Näin kasvatat lapsestasi hyvän häviäjän – 5 neuvoa

Jokainen vanhempi todennäköisesti toivoisi, että lapsi voisi voittaa aina, mutta se ei kuitenkaan ole mahdollista. Tärkeämpää olisi opettaa lapsi häviämään kunnialla.
Häviäminen on osa elämää eikä siltä voi välttyä kukaan; parhaimmatkin häviävät joskus. Hyvän häviäjän taitoja kannattaa opettaa lapselle jo pienestä pitäen, jotta hän osaa käsitellä häviön herättämät tunteet.
Hyvän häviäjän taidot auttavat lasta tulevaisuudessa käsittelemään isompia haasteita ja ongelmatilanteita. Nuorella iällä häviäminen on tilaisuus opetella itsehillintää ja kehittää itsevarmuutta.
“Lapsi voi oppia käsittelemään tunteita elämän muillakin osa-alueilla, kun hän kokee millaista on sekä voittaa että hävitä”; lastenpsykologi Amanda Gummer selittää.
Näin kasvatat lapsestasi hyvän häviäjän
Pelaa reilusti- voitit tai hävisit
Moni aikuinen voi kokea tarpeelliseksi antaa lapsen aina voittaa, jottei lapselle tule paha mieli. Parempi tapa olisi kuitenkin antaa lapsen myös kokea häviön aiheuttaman pettymyksen. Opeta lasta pelaamaan reilusti sääntöjen mukaan, jolloin joskus voittaa ja joskus häviää. Mikäli aikuinen voittaa pelin, pettymyksen tunteet voi käsitellä yhdessä lapsen kanssa.
Toimi esimerkkinä
Psykologi John Mayerin mukaan on äärimmäisen tärkeää näyttää lapselle mallia, miten käsitellä häviön aiheuttamia tunteita. Kiinnitä huomiota siihen, miten itse reagoit häviön hetkellä. Jos lapsi näkee sinun huutavan, kun lempijoukkueesi häviää ottelun, oppii lapsi samoja tapoja. Jos taas häviön hetkellä vedät syvään henkeä ja näytät hyväksyväsi tappion, lapsi todennäköisimmin hyödyntää sitä myös omina häviön hetkinään.
Osallistuminen on tärkeintä
Kerro lapselle, että tärkeintä on osallistua ja tehdä parhaansa. Kehu osaamista, äläkä tee voittamisesta suurta numeroa. Häviäminen ja virheiden tekeminen auttaa oppimaan ja kehittymään.
Normalisoi häviämiseen liittyvät tunteet
Jos lapsi häviää pelin, kerro hänelle että pettymyksen tunteet ovat normaaleja ja sallittuja. Kerro lapselle, että sinullekin tulee pettynyt olo häviön jälkeen. Voitte yhdessä jutella häviön aiheuttamista tunteista ja miettiä keinoja, jotka parhaiten auttavat rauhoittumaan. Tärkeintä on päästä yhdessä ikävistä tunteista yli.
Rohkaise lasta yrittämään uudelleen
Kannusta ja rohkaise lasta yrittämään uudelleen häviön jälkeen ja muistuta, ettei häviö ole kaiken loppu. Jotta oppii ja kehittyy paremmaksi, kuuluvat siihen myös häviön ja pettymyksen hetket. Kerro lapselle, miten huippu-urheilijatkin joutuvat käsittelemään tappion tunteita ja ottavat siitä opikseen.
Lähde: HuffPost
Teksti: Miia