Lapsen vaaranpaikat luonnossa kesällä- Kuinka toimia tilanteissa?

Kuva: Pexels/ Pixabay

Kesällä luonto tarjoaa parastaan, mutta lapselle myös monenlaisia vaaranpaikkoja. Alla on lueteltu yleisimmät niistä ja kuinka tilanteessa tulisi toimia:

1. Ampiaisen pistos

Ampiaisen pisto voi aiheuttaa kipua, turvotusta ja punoitusta. Oireet häviävät yleensä kahden vuorokauden kuluessa. Mikäli pistoskohta on suussa tai kaulassa, henkilö on pieni lapsi tai pistoja on paljon, voivat ne vaatia kiireellistä lääkärin apua. Muussa tapauksessa poista mehiläisen pistin varovasti. Pyri välttämään ettei myrkkypussi tyhjene ihoon. Helpota paikallista kipukohtaa kylmällä. Oireiden lievittämiseksi voi ottaa kyypakkauksen tabletteja ohjeen mukaan.

Joskus pisto tai pistokset voivat aiheuttaa hengenvaarallisen anafylaktisen reaktion, jolloin on soitettava heti hätänumeroon 112. Mikäli henkilölllä on käytössä oma ensiapulääke ampiaisen pistoon, annetaan se ohjeen mukaan. Annos voidaan toistaa vartin päästä, mikäli ensimmäinen annos ei tehoa.

2. Hukkumisvaara

Kesällä ihmiset viettävät paljon aikaa vesistöjen äärellä uiden ja veneillen. Tällöin on aina hukkumisvaara etenkin lapsella. Uimarannalla lasta on vahdittava jatkuvasti, eikä häntä tule päästää silmistä hetkeksikään. Ihan pienen lapsen kanssa vanhemman on oltava koko ajan lapsen vierellä. Isompia lapsia, joilla on uimataito, voi seurata muutaman metrin päästä oman viltin päältä. Veneessä tulee käyttää aina pelastusliivejä.

3. Kyyn purema

Kyyn puremassa on kaksi pientä reikää. Kohta aristaa ja turpoaa. Iho voi myös punoittaa ja joskus siihen voi nousta rakkuloita. Potilaalla saattaa esiintyä pahoinvointia, ripulia ja vatsakipua. Pahimmassa tapauksessa hän voi mennä shokkiin.

Kyyn pureman kanssa tulisi toimia näin: pyri olemaan liikuttamatta raajaa, jossa puremakohta on. Laita se kohoasentoon turvotuksen ehkäisemiseksi ja tue puremakohta lepoasentoon. Ota kyypakkauksen tabletteja tai antihistamiinitabletteja ohjeen mukaan. Kyyn purematapauksissa tulee kääntyä aina lääkärin puoleen.

4. Nokkosen pisto

Nokkosen pistokohta kannattaa huuhtoa kylmällä vedellä, jotta nokkosesta jääneet piikit lähtisivät iholta pois. Antihistamiini voi vähentää kutinaa. Voit hieroa pistoskohtaa jääpalalla tai aloevera-geelillä. Vaihtoehtoisesti voit tehdä vedestä ja soodasta tahnan, jonka levität kutisevalle iholle.

5. Myrkkymarjat ja muut myrkylliset luonnonkasvit

Myrkyllisiä marjoja ovat muun muassa näsiä, kielo ja sudenmarja. Jos marjoja syö, oireena voi olla esimerkiksi vatsaoireita, kuten ripulointia ja oksentelua sekä vatsakipua. Myrkytystilanteissa kasvi tulisi pyrkiä tunnistamaan esimerkiksi Googlen avulla. Huuhtele suu välittömästi ja sen jälkeen ole yhteydessä Myrkytystietokeskukseen, joka on auki ympäri vuorokauden. Toimi saamiesi ohjeiden mukaisesti.

Mikäli myrkyllisiä marjoja on syöty suurempi määrä, tulisi ottaa lääkehiiltä ja hakeutua sairaalaan ensiavun piiriin. Paras hoito on kuitenkin ennaltaehkäisy, eli itseään ja lapsiaan tulisi opettaa erottamaan myrkylliset marjat syötävistä.

6. Ukkonen

Ukkonen voi pelottaa joitakin lapsia, toisia se puolestaan kiehtoo. Ukkonen on kuitenkin potentiaalisesti vaarallinen sääilmiö ihmiselle. Lapsia tulee opettaa välttämään ukkosella vesistöjä, koska salaman iskiessä veteen, voi käydä huonosti. Ukkosella kannattaa myös välttää korkeita rakennuksia ja paikkoja, joihin salama iskee herkemmin. Turvallisin paikka ukkosella on sisätilat, joten niissä kannattaa tällöin oleilla. Sisällä tulisi kuitenkin välttää sähkölaitteiden ja tulisijan käyttöä. Kännykkää sen sijaan voi käyttää, jos se ei ole laturissa.

7. Hyönteisten puremat, pistot ja punkit

Allergia-oireisiin tulee käyttää antihistamiinitabletteja. Sen voi ottaa jo tuntia ennen altistumista hyönteisten pistolle. Käytä myös hyttyskarkotteita. Hyönteisten aiheuttamien pistojen ja puremien hoitoon voi käyttää hydrokortisoonivoidetta. Paukamia voi viilentää esimerkiksi kylmäpakkauksella.

Tee lapselle iltaisin punkkitarkastus, etsi niitä erityisesti taivealueilta. Pidä mukana aina punkkipihtejä tai muuta vastaavaa. Mikäli punkki on kiinni ihossa, se on tärkeää saada irti kokonaisena mahdollisimman nopeasti. Poista punkki punkkipihdeillä kohtisuoraan ylöspäin, desinfioi kohta esimerkiksi septidiinillä tai haavasumutteella.

8. Auringonpistos

Auringonpistoksen oireena ovat pahoinvointi, päänsärky ja heikotus. Se voi nostaa jopa kuumetta. Auringonpistosta hoidetaan viilentämällä ihoa suihkun alla tai järvivedessä. Vaihtoehtoisesti voit käyttää kosteita ja kylmiä pyyhkeitä. Lisäksi täytyy juoda riittävästi nestettä. Mikäli potilas on lapsi tai menettää tajuntansa on syytä mennä lääkäriin.

Auringon suhteen paras hoito on ennaltaehkäisy. Älä siis vietä aikaa suorassa auringonpaisteessa ilman päähinettä, vaatteita auringonsuojana sekä muista juoda riittävästi nestettä.

9. Nestehukka

Nestehukan oireita ovat virtsaamistarpeen vähentyminen, tummavirtsaisuus, huimaus, pahoinvointi ja päänsärky. Myöskään hikoilu ei onnistu. Hoitona käytetään nesteytystä tai apteekista saatavia nesteytysjuomia.

10. Auringon polttama iho

Aurinkoihottuma ja auringon polttama iho tulisi osata erottaa toisistaan. Aurinkoihottuma ilmestyy vain alkukesällä ja se näyttää hieman nokkosihottumalta ja kutisee. Siihen auttaa hydrokortisonivoide ja antihistamiinit.

Auringon polttama iho on sen sijaan punoittava, kuumottava ja arka. Se voi myös turvota ja aiheuttaa sykkivää tunnetta. Oireet ovat pahimmillaan, kun palamisesta on kulunut 12-24 tuntia. Viilennä auringon polttamaa ihoa vedellä tai haudo kylmällä puhtaasta pyyhkeestä tehdyllä kääreellä. Ihon viiilennystä tulisi jatkaa vähintään 20 minuuttia.

Käytä auringon polttamalle iholle aftersun-voiteita. Mikäli iho on palanut vaikeammin tulisi käyttää hoitavampaa hydrokortisonivoidetta muutaman kerran päivässä. Käytä tarvittaessa kipulääkitystä. Ihoa ei tule altistaa auringolle ennen kuin se on kunnolla parantunut.

Osaatko toimia edellä mainituissa vaaratilanteissa? Voisitko tulostaa artikkelin ohjeet itsellesi talteen?

Lähteet: Helen, Teveyskirjasto, Terveyskylä, Yliopiston apteekit

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.