Opi ottamaan kumppanin kritiikki vastaan paremmin – 5 neuvoa

Kuva: Pexels/Keira Burton

Jokainen joutuu välillä kuulemaan negatiivistakin palautetta ja kritiikkiä. Kritiikki on tarpeellista, sillä se auttaa kehittymään ja kasvamaan, mutta sitä ei ole aina helppo ottaa vastaan.

Kun jakaa elämänsä kumppanin kanssa, saa silloin osakseen rakkautta, tukea, kannustusta ja myös palautetta. Vaikka kumppani tarkoittaisikin kommenteillaan hyvää, se olisi perusteltua ja siihen olisi hyvä syy, voi kriittisempää palautetta olla kuitenkin vaikea ottaa vastaan.

Harvassa ovat ihmiset, jotka haluavat kuulla itsestään asioita, joista eivät välttämättä pidä. Näin ollen kritiikki onkin helppo kokea uhkana, ja kritiikkiä saanut ihminen voi tuntea tulleensa arvostelluksi ja tuomituksi. Tämä taas saa hänet herkästi puolustuskannalle, kuten:

  • hän näpäyttää takaisin
  • hän pysyy hiljaa ja välttelee aihetta
  • hän alkaa väitellä ja kritisoida kumppaniaan itse

Mikään näistä tavoista ei kuitenkaan toimi, vaan olisi tärkeä kuunnella kumppania avoimin mielin, koska hänen sanoissaan voi olla perää. Jos kumppanin kritiikiltä sulkee korvansa, ei silloin kehity ja suhdekin voi junnata paikoillaan tai mennä kokonaan metsään. Jos taas kritiikkiin osaa suhtautua rakentavasti, on siitä hyötyä.

Nämä keinot auttavat oppimaan ottamaan kumppanin kritiikkiä vastaan paremmin:

Kuuntele

Kuunteleminen on kaiken keskiössä. Kuuntelethan työpaikallasikin muita, joten miksi et kuuntelisi kumppaniasi, kun hän antaa palautetta? Kun annat kumppanille tilaisuuden sanoa sanottavansa, voit havaita hänen sanoissaan järkeä. Tai huomata, että kumppanin sanoman taustalla onkin jotain, joka ei liity sinuun. On tärkeä antaa kumppanin sanoa sanottavansa ja sitten itse vastata hänelle kuulemastasi riippuen.

Jos kritiikki on aiheellista, kanna vastuusi

Voit sanoa kumppanillesi esimerkiksi näin: ”Olet oikeassa, mokasin. Sinulla on hyvä pointti.” Viesti kumppanillesi, että otat hänen sanansa vakavasti. Voit kysyä, mitä tehdä tilanteen parantamiseksi tai jos koet, että jokin asia vaivaa kumppaniasi, kysy onko hänellä mielessään vielä jotain muutakin.

Kysy kysymyksiä, jos olet hämilläsi

Kysymykset pitävät keskustelun käynnissä ja kun muotoilet kysymyksesi oikein, viestit halustasi saada lisätietoa sen sijaan, että yrittäisit kysymyksillä käydä vastahyökkäykseen. Voit esimerkiksi sanoa: ”En näe asiaa aivan samoin kuin sinä, voisitko antaa esimerkkejä mitä tarkoitat?”

Entä jos kritiikki tuntuu aiheettomalta?

Anna kumppanisi sanoa sanottavansa ja varmista, onko hän valmis kuulemaan vastauksesi. Kun puhut, puhu omista huomioistasi ja ole hienotunteinen, kuten ”Voin olla väärässä ja kenties minulta meni jotakin ohi, mutta minusta tuntuu, että näemme asian eri tavalla.”

Jos tunteet alkavat käydä kuumina, ota aikalisä

Jos kumppanin kritiikki menee ihon alle, pyydä aikalisä keskustelulle, jotta saat hengähtää ja tunteesi hallintaan. Voit sanoa esimerkiksi näin: ”Huomaan, että asia on sinulle tärkeä, mutta en pysty tähän keskusteluun juuri nyt.” Jos pyydät aikalisän, on sinun vastuullasi jatkaa keskustelua myöhemmin, kun olet valmis puhumaan aiheesta. Jos et ota aihetta esiin, synnyttää se katkeruutta ja turhautumista. Kun palaatte aiheeseen, voit pyytää kumppaniasi toistamaan sanansa ja hänkin voi olla hienovaraisempi sanoissaan, koska on ehtinyt sulatella jo ajatuksiaan.

Lähde: Fatherly

Teksti: Miia

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.