Näin usein eri-ikäisten lasten pitäisi peseytyä, opastaa lastenlääkäri

Kuva: Pexels/Karolina Grabowska

Suihkussa tai kylvyssä käyminen ja peseytyminen kuuluu hyvästä hygieniasta huolehtimiseen. Lasten kohdalla on tietysti vanhempien vastuulla varmistaa, että lapsi peseytyy, mutta kuinka usein pesu on tarpeen?

Lasten peseytymiskertojen määrään ei ole vain yhtä vastausta, sillä pesutiheys vaihtelee muun muassa iän mukaan. Lastenlääkäri Krupa Playforth on antanut suuntaviivat, miten usein eri-ikäisten lasten pitäisi peseytyä suihkussa.

3-4-vuotiaat

Tässä ikäryhmässä valtaosalle lapsista riittää 2-3 pesua viikossa. Päiväkodissa käyvät lapset voivat kuitenkin hyötyä päivittäisestä pesusta, mikäli lapsen herkkä iho kestää, sillä näin päiväkodista tarttuneet pöpöt saa pestyä pois. Käsien ja kasvojen peseminen kotiin tultua on kuitenkin myös riittävä vaihtoehto.

5-9-vuotiaat

Lapsi vaatii valvontaa peseytymisessä 7-8-vuotiaaksi asti, mutta kahdeksan vuotta täytettyään lapsi useimmiten osaa ja myös haluaa hoitaa peseytymisensä itse. Lasta voi kuitenkin muistuttaa pesun tarpeesta. Tässä ikäryhmässä olevien lasten pitäisi peseytyä vähintään kahdesti viikossa. Lisäksi peseytyminen on tarpeen, jos lapsi on käynyt uimassa, käyttänyt aurinkovoidetta tai hyönteismyrkkyä tai jos hän on hikoillut tai sotkenut itsensä.

Joillekin lapsille tiheämmät pesukerrat voivat olla hyödyksi. Lapset, joilla on ekseema, voivat hyötyä päivittäisestä suihkusta hypoallergeenisella saippualla ja hyvän kosteusvoiteen käytöstä. Jos lapsella on taas allergioita ja hän viettää aikaa ulkona, huuhtoo suihku allergeenit pois ja lapsi ei altistu allergeeneille enää sisätiloissa.

10-12-vuotiaat

Esiteini-iässä lapsi alkaa lähestyä murrosikää, jolloin hän usein alkaa myös kaivata enemmän yksityisyyttä peseytymisen suhteen. Vanhempien kannattaa keskustella lapsen kanssa kunnollisen peseytymisen merkityksestä; pelkkä veden alla seisominen ei riitä. Tässä ikäryhmässä peseytymiskertoja on hyvä olla myös vähintään kahdesti viikossa, mutta jos murrosikä on jo aluillaan, voivat päivittäiset suihkut olla tarpeen.

Teini-ikäset (13-vuotiaat ja sitä vanhemmat)

Kun lapsesta tulee nuori, pystyy hän vastaamaan täysin itse omasta hygieniastaan. Monet teinit kaipaavat muistutuksia, jottei peseytyminen jää liian vähälle huomiolle. Lastenlääkäri suosittelee tälle ikäryhmälle päivittäistä suihkussa käymistä, kasvot voi olla tarpeen pestä useamminkin. Tämä johtuu siitä, että murrosiän mukanaan tuomat hormonaaliset muutokset voivat johtaa akneen, hienhajuun ja lisätä herkkyyttä lialle ja ympäristöstä tuleville epäpuhtauksille.

Lähde: PureWow

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.