Nykyajan nuorilla ei ole helppoa vaikka toisin väitetään

Kuva: Pexels/ Pixabay

Monesti kuulee vanhemman ikäpolven väittävän, että nykyajan nuorilla on niin helppoa: ei ole puutetta mistään, koneet tekevät kaiken ihmisten puolesta ja elämä on fyysisesti kevyttä. Asian laita ei ole kuitenkaan niin. Siitä kertoo esimerkiksi nuorten paha olo ja mielenterveysongelmien lisääntyminen.

Kenenkään ei pitäisi verrata nykyajan nuorten ja entisajan nuorten ongelmia. Kullakin aikakaudella, yhteiskunnalla ja yksilöillä ovat omat haasteensa. Nykypäivän nuoret kohtaavat sellaisia haasteita, joita ei ole aikaisemmin ollut ja, joita vanhempien ihmisten on vaikea käsittää. Eivät he mieti älylaitteiden ja sosiaalisen median mukana tulevia ongelmia ja haasteita, kun eivät välttämättä edes ymmärrä, mikä sosiaalinen media on.

Nykynuorten kohtaamat ongelmat ja haasteet

Nykypäivän nuoret kohtaavat paljon paineita, kiirettä ja stressiä sekä kärsivät pahasta olosta monin tavoin. Syitä siihen on useita. Yhteiskuntamme materialistisuus, kiire ja paineet vaikuttavat myös lapsiin ja etenkin nuoriin sekä nuoriin aikuisiin.

Varsinkin tytöt kohtaavat kovia ulkonäköpaineita. He kokevat jo nuorena tarvetta muokata omaa kehoaan, kun näkevät sosiaalisessa mediassa erilaisia filttereitä ja kauneusoperaatioita ottavia henkilöitä. Moni saattaakin haaveilla koko nuoruuden kehon muokkauksesta, jota he yrittävät toteuttaa liikunnan ja ruokavalion avulla. Sitten, kun he tulevat täysi-ikäiseksi, he hankkivat rahat ja lähtevät ulkomaille kauneusoperaatioihin. Sitä varten saatetaan ottaa jopa pankista lainaa.

Materialismi voi johtaa huonoihin keinoihin yrittää haalia tavaraa. ”Yksi valitettava ja lisääntynyt ilmiö on, että jotkut nuoret tytöt suostuvat jopa seksiin rahaa vastaan, saadakseen hankittua itselleen tavaroita, joihin heillä ei muuten olisi varaa,” kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Milla Kynkäänniemi Oulun poliisista.

Nykynuoret kohtaavat maailman tilanteesta johtuen turvattomuutta ja ahdistusta. Muun muassa koronapandemia ja Ukrainan sota ovat vaikuttaneet nuorten mielenterveyteen ja jokapäiväiseen elämään. Se miten koronapandemian myötä etäopetuksen seuraukset näkyvät, jää nähtäväksi tulevaisuudessa. Lähiopetuksen puute on vaikuttanut moniin oppilaisiin, kun kaikki ei ole yhtä motivoituneita ja itseohjautuvia etätyöskentelyyn kuin toiset.

Vaikka sosiaalisen median perusteella voisi kuvitella, ettei kukaan nuori kohtaa enää yksinäisyyttä, on se toisaalta lisännyt sitä entisestään. Nuori voi kokea itsensä ulkopuoliseksi huomatessaan, kuinka muut menestyvät sosiaalisessa mediassa ja löytävät uusia kavereita. Toki joillekin sosiaalinen media on ollut vastaus yksinäisyyteen: jos omalta paikkakunnalta ei ole löytynyt samalla aaltopituudella olevaa seuraa, on sitä voinut löytää vaikkapa toiselta puolelta maailmaa.

Syrjäytyminen on yksi todellinen uhka nuorten elämässä. Joillakin nuorilla menee hyvin, mutta on olemassa marginaaliryhmä, joilla puolestaan menee todella huonosti ja he ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta. Koronapandemia on omalta osaltaan lisännyt syrjäytymisriskiä, koska kanssakäymistä on täytynyt rajoittaa ja opinnot ovat siirtyneet verkkoon.

Nuorten paha olo ja sosiaalisen median mukanaan tuomat ulkonäköpaineet ovat sairastuttaneet nuoria syömishäiriöihin. Näitä ovat esimerkiksi anoreksia ja bulimia, mutta myös enenevissä määrin pakonomainen terveellinen elämäntapa. Syömishäiriöt ovat yleistyneet joka puolella maailmaa.

Mistä nuorten paha olo johtuu? Kuinka nuorten oloa voisi helpottaa?

Lähteet: MTV ja YLE

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.