Oletko sinäkin jatkuvien huijaus- tai myyntipuheluiden kohde?

Oletko sinäkin jatkuvien huijaus- tai myyntipuheluiden kohde?
Kuva: Icons8 Team

Runsaat puhelinmyyntisoitot voivat häiritä merkittävästi jo muutenkin stressaavien ruuhkavuosien keskellä. Perinteisten lehtimyyjien rinnalle on uutena ilmiönä tullut myös robottipuheluita ja muita huijauspuheluita. Jos oma numero on joutunut puhelinhuijareiden listalle, puheluista voi olla hyvin vaikeaa päästä eroon. Jotkut voivat saada jopa kymmeniä soittoja päivässä.

Erilaisten puhelinmyyntisoittojen määrä tuntuu lisääntyneen viime vuosina. Osa puheluista on perinteisiä puhelinmyyntisoittoja, joissa kaupataan lehteä, palvelua tai vastaavaa. Näiden rinnalle on kuitenkin tullut kasvava määrä erilaisia huijauspuheluita.

Microsoft-tuen huijauspuhelut ovat olleet arkipäivää jo jonkin aikaa. Nykyään aiheesta kirjoitetaan niin paljon, että suurin osa tietää heti mistä on kyse, kun vastatessa toisesta päästä alkaa kuulua englanninkielellä, että kyseessä on teknisen tuen puhelu. Vaikka hoksaisikin heti, että kyseessä on huijauspuhelu ja lopettaisi puhelun lyhyeen, mieleen jää ärtymys, kun puhelut vievät turhaan omaa aikaa.

Robottipuheluista voi tulla jopa vuosikausien piina

Lehtimyyjien ja tekninen tuki-huijareiden ohella ihmisiä ovat alkaneet piinata erilaiset automaattiset huijauspuhelut. Tyypillinen tilanne on sellainen, jossa puhelin soi, mutta vastatessa ei kuulu mitään. Jonkin ajan kuluttua tulee uusi puhelu, jossa englanninkielinen henkilö kauppaa epämääräistä sijoituskohdetta tai -palvelua. Ensimmäisen soiton tarkoitus vaikuttaa olevan tarkistus, onko numero ylipäätään käytössä. Jos numeroon vastataan, se kirjataan käytössä olevaksi, minkä jälkeen siihen yrittää soittaa ihminen huijaustarkoituksessa.

Muita vastaavia rikollisten masinoimia puhelinkampanjoita ilmenee jatkuvasti lisää. Vaikuttaa siltä, että jos kerrankin erehtyy juttelemaan rikollisen kanssa puheluun vastattuaan, tämän jälkeen soittojen määrä voi lisääntyä huimasti. Tämä voi johtua siitä, että henkilö on puheluun vastattuaan “korvamerkitty” potentiaaliseksi kohteeksi. Pahimmillaan puhelimeen voikin tulla päivittäin kymmeniä vastaavia huijauspuheluita.

Tällaisen kampanjoinnin kohteeksi joutuminen voi olla stressaavaa muutenkin kiireisen elämän keskellä. Huijauspuhelut tulevatkin usein normaalin näköisestä numerosta. Jos samaan aikaan odottaa soittoa lääkäriltä tai muulta tärkeältä taholta, on pakko vastata myös tuntemattomiin numeroihin. Joskus myös työn puolesta on vastattava kaikkiin numeroihin. Tällöin huijauspuheluiden runsas määrä voi ärsyttää hyvin paljon.

Huijauspuheluista eroon pääseminen voi olla hyvin vaikeaa

Markkinointikiellosta voi olla jotain hyötyä puheluiden suitsimisessa. Se ei kuitenkaan auta poistamaan numeroa huijareiden tietokannoista. Huijareiden epäillään kierrättävän tällaisia listoja pitkään, joten listalle kerran jouduttuaan piina voi kestää vuosia. Jos puhelut konkreettisesti häiritsevät arkea, viimeisenä keinona voi harkita numeron vaihtamista ja kenties sen muuttamista salaiseksi.

Teksti: Sonja

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *