Näitä asioita vanhemmat toivovat lastensa oppivan koulussa jo varhain!

Näitä asioita vanhemmat toivovat lastensa oppivan koulussa jo varhain!
Kuva: Andrea Piacquadio/ Pexels

Kun lapsi lähtee koulutielle, saa hän yleissivistävää opetusta. Tarpeellisen tietojen ja taitojen lisäksi peruskoulu tukee lasten kasvua ihmisinä. Vanhemmilla on erityisiä toiveita sen suhteen, mitä lasten pitäisi oppia jo koulutaipaleensa alussa.

Kouluissa pitäisi opettaa lapsille myös elämäntaitoja, kuten taloushallintaa ja kädentaitoja sekä vahvistaa erityisesti kahta luonteenpiirrettä, kun lapset ovat vielä pieniä. Tätä mieltä on valtaosa vanhemmista, osoittaa Kiddie Academyn teettämä kysely.

Vanhempien mielestä tärkeimmät luonteenpiirteet, jotka lasten pitäisi oppia jo varhain, ovat rehellisyys ja kunnioitus. Lisäksi vanhemmista 81 prosenttia on sitä mieltä, että opettajien pitäisi opettaa lapsille myös muita kuin akateemisia taitoja.

Alle 6-vuotiaiden vanhemmista noin kaksi kolmesta (62%) koki, että lasten pitäisi oppia elämäntaitoja ennen kuin he täyttävät 8 vuotta. Sen sijaan kolmannes (37%) saman ikäryhmän vanhemmista laittoi matematiikan etusijalle.

“On mainiota havaita, että vanhemmat tunnistavat elämäntaitojen tärkeyden niin koulussa kuin koulun ulkopuolella. Taitojen on oltava perinteisten aineiden ja terveellisten elämäntapojen rinnalla osa opetussuunnitelmaa, lapsen ikätaso huomioiden”, Kiddie Academyn apulaistoimitusjohtaja Joy Turner kommentoi.

Näitä taitoja vanhempien mielestä pitäisi erityisesti opettaa lapsille koulussa jo varhain:

  • talouslukutaitoa (61% vanhemmista)
  • käsitöitä (46% vanhemmista)
  • turvallista internetin käyttöä (45% vanhemmista)
  • puutarhatöitä (37% vanhemmista)
  • kotitaloustaitoja (35% vanhemmista)
  • oman huoneen siivoaminen (34% vanhemmista)

Syrjintä ja rasismi puheeksi jo varhaisessa vaiheessa

Kyselyn tuloksista selvisi, että kahdeksan kymmenestä vanhemmasta (81%) toivoisi, että lapsi ymmärtää nykyhetken tapahtumia ja kehitystä. Tähän lukeutuvat eri kulttuureista oppiminen (60%), ympäristöasiat (49%), tieteelliset edistysaskeleet ja havainnot (47%) sekä teknologia (47%).

Lisäksi lähes jokainen vanhempi on sitä mieltä, että kouluissa pitäisi käydä varhain läpi yhteiskunnallisia asioita. Vanhempien mielestä lasten pitäisi oppia etenkin syrjinnän ja rasismin eri muodoista (66%), terveydenhuollosta (61%) ja ihmisoikeuksista (55%).

Vanhemmilta kysyttiin myös, minkälaiset opettavaiset hetket on heidän mielestään tärkeintä ottaa osaksi lasten opetusta jo varhain. Tärkeimmäksi miellettiin oman alansa asiantuntijoiden kuunteleminen (51%), uutisista keskusteleminen (48%) sekä kirjan lukeminen yhdessä (44%).

Vanhemmat ovat pääosin tyytyväisiä lastensa opetukseen, mutta he haluavat olla aktiivisesti siinä läsnä myös itse. 95 prosenttia vanhemmista kertoikin varaavansa ainakin kaksi tuntia viikossa aikaa keskustellakseen lapsen kanssa siitä, mitä hän on oppinut koulussa.

Kyselyyn vastasi 2 000 amerikkalaista vanhempaa, jonka lapset ovat 0-6-vuotiaita. Kyselyn toteutti Kiddie Academyn pyynnöstä OnePoll.

Lähde: Kiddie Academy

Teksti: Miia

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *