Nuoret kaipaavat tukea: Ahdistus ja kiusaaminen on kasvanut

Kuva: Unsplash / Zhivko Minkov

Joka toinen vuosi toteutettava Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n Kouluterveyskysely tarjoaa monipuolista tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tuoreimmat tiedot kertovat, että nuorten henkinen hyvinvointi heikkenee ja he tarvitsevat enemmän tukea: yläkoululaisten ahdistuneisuus sekä kiusaamisen kokemukset ovat lisääntyneet.

Nuorten mielenterveys ja henkinen hyvinvointi on ollut koetuksella koronavuosina, mutta vaikka koronatilanne on helpottanut, ei samoin ole käynyt nuorten ahdistuneisuudelle – päinvastoin. Kevään 2023 Kouluterveyskyselyssä yhä useampi kertoi kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta kuin korona-aikana vuonna 2021 toteutetussa kyselyssä.

Tuoreessa kyselyssä 22 prosenttia 8. ja 9. luokan oppilaista kertoi kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta. Ahdistuneisuus oli selvästi yleisempää tytöillä (34%) kuin pojilla (9%). Aiemman kyselyn tuloksiin verrattuna ahdistuneisuutta kokevien poikien määrä oli jopa laskenut yhdellä prosentilla, kun taas tytöillä kasvanut neljä prosenttia.

”Tulokset ovat hieman yllättäviä. Odotimme, että ahdistuneisuus olisi vähentynyt, koska koronasta on jo kulunut aikaa”, THL:n tutkimuspäällikkö Olli Kiviruusu kommentoi tuloksia.

Yksinäisyyden kokemukset ovat kyselyssä pysyneet pojilla samalla tasolla kuin koronan aikana ja laskeneet hieman tytöillä. Pojista 9 prosenttia kertoi kokevansa itsensä yksinäiseksi ja tytöistä 21 prosenttia.

”Yksinäiseksi itsensä kokevalla ei ehkä ole ketään, jonka kanssa jutella. Kouluissa tarjotaan oppilaille mahdollisuuksia keskusteluille ja tutustumisille sekä harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja, ettei ketään jätettäisi ainakaan tahallaan ulkopuolelle”, THL:n kehittämispäällikkö Jenni Helenius sanoo.

Kiusaaminen on lisääntynyt

Kysely paljastaa, että ahdistuneisuuden lisäksi myös vähintään viikoittain kiusaamista kokevien nuorten osuus on kasvanut. 8.- ja 9.-luokkalaisista pojista 8,6 prosenttia ja tytöistä 7,5 prosenttia kertoi viikoittaisesta kiusaamisesta.

THL kertoo, että poikien kohdalla luku on ollut aiemmin laskusuunnassa, mutta uusimmissa tuloksissa se on palannut noin vuoden 2010 tilanteen tasolle. Tytöillä vähintään kerran viikossa kiusaamista kokeneiden osuus on hieman suurempi kuin kertaakaan vuoden 1996 jälkeen.

”Kun kiusaaminen on viikoittaista, siihen ei selvästikään ole onnistuttu puuttumaan. Myös satunnainen kiusaaminen on haitallista. On tärkeää, että aikuinen huomaa kiusaamisen, kuuntelee eri osapuolia ja puuttuu asiaan päättäväisesti. Kiusaamista kokeneille tarvitaan tukimuotoja”, Helenius painottaa.

THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä toteaa, että tuoreet tulokset vaativat huolellista analysointia juurisyiden ymmärtämiseksi. Hän muistuttaa, miten korona-aikana nuorten ja perheiden arki muuttui oleellisesti eikä tästä ole vielä täysin toivuttu. Lisäksi aikuisten huolet esimerkiksi turvallisuuteen ja talouteen liittyen heijastuvat nuoriin.

Uusimpaan Kouluterveyskyselyyn on vastannut noin 91 000 perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilasta (73%). Lisäksi kyselyyn osallistui lähes 103 000 perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilasta (83%), noin 45 000 lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijaa sekä reilut 21 000 ammatillisin oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden alle 21-vuotiasta opiskelijaa. Muut kyselyn tulokset julkaistaan syksyllä.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.