Vanhempi! Muistuta nuorta somen riskeistä

Vanhempi! Muistuta nuorta somen riskeistä
Kuva: Carol Magalhães

Moni nuori ei ymmärrä, että sanonta “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” saattaa pitää kirjaimellisesti paikkansa hyvin negatiivisella tavalla. Jos nuorena lataa harkitsemattomasti materiaalia itsestään nettiin, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia tulevaisuudessa.

Teini ei välttämättä ajattele somevideoita ladatessaan, että tuleva työnantajakin saattaa niitä aikanaan katsoa. Nuorelle kannattaa opettaa kotona hyvissä ajoin, että se, mitä nettiin laittaa, jää sinne jopa vuosikymmeniksi. Näin hän oppii arvioimaan kriittisemmin, millaista sisältöä omiin somekanaviin kannattaa ladata.

Tekoälyn aikakaudella verkossa on uudenlaisia uhkia

Nykynuoret ja lapset tulevat kohtaamaan hyvin erilaisia uhkia verkkomaailmassa verrattuna heidän vanhempiinsa. Vanhemmat ovat tottuneet siihen, että hyvä salasana ja kaksivaiheinen tunnistus pitää tiedot tallessa ja on eräs tärkeimmistä asioista, jotka tulee muistaa netissä toimiessa. Lisäksi ollaan opittu varovaisiksi pankkitunnusten jakamisen kanssa. Näiden perinteisten uhkien rinnalle on nopeaa vauhtia nousemassa uusia uhkia.

Nykyään on mahdollista väärinkäyttää jo valmiiksi kyseenalaista materiaalia yhdistelemällä kuvaa ja ääntä uudelleen siten, että lopputuloksesta voi tulla vielä alkuperäistäkin negatiivisempi vaikutelma. Nuorten kannattaa olla tietoisia tämäntyyppisistä riskeistä ladatessaan sisältöä somekanaviinsa.

Sen lisäksi, että alkuperäistä sisältöä eri lailla yhdistelemällä voidaan saada tilanteet näyttämään erilaisilta kuin ne todellisuudessa ovat olleet, tekoälyn avulla voidaan tuottaa myös kokonaan uutta materiaalia kuvaamaan tilanteita, joita ei ole koskaan tapahtunut tosielämässä. Esimerkiksi kohteen uskottavan puheen jäljittelyä varten tarvitaan vain parin sekunnin ääninäyte, joka on varsin helppo saada nuorten jakaessa erilaista materiaalia somekanaviinsa. Samaan tyyliin on mahdollista myös tuottaa epäaitoa videokuvaa, jossa huijauksen kohdehenkilö esiintyy aidon näköisesti.

Tulevaisuus on jo täällä

Tekoäly on tullut jäädäkseen, eikä tällaisilta uhilta voida enää välttyä. Siksi on tärkeää, että vanhemmat juttelevat lastensa kanssa asioista jo etukäteen, jotta mahdollisen uhkakuvan toteutuessa tilanne ei olisi täysin uusi ja odottamaton. Vaikkei tavallisen ihmisen kohdalla olekaan kovin todennäköistä joutua laajamittaisen mustamaalauskampanjan kohteeksi, tilanne voi muuttua lähitulevaisuudessa, kun huijausten tekeminen muuttuu helpommaksi rikollisille.

Nuoren itsetunto on usein hauras ja ikätoverien mielipide on monesti hyvin tärkeää. Nuorelle voi olla todella kova paikka henkisesti, mikäli hänestä alkaa leviämään verkossa kyseenalaista materiaalia vahingoittamistarkoituksessa. Siksi nuoren motivaatio estää tällainen mahdollisuus on korkea. Pelko nolaantumisesta voi toimia nuoren eduksi siten, että hän kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä hän julkaisee verkossa. Osatakseen toimia näin, hän kuitenkin tarvitsee tietoa siitä, minkälaisia uhkia jakamiseen liittyy. Tässä kohtaa vanhempien neuvot ovat kullanarvoisia.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *