Elätkö elämääsi niukkuudesta vai runsaudesta käsin?

Kuva: Pexels/ Pixabay

Syntymänsä jälkeen lapsi elää runsaudessa, jossa kaikki hänen tarpeensa täytetään vanhempien tai muiden aikuisten toimesta. Mutta ajan saatossa voi käydä niin, että elämän vastoinkäymiset seuraavat toinen toisiaan.

Vastoinkäymisten myötä voimme alkaa uskoa, ettei kaikkea riitä kaikille vaan meidän on kilpailtava toistemme kanssa saadaksemme kaiken tarvitsemamme. Ensin sinun on kysyttävä itseltäsi mihin sinä uskot? Elätkö niukkuudesta vai runsaudesta käsin? Sinulla on mahdollisuus muuttaa ajattelutapaasi, mikäli se ei palvele sinua.

Niukkuus tarkoittaa sitä, ettet usko ansaitsevasi hyvää elämääsi ja voivasi esimerkiksi vaurastua. Niukkuusajattelussa näet uhkia joka puolella, pelkäät tulevaa, epäröit kaikkea ja ahdistus valtaa mielesi. Et usko, että resursseja riittää kaikille tarpeeksi. Niukkuusajattelun takia saatat alkaa rajoittamaan itseäsi. Se puolestaan estää sinua löytämästä ja toteuttamasta elämääsi ja tarkoitustasi. Et usko, että sinulla on tarpeeksi tietotaitoa, osaamista ja resursseja toteuttaa itseäsi ja unelmiasi. Niukkuusajattelu näkyy erityisesti raha-asioissa, mutta koskettaa myös muita elämän osa-alueita.

Runsausmentaliteetti tarkoittaa puolestaan sitä, että asioita riittää kaikille yltäkylläisesti, eikä toisen menestyminen ole sinulta pois. Runsausajattelun avulla pystyt näkemään elämän tarjoamat mahdollisuudet ja positiivisen puolen asioissa. Todellisuus riippuu siitä, mitä uskot ja ajattelet itsestäsi.

Näin muutat uskomuksiasi elämästä

Päästäksesi pois niukkuudesta sinun tulisi ymmärtää eläväsi siitä käsin. Kun tiedostat ongelman eli niukkuusajattelun, voit alkaa muuttamaan uskomuksiasi ja ajattelutapaasi parempaan suuntaan. Siinä voi auttaa kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Muista kiittää myös itsestäänselvistä asioista: kiitä katosta pääsi päällä ja siitä, että kroppasi toimii. Jos kiitollisuuden aiheita on vaikeaa löytää, niin kuvittele, että menettäisit aivan kaiken, mitä sinulla on ja sen jälkeen saisit asiat takaisin yksitellen. Minkä asian palauttaisit ensimmäisenä takaisin? Ajatusleikin avulla voit huomata paremmin, kuinka paljon sinulla jo on syytä kiitokseen.

Se, mihin keskität ajatuksesi, lisääntyy. Kun koet jo eläväsi runsaudessa, lisää se positiivista ajattelua ja uskoa mahdollisuuksiisi elämässä. Keskitä siis ajatuksesi hyviin asioihin ja kuvittele jo eläväsi runsaudesta käsin. Päästäksesi niukkuusajattelusta sinun tulisi viettää aikaa ihmisten kanssa, joilla on jo tavoittelemasi runsauden ajattelutapa. Tällaisten ihmisten kanssa voitte tukea toisianne matkalla runsauteen. Runsauden ajattelutapaa tulee treenata säännöllisesti ja sitkeästi. Kun ajattelutapa kehittyy, alat nähdä elämässäsi enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Sen sijaan rajoituksia ja esteitä löytyy elämästäsi vähemmän. Negatiivinen ajattelutapa korvautuu positiivisella runsauden ajattelulla.

Elätkö runsaudesta vai niukkuudesta käsin? Kuinka voisit lisätä runsautta elämässäsi?

Lähteet: Bright space coaching, Forbes, Medium

Teksti: Anne-Mari Valta

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)