Muistathan keskustella teinin kanssa hänen haaveistaan?

Nykynuorilla saattaa joskus olla varsin epärealistisia kuvitelmia siitä, kuinka helppoa netin avulla on tienata rahaa. Somevaikuttaja voikin siintää monen teinin tulevaisuuden haaveissa. Tämä voi saada aikaan sen, ettei nuori tee itselleen mitään kakkossuunnitelmaa sen varalle, ettei toivottu läpimurto onnistukaan.
Tänä päivänä netti on vahvasti läsnä monien nuorten päivittäisessä elämässä. Jotkut nuoret onnistuvat jo nuorena tienaamaan rahaa esimerkiksi TikTok-videoiden avulla. Tämä voi synnyttää muille nuorille virheellisen kuvan siitä, kuinka helppoa rahanteko netin avulla on.
Vanhempien kannattaa jutella näistä asioista avoimesti nuoren kanssa ja varmistaa, että teinillä on riittävästi tietoa käytössään siitä, kuinka realistista netin avulla rahan tienaaminen on. Tiedon avulla nuori pystyy itsekin arvioimaan haaveitaan paljon realistisemmin.
Tosiasia kuitenkin on, että somevaikuttajat tekevät paljon töitä tulojensa eteen. Toki joskus myös kohtuullisen vähällä vaivalla ja ei niin laadukkailla videoilla pystyy ponnistamaan pinnalle ja saada merkittäviä seuraajamääriä. Useimmiten kuitenkin taustalla on paljon työtä videoiden editoinnin ja suunnittelun muodossa. Vaikka tekisi kaiken oikein ja suuren määrän työtä videoidensa eteen, ei silti ole mitään takeita siitä, saako itselleen seuraajia. Nämä asiat ovat monesti myös tuurista kiinni. Jos on tehnyt oikeaan aikaan videon, joka tavoittaa juuri oikeat ihmiset, videosta voi tulla hitti. Kaikista videoista ei kuitenkaan tule hittejä, vaikka niillä olisikin siihen kaikki muodolliset edellytykset.
Teinit eivät välttämättä aina ota vakavissaan vanhempiensa sanomisia. Sen sijaan nuoren idoleilta tulevalle tiedolle ollaan paljon vastaanottavaisempia. Vanhempien kannattaa käyttää hyväkseen googlea ja etsiä artikkeleja, joissa julkisuuden henkilöt kertovat, kuinka haastavaa on pystyä elättämään itsensä netin avulla. Näitä juttuja lukiessa teinille voi avautua aivan uudella tavalla, kuinka haasteellisesta asiasta on kyse.
Nuoren unelmia ei saa teilata
On tärkeää, ettei vanhempi suhtaudu ylenkatseellisesti nuoren haaveeseen olla somevaikuttaja. Nykymaailmassa somevaikuttaja on jo samanlainen ammatti siinä missä joku muukin. Sen avulla on mahdollista elättää itsensä ja päästä jopa huomattaviin tuloihin. On siis täysin luonnollista, että nuoret haaveilevat tästä ammatista muiden ammattien ohella.
Jos nuori on kiinnostunut videoiden tekemisestä ja luovasta työstä, vanhemman kannattaa kannustaa häntä jatkamaan. Vanhempi voi suhtautua kannustavasti nuoren haaveisiin myös siten, että hän samanaikaisesti vahvistaa nuoren ymmärrystä siitä, että elämässä on viisasta olla myös varasuunnitelma. Näin nuori voi olla hyvin paljon vastaanottavaisempi ajatukselle, että hänen kannattaa someuraansa edistäessään myös ohessa opiskella itselleen jokin sellainen ammatti, josta hän pitää ja jota hän voi tarvittaessa tehdä työkseen, jos someura ei ota tuulta alleen niin nopeasti kuin hän on toivonut.
Teksti: Sonja