Jos läheinen sairastuu vakavasti tai menehtyy, perheeseen laskeutuu suuri suru. Jokainen perheenjäsen suree omalla tavallaan. Jos perheenjäsenet tunnistavat toistensa tavat surra ja pyrkivät tukemaan ja auttamaan toisiaan, yhdessä surusta selviää.
Läheisen sairastuminen tai menehtyminen on aina suuren surun paikka. Vanhemmalle tilanne on haastava, sillä hänen täytyy oman surunsa lisäksi myös samalla pyrkiä tukemaan lasten suruprosessia ja pyörittämään perheen arkea. Kaiken ohella täytyy samalla jaksaa myös hoitaa palkkatyö. Ei ihme, että tilanne voi tuntua vanhemmasta hyvin raskaalta.
Jos perheenjäsen sairastuu vakavasti ja tarvitsee pitkäaikaista hoitoa, vanhempi menee kuin huomaamattaan aluksi “selviytymismoodiin”, keskittyen vain arjen pyörittämiseen. Näin voi käydä helposti esimerkiksi tilanteessa, jossa oma lapsi sairastuu. Lapsen vakava sairaus on vanhemmalle aina suuri shokki ja oloa voi hetkellisesti helpottaa, jos voi keskittää kaiken huomionsa käytännön asioihin. Tämä saattaa auttaa sysäämään ahdistuneita ajatuksia edes vähän pois mielestä.
Ihmiset käsittelevät surua eri lailla
Ihmisen persoonallisuus vaikuttaa tapaan, jolla hän suree. Toiset ovat sitä mieltä, että suruprosessin aikana ei pysty tekemään töitä, siinä missä toiset nimenomaan haluavat jatkaa töissä normaalisti, koska työnteko auttaa saamaan ajatukset muualle. Jos toinen vanhemmista kokee työnteon auttavan ja toinen ei, saattaa joskus syntyä konflikteja, jos toinen vanhempi virheellisesti tulkitsee, että töihin keskittyminen on välinpitämättömyyttä. On tärkeää, että vanhemmat pystyisivät kommunikoimaan keskenään myös surun keskellä, jotta molemmat ymmärtävät, millä lailla toinen haluaa prosessoida suruaan. Näin vältytään monilta väärinkäsityksiltä.
Tunteiden näyttäminen on sallittua
Jos jää yksin kotiin neljän seinän sisälle, ahdistavat ajatukset voivat nopeasti vallata mielen. Lapsiperheessä ei usein tällaista ongelmaa ole, koska kotona on paikalla muitakin perheenjäseniä. Varsinkin jos lapset ovat pieniä, vanhempi joutuu surunkin keskellä keskittymään heidän hoitamiseensa, mikä vie väkisin ajatuksia muualle. Silti suru saattaa hyökyä mieleen odottamattomina hetkinä aallon tavoin.
Vanhemmalla saattaa olla tunne, että hän ei halua näyttää omaa suruaan lapsilleen, koska hän pelkää sen mahdollisesti pelottavan näitä. Vanhempi saattaa esimerkiksi siirtyä toiseen huoneeseen itkemään tai lähteä kävelylle, jolloin voi rauhassa purkaa tunteitaan. Omien tunteiden näyttämistä ei pidä kuitenkaan pelätä. Lapsille on hyväksi nähdä, että myös aikuiset kokevat normaaleja tunteita.
Omista tunteistaan on hyvä puhua perheenjäsenten kesken. Yhdessä voi prosessoida, miltä suru tuntuu ja muistella hyviä hetkiä läheisen kanssa. Kuolema on lopulta luonnollinen osa elämää, jota ei tarvitse liikaa pelätä. Kuoleman sijasta voi keskittyä yhdessä kaikkeen siihen, mikä läheisen elämässä on ollut hyvää. Tällaisista ajatuksista kiinnipitäminen auttaa paremmin kohtaamaan surun tunteen.
Teksti: Sonja
