Ei vain lasten juttu: Näin moni aikuinen nukkuu unilelun kanssa

Kuva: Pixabay / Alexas_Fotos

Unilelu on yleinen ”seuralainen” lapsilla. Moni lapsi saa jo vauva-aikana itselleen oman unilelun, joka voi pysyä unikaverina lukuisia vuosia ja kulkea mukana paikasta toiseen aina omaan kotiin saakka.

Tuttu ja turvallinen unilelu voi olla vielä niin nuoren kuin aikuisenkin seurana sängyssä. Elämässä voi tulla myös vaiheita, jolloin unilelu unohtuu käytöstä, mutta se palaa unikaveriksi myöhemmin uudelleen.

Kuinka yleistä unilelun käyttö on aikuisiällä? Ruuhkavuosien toimitus kertoi aiemmin Bristolin yliopiston professorin muutaman vuoden takaisesta kirjoituksesta, jonka mukaan aikuisten nukkuminen pehmolelujen kanssa on todella yleistä eikä sitä pitäisi suinkaan hävetä.

Unilelujen käytön yleisyydestä sekä siitä, onko vierellä lapsuudesta tuttu unilelu, on saatu tuoreita vastauksia Serta Simmons Beddingin teettämässä kyselyssä. Kyselyn tulosten mukaan lukuisat aikuiset nukkuvat unilelun kanssa.

Kyselyyn vastanneista joka toinen aikuinen (52%) kertoi, että hänellä on ollut lapsena unilelu tai -riepu. Lisäksi tästä ryhmästä peräti 77 prosenttia myönsi, että he edelleen nukkuvat saman unilelun tai -rievun kanssa.

Kumppanin tapa omia peitto ärsyttää monia

Kyselyssä selvitettiin myös kumppanin kanssa nukkuvien ihmisten nukkumistottumuksia ja -ongelmia. Monia ärsyttää etenkin kumppanin tapa omia peitto yön aikana; kyselyn tulosten perusteella tämä on yksi isoimpia ongelmia pariskunnille.

Kyselyyn vastanneet kertoivat, että eniten unta häiritsee, kun kumppani omii peiton ja herättää pyörimisellään. Häiriötekijöitä ovat myös, jos kumppani nukkuu televisio päällä, kuorsaa tai nukkuu valot päällä.

Kumppaninsa kanssa nukkuvat saavat keskimäärin nukuttua hyvät yöunet alle neljänä yönä viikossa. Uniongelmat ovat kyselyyn vastanneiden mielestä niin ikäviä, että moni vastaajista sanoi olevansa valmis tekemään mitä tahansa, jotta nukkuisi paremmin – myös nukkumaan yksin.

Lähes puolet vastaajista (49%) totesi, että he olisivat valmiita kokeilemaan eri sängyissä nukkumista, jotta saisivat levättyä paremmin. Tästä huolimatta kaksi viidestä suosii sitä, että menee nukkumaan yhtä aikaa kumppaninsa kanssa. Kysely myös paljasti, että kun parit ovat valmiita menemään unille, halailee joka toinen mielellään kumppaninsa kanssa ennen nukahtamista.

Serta Simmons Beddingin teettämään kyselyyn vastasi 2 000 Yhdysvalloissa asuvaa aikuista, jotka asuvat yhdessä kumppaninsa kanssa.

Lähde: Fatherly

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.