Onko teinin auringonotto riistäytynyt käsistä?

a woman laying on the ground next to a man
Kuva: Lawrence Chismorie

Vanhemman kannattaa puhua itsepäisen teinin kanssa auringonoton vaaroista. Nuorena kun ei useinkaan suhtauduta vakavasti esimerkiksi melanooman riskiin.

Hellepäivät ovat taas täällä ja rannat täyttyvät auringonpalvojista. Suuri osa näistä hiekalla loikoilijoista on teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia. Nuorena ei aina tule ajatelleeksi, että liiallinen auringonotto voi kostautua myöhemmällä iällä. Sen lisäksi, että aurinko saa ihon rypistymään ja vanhenemaan normaalia aiemmin, auringonotolla voi olla myös paljon vaarallisempia seurauksia.

Iho muistaa jokaisen palamisen

Sanotaan, että iholla on ”norsun muisti”, mitä tulee kertoihin, jotka se on palanut auringossa. Ihon palaessa solujen DNA vaurioituu. Vauriot jäävät soluihin ja siirtyvät myöhemmin solujen jakautuessa aina uusin soluihin. Pahimmassa tapauksessa vaurioista voi kehittyä melanooma, pahanlaatuinen ihosyöpä. Melanooma voi myös levitä iholta muihin elimiin, jolloin sen hoitamisesta tulee huomattavasti haastavampaa.

Melanooman tekee erityisen vaaralliseksi se, ettei sitä ole aina helppo tunnistaa. Ihminen on voinut ajatella, että iholla on vain vaaraton luomi, vaikka kyseessä olisikin vaarallinen syöpä. Jos pahanlaatuisen melanooman kanssa jää odottelemaan liian pitkäksi aikaa, syöpä ehtii lähettämään etäpesäkkeitä muualle kehoon, jolloin parantumisen mahdollisuudet heikentyvät.

On tärkeää pitää mielessä, että melanooma ei ole vain ikääntyneiden ihmisten sairaus, vaan sen voi saada jo nuorena. Liiallinen auringonotto ja heikko suojautuminen auringon säteilyltä ovat suorassa yhteydessä melanooman syntyriskiin.

Nuoret ovat kyllä tietoisia näistä riskeistä, mutta halu saada kaunis rusketus voi olla voimakkaampi kuin pelko siitä, että joskus vuosikausien päästä saattaa sairastua melanoomaan. Vanhempien kannattaa keskustella asiasta teinin kanssa, mikäli hän kuuluu innokkaisiin auringonpalvojiin. Aina nuori ei kuitenkaan ole kovin vastaanottavainen vanhemman neuvoille. Ryhmäpaine saattaa myös olla kova. Jos kaikki nuoren ystävät viettävät kesäpäiviä rannalla aurinkoa ottaen, on nuoren ymmärrettävästi vaikeaa olla tekemättä samoin.

Tiukat kiellot eivät välttämättä vaikuta teinin käytökseen

Vanhemman ei välttämättä kannata tiukasti kieltää teiniltä auringonottoa, koska kielloilla ei aina ole merkittävää vaikutusta nuoren toimintaan, varsinkin jos hän kokee kiellon aiheettomaksi. On aina parempi, ettei nuoren tarvitse tehdä asioita salaa vanhemmiltaan ja että vanhemmat tietävät, missä ja miten nuori viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi kesälomalla ollessaan.

Jos teinin on aivan pakko päästä ottamaan aurinkoa, häntä voi neuvoa käyttämään hyvin vahvaa suojakerrointa aurinkorasvassa. Häntä voi myös muistuttaa, että varjossakin ruskettuu. Ulkonäkö voi olla teinille niin tärkeää, että jos häntä muistuttaa ihon ennenaikaisesta vanhenemisesta liiallisen auringonoton seurauksena, tämäkin saattaa osaltaan saada hänet hillitsemään auringossa loikoilun tahtiaan.

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.