Vanhempi, vietä palauttava kesäloma – näillä neuvoilla onnistut!

man, woman and child holding hands on seashore
Kuva: Natalya Zaritskaya

Kun ruuhkavuosien keskellä tasapainoilee perhe- ja työelämän kanssa, voi jaksaminen olla todella koetuksella. Kesäloman koittaessa tulee kuitenkin oiva tilaisuus ladata akkuja, mihin kannattaa panostaa.

Iso osa suomalaisista aloittaa kesälomansa juhannuksen jälkeen. Vaikka lomalle jääminen tuntuu ajatuksena ihanalta, on monelle lomalle jäämisen hetki myös kuormittava. Terveystalon psykologi ja psykoterapeutti Aino Kohtala toteaakin, että jos loman alla ahdistuu töissä tai kotona tekemättömistä asioista tai siitä, miten ehtii toteuttaa kaikki suunnitelmat, kohdistuu lomaan ehkä liikaa odotuksia.

”Jos lomastressi purkautuu perheriitoina, on hyvä pysähtyä miettimään, mistä oikeasti on kysymys: liittyykö ahdistus enemmän loma-ajan odotuksiin vai omaan työhön ja sitä kohtaan koettuun tyytymättömyyteen”, Kohtala kehottaa pohtimaan.

Kohtuuttomat odotukset ja suomalaisille tyypillinen suorituskeskeisyys voivat muuttaa mukavan lomanvieton stressaavaksi. Kun nykypäivän työelämä ruokkii vaativuutta itseä kohtaan, kokee moni, että vapaa-aikakin täytyy käyttää itsensä kehittämiseen. Pelkkä oleminen on monelle arjessa vierasta.

”Helposti ajatellaan, että lomailu ja rentoutuminen täytyy ansaita tekemisellä ja suorittamisella. Liian tiukat lomasuunnitelmat aiheuttavat kuitenkin stressiä ja syövät henkisiä voimavaroja sen sijaan, että edistäisivät palautumista”, Kohtala toteaa.

”Tutkimusten mukaan yksi yhtäjaksoinen pitkä loma palauttaa paremmin kuin loman pätkiminen, mutta se ei yksin auta, jos päivissä ei muuten ole palauttavia elementtejä”, psykologi muistuttaa.

Näillä vinkeillä nautit palauttavasta lomasta:

1. Selkeytä työtilanne

Kohtala neuvoo jakamaan omat työtehtäväsi kolmeen osaan.

”Mitkä asiat tulee hoitaa valmiiksi ennen lomaa, mitkä asiat siirrät kesälomasijaiselle ja mitkä työt jätät suosiolla loman jälkeen tehtäviksi. Kirjaa tehtävät muistiin. Tämä lisää tunnetta työn hallinnasta, vähentää lomalle jäämisen stressiä ja helpottaa töitä loman jälkeen”, hän selittää.

2. Pysähdy lomaan liittyvien toiveiden, odotusten ja suunnitelmien äärelle

Psykologi kehottaa suunnittelemaan lomaa yhdessä läheisten kanssa, jotta jokainen voi kokea lomansa onnistuneeksi.

”Omat odotukset on hyvä pitää maltillisina, jotta välttyy epärealististen tavoitteiden aiheuttamalta pettymykseltä. Pidät loman palauttavana, kun tekemisen keskellä on tilaa ihan vain olemiselle”, Kohtala kertoo.

3. Katkaise työasioiden mielessä pyöriminen

”Mahdollisuuksien mukaan, laskeudu lomaan jo viimeisten työpäivien aikana. Erilaiset lomalle siirtymisen rituaalit – maisemanvaihdos tai pieni lomalle jäämisen juhlistaminen – auttavat irtautumaan työminästä. Etätyöläisen on hyvä siivota työkoneet ja työpuhelimet kaappiin loman ajaksi”, psykologi vinkkaa.

4. Kunnioita lomaasi tarpeeksi

Osa ihmisistä suhtautuu työelämään joustavammin, eikä yksittäiseen sähköpostiin tai puheluun vastaaminen loman aikana aiheuta kohtuutonta kuormitusta. Suurimmalle osalle tämä ei kuitenkaan ole tarpeellista ja työ saa jäädä työpaikalle loman ajaksi. Voit muistuttaa kesälomastasi sähköpostin automaattivastauksissa.

”Loman täyttäminen pelkillä vuoden varrella kertyneillä kodin askareilla tai muilla tehtävillä voi myös onnistumiskokemusten sijaan lisätä paineita. Tekeminen ei lomallakaan ole kiellettyä, mutta kuuntele itseäsi tarkasti, ettei lomasta muodostu työleiri”, Kohtala päättää.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.