Mitkä puolisosi piirteistä ovat sellaisia, joista et pidä?

Mitkä puolisosi piirteistä ovat sellaisia, joista et pidä?
Kuva: artawkrn

Sanotaan, ettei kukaan ole täydellinen. Kun ensi-ihastumisvaiheen ruusunpunaiset lasit tipahtavat silmiltä, alkaa ihanimmassakin puolisossa paljastua piirteitä, jotka eivät välttämättä ole niin ideaalisia. Mitä sellaisia piirteitä kumppanissasi on, joita et välttämättä kaipaisi?

Jotakuta ärsyttää suunnattomasti se, että puoliso jättää wc-pöntön kannen ylös. Toisen suurin kauhistus ovat pitkin poikin lojuvat sukat. Auki jätetty hammastahnatuubi tai muruinen keittiönpöytä aiheuttavat myös monelle ärtymystä. Joskus puolison jotkut piirteet saavat karvat nousemaan pystyyn, vaikka toista kuinka rakastaisi.

Ihminen on niin moniulotteinen olento, että on mahdotonta törmätä henkilöön, joka vastaisi täydellisesti toiveita. Suhteen alkuvaiheessa voi joskus tältä tuntua, kun ihastus on voimakkaimmillaan. Arjen astuessa kuvioon, toisessa alkaa havaita myös sellaisia ominaisuuksia, joiden olemassaoloa ei ole välttämättä edes tiedostanut. Vaikka tällaisia vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia olisikin havainnut jo aiemmin, alkuvaiheessa niitä helposti katsoo läpi sormien.

Usein nämä ei-niin-ihanat ominaisuudet ovat sellaisia, joiden kanssa pystyy elämään. Toisinaan ne muodostavat kynnyskysymyksen sille, voiko suhde ylipäätään jatkua.

Jos esimerkiksi pariskunnan riitelytavat ovat erilaiset, tämä on ongelma, joka on jotenkin ratkaistava. Jos toisen tapa riidellä on sellainen, että hän kokee tarvetta vetäytyä omiin oloihinsa rauhoittuakseen, siinä missä toinen osapuoli haluaa selvittää asiat välittömästi, ristiriitatilanteen synty on ilmeinen. Pahimmillaan riita voi johtaa siihen, että välitöntä selvittämistä toivova puoliso ei anna rauhoittumista kaipaavan puolison poistua ennen kuin tilanne on selvitetty. Tällainen voi olla hyvin ahdistavaa sille osapuolelle, joka haluaisi hetken hengähdystauon. Toisaalta myös se osapuoli, joka haluaa selvittää asiat heti, voi kokea voimakasta ahdistusta, mikäli riita jää selvittämättä pitkäksi ajaksi.

Tällaisessa tilanteessa on hyvä muistuttaa itseään siitä, mitä hyviä piirteitä puolisossa on ja miksi hänen kanssa ylipäätään haluaa olla. Tämä auttaa ymmärtämään, että hyvien asioiden määrä on kuitenkin suurempi kuin huonojen, minkä takia kannattaa pyrkiä ratkomaan ongelmat, jotta suhde voi jatkua.

Jos kahdella ihmisellä on täysin erilainen mielipide asioista, ainoa keino ratkaista ongelma on usein se, että molemmat joustavat omista näkemyksistään ja pyrkivät ymmärtämään toista. Esimerkiksi erilaisten riitelytekniikoiden tapauksessa välitöntä selvittämistä haluava voi pyrkiä siihen, että selvittelyn ei tarvitse kestää kauan. Vetäytyvä osapuoli voi puolestaan harjoitella sietämään sitä, että hän joutuu jäädä selvittelemään riitaa hetkeksi sen tapahduttua.

Asenne usein ratkaisee

Ideaalitilanne on sellainen, jossa puolisoiden erilaiset piirteet voidaan kääntää vahvuudeksi sen sijaan, että ne nähdään ongelmina. Itseään voi opettaa ajattelemaan, että kaikista toisen ominaisuuksista ei välttämättä tarvitse pitää, mutta silti voi hyväksyä, että toisella on joitakin piirteitä ja tapoja, jotka eivät itseä niin paljon miellytä.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *