On ruuhkavuodet. Lapsiperheen arki ja kiireet. Ei ehdi sekstailemaan, ei ehdi lukemaan kuin uutiset otsikkotasolla. Ei ehdi katsomaan televisiota. Hyvä kun pääsee saunaan ja suihkuun.
Usein pitää mennä vessaan hetken rauhaan. Hyvällä tuurilla, kunnes minuutin päästä jollakin muulla on hätä, tai hiukset jogurtissa. Ei ole omaa rauhaa kuin öisin, silloinkin nukutaan, että jaksaa taas seuraavan kiireisen päivän. Olen koko ajan kotona, lukuunottamatta kauppareissuja, jolloin näkee muitakin kasvoja.
Päivääkään en vaihtaisi. Kaupassa tulee ikävä kotiväkeä. Kun lapset muuttavat kotoa, tiedän että on aikaa vahdata televisiota, lukea kirjoja ja tehdä asioita, joita nyt ei ehdi. Tiedän että yli 10 vuoden päästä kaipaan nykyistä hälinää. Kaipaan niitä lasten onnistumisia, kun on opittu kävelemään, tai pukemaan vaatteita itse. Tulen kaipaamaan vaipan vaihtoja ja ymmärrän, että se on nyt ”once In the lifetime”-kokemus.
Lapsiperheen arki tuo myös rytmiä, jota ei poikamiehenä ollut, kun en ollut työelämässä. Vaikka kaipaan välillä omaa rauhaa, silti jaksan hymyillä huvittuneena, kun esim. uutisten lukeminen jää kesken, kun jollakin muulla on hätä. Vanhempana ehtii kyllä tehdä niitä asioita, joita nyt toisinaan kaipailee. Vanhempana on aikaa muistella, että jaksettiin ne ruuhkavuodetkin. Niin moni muukin on jaksanut, kyllä jaksan minäkin. Aika kultaa jo yöllisten heräämisten muistoa, se kultaa niitä ensiaskelia, ensimmäistä kertaa ”isi” kuulemista. Myöhemmin olen ehkä ”isä”, mutta olen kuitenkin aina isi ja se on ollut yksi haaveeni jo nuoresta asti.
Olen kiitollinen, että saan seurata lasten kasvua kotona, moni ei sitä pääse seuraamaan.
Ja ai niin, kaupasta saa suklaata korvikkeeksi.
