmalle vanhemmalle. Apua ja omaa aikaa, vaikkapa nukkumiseen kuuluisi saada, mutta sitä ei heru.

Perheiltä voi myös puuttua tukijoukot, minkä takia vanhemmat uupuvat yhdenkin lapsen kanssa. Kuten edellä on mainittu, niin syitä yhden lapsen vanhempien uupumiseen on monia. On täysin ymmärrettävää, että yhden lapsen vanhempi voi jaksaa huonommin kuin useamman lapsen vanhempi. Sitä ei tule pitää mitenkään epätavanomaisena. Kaikki perheet ovat erilaisia ja lapset yksilöitä, joilla on omat erityispiirteensä, temperamenttinsa ja vaatimustasonsa.

Miten voisit ennaltaehkäistä uupumista? Oletko tullut pohtineeksi, että yhden lapsen vanhemmatkin voivat uupua?

Lähteet: Hyvä Terveys

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.